häitä edeltävänä päivänä polttarit

Musta olisi aivan törkeää jos polttarit järjestettäisiin viimeisenä häitä edeltävänä päivänä, siis esimerkiksi lauantaina häät ja perjantai-illalla polttariporukka kolkuttaisi ovelle. Itse ainakaan mä en todellakaan lähtisi mukaan.

Eri asia tietty jos sovittu että ei juoda vaan pelkästään saunotaan, käydään hemmotteluhoidoissa ym... mutta ei siltikään hyvä ajatus. Ehkä viimeisenä iltana haluaisi rentoutua ja järjestellä vielä viime hetken juttuja.

Baari-ilta tietysti olisi ihan hirveä ajatus, dokata päänsä siinä sitten täyteen ja seuraavana aamuna hirveä darra ja hedari ja pöhöttynyt oksennukselta haiseva morsian horjuu alttarille... juu kiitos ei.

Onko jollekin järjestetty polttareita häitä edeltävänä päivänä?
1515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mulle on käynyt just noin !

Perjantaina oli polttarit ja lauantaina heti häät.

Tein silleen, että aloin juomaan perjantai iltana ja jatkoin juomista lauantai iltaan / yöhön saakka !

Eli, olin alttarillakin ihan kännissä.
Ja, heti kun päästiin kirkosta ulos vihkimisen jälkeen niin oksensin heti kirkon portaille, kun koko juhlaväki katsoi meitä !

Että, näin meillä !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


_female_ kirjoitti:

Musta olisi aivan törkeää jos polttarit järjestettäisiin viimeisenä häitä edeltävänä päivänä, siis esimerkiksi lauantaina häät ja perjantai-illalla polttariporukka kolkuttaisi ovelle. Itse ainakaan mä en todellakaan lähtisi mukaan.

Eri asia tietty jos sovittu että ei juoda vaan pelkästään saunotaan, käydään hemmotteluhoidoissa ym... mutta ei siltikään hyvä ajatus. Ehkä viimeisenä iltana haluaisi rentoutua ja järjestellä vielä viime hetken juttuja.

Baari-ilta tietysti olisi ihan hirveä ajatus, dokata päänsä siinä sitten täyteen ja seuraavana aamuna hirveä darra ja hedari ja pöhöttynyt oksennukselta haiseva morsian horjuu alttarille... juu kiitos ei.

Onko jollekin järjestetty polttareita häitä edeltävänä päivänä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu