Linda Lampenius on lahjakas, ammattitaitoinen ja varteen otettava viulisti.
Hän aloitti viulun soiton viiden vanhana, ja jo kahdeksan vuotiaana oli edennyt niin huomattavasti, että pääsi - ensin jäseneksi, mutta myöhemmin konserttimestariksi - tunnettuun nuoriso-orkesteriin nimeltä Helsinki Juniotstrings(Juniorijouset). Muut soittajat olivat 11-20-vuotiaita.
Ja ollessaan vasta 11-vuotias, Linda soitti Radion sinfoniaorkesterin solistina. Myöhemminkin Linda on esiintynyt useasti vierailevana soolo-esiintyjänä eri orketereiden säestyksellä.
Linda opiskeli Sibelius-Akatemiassa, ja ennen julkisuuteen tuloa ehti soittaa kolmisen vuotta myös Suomen kansallisoopperassa.
Julkisuuteen Linda nousi soitettuaan konserttimestarina Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin kanssa Jussi-gaalassa.
Seuraavana päivänä kaikki halusivat tietää kaiken tuosta kauniista viulistista. Pyyntöjä haastatteluihin ja tv-ohjelmiin sateli kaikkialta.
Kysyntä oli kovaa, ja siihen pyrittiin vastaamaan parhaan mukaan.
Näin ollen ilmestyi mm. poplevy Linda Lampenius, ja Linda-siideri pääsi myös markkinoille.
Oli vain luonnollista, että myös ulkomailla kiinnostuttaisiin suomalaisesta viulisti-kaunottaresta - olihan Vanessa Maekin suuressa huudossa maailmalla.
Niinpä Lindasta tulikin Björn Borgin uimapuku- ja alusvaatemalli, ja hän saikin paljon huomiota viulua soittavana mallina - etenkin Ruotsissa.
Linda laajensi osaamistaan myös esiintymällä tv-sarjoissa L.A.Fame ja Baywatch, ja poseeraamalla julkkis-kansikuva-tyttönä Playboyssa.
Lindalta on ilmestynyt myös klassinen levy nimellä Linda Brava(EMI Records/EMI Classics).
Levy julkaistiin maailman laajuisesti, ja se sai valtaisaa huomiota eri puolilla maailmaa, ja kritiikkikin oli kaikin puolin positiivista - jopa ylistävää. Huom! Suomessa levyä tuskin noteerattiin ollenkaan.
Suomen lehdistössä onkin lähinnä keskitytty Lindan poikäystäviin ja muihin, ei niin tärkeisiin asioihin.
Tähän päivään mennessa Linda on tehnyt konsertti-kiertueita ja esiintymisiä lukuisissa tv-ohjelmissa lähes kaikialla Euroopassa sekä Yhdysvalloissa ja Aasiassa. Esiintymiä on ollut myös lukuisissa tapahtumissa, musiikki-alan gaaloissa, konserteissa, yksityisjuhlissa, suurlähetystöissä, mallilavoilla jne.
Mainittakoon mm. esiintymiset prinsessa Victorian syntymäpäivillä, Andrew Lloyd Webberin johtamilla Sydmontonin festivaaleilla ja solistina Webberin teoksessa Metal Philharmonic, RAI Unon Showssa, Playboy Mansionissa, Royal Albert Hallissa Björn Borg -showssa, World Music Awardseissa, ruhtinas Rainierin juhlissa Milanon La Scala orkesterin säestämänä ruhtinaan palatsissa, Formula1 -juhlissa Sporing Clubilla Monacossa, MTV Music Awardeissa, Ian Wrightin showssa, Lacroix -kellon(Linda kellon mallina) tilaisuuksissa, eri valtion päämiehille mukaan lukien Martti Ahtisaari, Unicefin gaalassa ja Leningrad Cowboysien kanssa.
Lisäksi Linda Lampenius/Brava on noteerattu useissa julkaisuissa eri puolilla maailmaa.
Tässä joitain esimerkkejä julkaisuista, joissa Linda on esiintynyt ja/tai saanut palstatilaa klassisen levynsä(Linda Brava) ja musiikillisten ansoidensa johdosta:
Gramophone, Classic FM, The Times, New York Times, The Sunday Time, The Sun, European, Maxim, Café GQ, Details, Hello ja Elle.
Tietenkään unohtamatta Playboyta.
Olen useasti ihmetellyt suomalaisen lehdistön ja useiden suomalaisten asennetta Lindaa kohtaan. Monille näyttää olevan ongelma ottaa tosissaan viulistia, joka on kaunis, menevä, poseeraa sivutyökseen alusvaate -ja uimapukumallina sekä Playboyssa, esiintyy tv-ohjelmissa, tekee kevyen musiikin esiintymisiä jne.
Vai voisiko kyse olla kateudesta? Tai tietämättömyydestä?
Toivottavasti tämä teksti valaisisi sitä seikkaa, että Linda Lampenius on ahkera ja lahjakas viulisti, joka ainakin muualla maailmassa otetaan vakavasti.
Yst.Terv. Viola
Linda Lampenius
76
6569
Vastaukset
- ! ! !
Kuka jaksaa noin pitkää ja paatoksellista tekstiä kirjoittaa jostain lindasta? Linda itsekö? Että viitsitkin..
- ...
Jaahas,Lindahan siellä kirjoittelee!SE ON MORJENSTA NÄÄS LINDA!!Ihanko varmasti et unohtanut mitään listastasi?
- Toinen kaunotar
Aivan! Linda on monilahjakkuus, maailmalla uraa luonut kaunotar. Suomalainen kateellinen kulttuuri ei tätä pysty vastaan ottamaan, täytyy hakemalla hakea jotain negatiivista. Linda on osoitus maailmalla, että suomesta löytyy muitakin kuin juntteja. Bravo Linda!!
- että
Linda on liikaa esillä turhilla poikaystävä-jutuillaan eikä enää ilmeisesti kovin hyvin menesty soittopuolella.
Sitä paitsi ei enää nykyään ole minkään näköinenkään joten voisi jättää nuo julkkisjutut jollekin paremmalle.- Viola
Siitähän se kysymys onkin, kun ei Suomessa myy se, että menestyy - ei ainakaan kovinkaan pitkään. Täällä myy salasuhteet, erot ja muut skandaalit.
Kyllä se Linda vielä soittopuolellakin menestyy - Ruotsissa jo muutamia vuosia tehnyt esiintymisiä ja konsertti-kiertueita jatkuvalla syötöllä. Siellä arvostus ihan eri luokkaa mitä tulee musiikillisiin lahjoihin ja taitoihin. - eerika
Viola kirjoitti:
Siitähän se kysymys onkin, kun ei Suomessa myy se, että menestyy - ei ainakaan kovinkaan pitkään. Täällä myy salasuhteet, erot ja muut skandaalit.
Kyllä se Linda vielä soittopuolellakin menestyy - Ruotsissa jo muutamia vuosia tehnyt esiintymisiä ja konsertti-kiertueita jatkuvalla syötöllä. Siellä arvostus ihan eri luokkaa mitä tulee musiikillisiin lahjoihin ja taitoihin.Att Linda Lampenius skulle vara erkänd för sin musik i Sverige...Linda betraktas som en B-julkkis, dum blondin som ringer själv till tidningarna för att bli omskriven.De senaste åren har hon haft 2 spelnings rundor i Sverige opch då på bekostnad av större artister. Alltså hon var en av många!
- jahas, vai kateuskortti taa...
Voin puhua vain omasta puolestani, mutta ainakaan itse en ole Lindalle ollenkaan kateellinen. Mutten silti pidä hänestä.
Tiedä sitten onko hän jotenkin joutunut juorulehdistön hampaisiin, vai onko hän itse hoitanut mediapuolen huonosti täällä Suomenmaalla.
Joka tapauksessa ainakin minulle on muodostunut varsin negatiivinen mielikuva hänestä. Ei millään pahalla, mutta jos on julkisuudessa lähinnä poikaystävä-kiemuroiden, Playboy-kuvien ja "kyykkyviulisti"-juttujen myötä, ei häntä voi pitää kovinkaan uskottavana viulistina.
Ikävää sinällään.- Violalta
Tunnetko Lindan, kun et kerran pidä hänestä?
Tuon negatiivisen kuvan ymmärtää, koska kuten kirjoitin, Suomessa hänen musiikillisia saavutuksiaan ei juuri noteerata. Voi olla ettei Suomi ole maana sellainen, jossa myydään lehtiä sillä, että joku menestyy maailmalla? Onhan jo Ruotsissa ihan eri meininki mitä tulee Lindaan ja hänen arvostukseensa musiikillisesti. Siksihän sinne aikoinaan muutti. Siellä tekee niitä konsertti-kiertueita ja muita esiintymisiä koko ajan.
Jos Suomessa pystyisi samalla tavalla hankkimaan elannon, niin varmaan kirjoittelu olisikin erilaista. Mutta täällä myy salasuhteet, erot ja kaikki muu skandaali-roska.
Nyt ihan vain huomiona, että Playboy -kuvista aikaa seitsemän vuotta, ja kyykky-Lindasta sitäkin kauemmin.
No joo, se siitä :) - edellinen
Violalta kirjoitti:

No joo, se siitä :)En ole juurikaan lukenut juorujulkaisujen juttuja Lindasta, mutta lehtien kansilta ei voi välttyä.
Minun on omaksi häpeäkseni todettava, että olen antanut niiden vaikuttaa käsitykseeni Lindasta. Mitäpä voin sanoa puolustuksekseni, olen vain ihminen :)
Ehkäpä Lindan kannattaisi nimenomaan pysyä ulkomailla, luoda uraa siellä. Ja en tarkoita tätä pahalla. Suomessa kun keltainen lehdistö on tainnut tehdä jo Lindan maineelle perusteellista tuhoa. Minkäs teet, menestymistä ei täällä ilmeisesti siedetä. Varsinkaan jos artistilla on sekä a) ulkonäköä että b) oikeaa taitoa.
Toivon oikeasti Lindalle kaikkea menestystä, ja toivon, että vielä joskus mekin osaamme häntä arvostaa taitojensa takia, eikä kadehtia eikä tuomita ikivanhojen playboy-kuvien takia.
- älä aliarvioi ihmisiä
Vai minkä takia täällä itsestään kirjoittelet noin läpinäkyvästi, haloo!
- hömppää
Tuo pitkä lista jossa kerroit Lindan esiintyneen vuosien varrella suurin osa juhlista tms. tapahtumista liittyivät lähinnä vain hömppäohjelmiin, alusvaatemallin esille tuonti tilaisuudet, nuoriso-ohjelmissa, Leningrad Cowboysien kanssa heh.. sitäkö voi pitää tasokkaana tilaisuutena, playboylehden tilaisuudet ja ne eri yksityisjuhlat tais olla vain jonki seksikipeän shaahin/sulttaanin omia orgioita. Joukossa ei ollut yhtään maailmantason tunnettuja klassisia konserttitapahtumia joissa SUURET tähdet esiintyvät.
- Viola
En käsittääkseni tuonut esille tarkoituksen mukaisesti "tasokkaita" tilaisuuksia, vaan tilaisuuksia, jotka ovat olleet eri medioissa näkyvimmin esillä.
Mutta hei, en yritä vakuutta, että Linda Lampenius olisi maailmanluokan tähti, joka hallitsee klassisen musiikin piirejä suvereenisti. Tai että hän on kuumaa tavaraa maailman oopperoissa ja konserttisaleissa.
Linda on lahjakas viulisti, joka esiintyy kaiken maailman kissan ristiäisissä siellä sun täällä.
Hän on päässyt soittamaan jos jonkinlaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Mutta jos hänellä ei olisi ammattitaitoa, ei hän näitä "hömppä" esiintymisiäkään tekisi.
Mutta herätit mielenkiintoni; Voisitko tuoda esille näitä maailmantason tunnettuja klassisia konserttitapahtumia, joissa SUURET tähdet esiintyvät - Aloin nimittäin miettimään asiaa, enkä keksinyt yhtään tälläistä konserttia. Tuothan esille erityisesti konsertit, jotka sijoittuvat vuosien 1999 ja 2002 välille, sillä tällöinhän Linda näytti kyntensä, mitä tulee hänen osaamiseensa liittyen klassiseen musiikkiin
(Erinomainen ja hyvät arvostelut saanut Linda Brava -albumi ilmestyi vuonna 1999). Voisi kuvitella, että Linda olisi esiintynytkin jossain
maailmantason tunnetussa klassisen musiikin konserttitapahtumassa, joissa SUURET tähdet myös esiintyvät. - tunneta

maailmantason tunnetussa klassisen musiikin konserttitapahtumassa, joissa SUURET tähdet myös esiintyvät.En ole koskaan kuullut LINDAA noteerattavavan suurten viulistisuuruuksien tai muiden klassisen musiikin tunnettujen maailmanluokan tähtien joukkoon, ainoa asia missä hänen nimensä voi tulla esille on jokin viihdemuotoinentapahtuma ja playboy.
- Viola
tunneta kirjoitti:
En ole koskaan kuullut LINDAA noteerattavavan suurten viulistisuuruuksien tai muiden klassisen musiikin tunnettujen maailmanluokan tähtien joukkoon, ainoa asia missä hänen nimensä voi tulla esille on jokin viihdemuotoinentapahtuma ja playboy.
Et varmastikaan, kun eihän täällä Suomessa ylipäätänsä noteerata klasissta musiikkia.
Mutta tiedoksesi vain, että kyllä Linda klassisen musiikin parissa silti tunnetaan, ja häntä arvostetaan. Vaikkakin hänet eritoten tunnetaan ns. pop-viulistina.
Olen kylla aikoinaan - erityisesti -90-luvun loppupuolella - lukenut useita Lindasta tehtyjä juttuja, enimmäkseen eurooppalaisista julkaisuista, vaikkakin myös amerikkalaisissa lehdissä Linda on huomioitu(mm.The New York Times ja Vogue). Näissä jutuissa/haastatteluissa on Linda automaattisesti nostettu muiden ammatti-viulistien joukkoon; Ja nostipa The Sun -lehti Lindan jopa Vanessa Maen yläpuolelle!
Itse en sentään niin korkealle Lindaa nostaisi.
Mutta kyllä Linda noteerataan suuruuksienkin kanssa :) - lehti??

Mutta kyllä Linda noteerataan suuruuksienkin kanssa :)Mikä musiikkialan lehti se muka on? Eipä Vanessa Maekaan ole kuin pelkkä popviulisti joten eipä ole kovin suurten suuruuksien yläpuolelle noteerattu. Et taida edes tietää ketkä ovat viulistisuuruuksia.
- Violalta
lehti?? kirjoitti:
Mikä musiikkialan lehti se muka on? Eipä Vanessa Maekaan ole kuin pelkkä popviulisti joten eipä ole kovin suurten suuruuksien yläpuolelle noteerattu. Et taida edes tietää ketkä ovat viulistisuuruuksia.
En kai sanonut Vogue -lehteä musiikkialan lehdeksi?
En. Totesin vain, että kyseisessä lehdessä on ollut juttu Lindasta, kun mainitsin mistä julkaisuista olen muun muassa Lindasta lukenut. En myöskään ottanut kommentia siihen, oliko Lindaa noteerattu Vogue -lehdessä ammatti-viulistien joukkoon.
Kyllä taitaa sinulla olla aukko sivistyksessä: Vanessa Mae on tällä hetkellä yksi maailman harvoista todellisista viulu-virtuooseista.
Vanessa oli vasta 10-vuotias, kun hän esiintyi yhdessä London's Philharmonia Orchestran kanssa.
13-vuotiaana hänellä oli ansioluettelossa jo kolme klassista albumia. Hän on kaikkien aikojen nuorin viulisti, joka on levyttänyt Tchaikovskyn and Beethovenin konsertot.
Kriitikot kaikkialla vain ylistävät tätä viulistia.
Toki hän soittaa huomattavan paljon poppia ja rockia, muttei se tee hänestä vähempi arvoista viulistia - ei ainakaan suurten nimien ja kriitikoiden silmissä.
Kaltaisillasi tuntuu olevan vaikeuksia hyväksyä sitä tosi seikkaa, että vaikka olet lahjakas nais-viulisti, voit olla seksikäs, soittaa kevyttä musiikkia, tehdä mallintöitä ja virheitä elämässäsi etc.
Toki tiedän nais-viulistisuuruuksia, jotka ovat keskittyneet vain ja ainoastaa klassiseen musiikkiin ja eivät herätä huomiota ulkonäöllään - mutta ei Vanessan tai Lindan olemassa olo vie heiltä uskottavuuta.
Ei missään tapauksessa.
Tässä muuten jotain omia suosikkejani Lindan ja Vanessa lisäksi; Laita sinäkin omat suuruutesi esille:
Midori, Leila Josefowicz, Joshua Bell, Isabelle Faust, Frank Peter Zimmermannen - viulisti tuntemattomuus

Midori, Leila Josefowicz, Joshua Bell, Isabelle Faust, Frank Peter ZimmermannenTosin Linda ei ole ainakaan enää seksikäs vaan kovaa kyytiä keski-ikäistyvä nainen joka ei ole lyönyt musiikillisesti itseään läpi oikeastaan missään eikä ole kovin rahakaskaan vaan luulenpa, että kovissa veloissa. Ja yksityiselämässä menee huonosti ja suhde poikakavereihin ei kestä ja kaiken tämän vielä kehtaa lehtien palstoilla hehkuttaa.
- parhaasta
Violalta kirjoitti:
En kai sanonut Vogue -lehteä musiikkialan lehdeksi?
En. Totesin vain, että kyseisessä lehdessä on ollut juttu Lindasta, kun mainitsin mistä julkaisuista olen muun muassa Lindasta lukenut. En myöskään ottanut kommentia siihen, oliko Lindaa noteerattu Vogue -lehdessä ammatti-viulistien joukkoon.
Kyllä taitaa sinulla olla aukko sivistyksessä: Vanessa Mae on tällä hetkellä yksi maailman harvoista todellisista viulu-virtuooseista.
Vanessa oli vasta 10-vuotias, kun hän esiintyi yhdessä London's Philharmonia Orchestran kanssa.
13-vuotiaana hänellä oli ansioluettelossa jo kolme klassista albumia. Hän on kaikkien aikojen nuorin viulisti, joka on levyttänyt Tchaikovskyn and Beethovenin konsertot.
Kriitikot kaikkialla vain ylistävät tätä viulistia.
Toki hän soittaa huomattavan paljon poppia ja rockia, muttei se tee hänestä vähempi arvoista viulistia - ei ainakaan suurten nimien ja kriitikoiden silmissä.
Kaltaisillasi tuntuu olevan vaikeuksia hyväksyä sitä tosi seikkaa, että vaikka olet lahjakas nais-viulisti, voit olla seksikäs, soittaa kevyttä musiikkia, tehdä mallintöitä ja virheitä elämässäsi etc.
Toki tiedän nais-viulistisuuruuksia, jotka ovat keskittyneet vain ja ainoastaa klassiseen musiikkiin ja eivät herätä huomiota ulkonäöllään - mutta ei Vanessan tai Lindan olemassa olo vie heiltä uskottavuuta.
Ei missään tapauksessa.
Tässä muuten jotain omia suosikkejani Lindan ja Vanessa lisäksi; Laita sinäkin omat suuruutesi esille:
Midori, Leila Josefowicz, Joshua Bell, Isabelle Faust, Frank Peter Zimmermannenet sä pärjää ees Konsta Jylhälle.hän osasi säveltääkin.
- ei näy missään
Missä tämä kaikki näkyy rahallisesti? Lindahan on tunnetusti veloissa ja rahaton.
- Viola
Velathan ovat peruja Peter Nygårdia ja manageritoimisto Chaos Group Ltd:tä vastaan käydyistä oikeustaisteluista. Amerikassahan hyvät asianajajat ovat kalliita, ja huomaamatta oletkin jo maksanut palkkoja parin omakotitalon verran. Plus mahdolliset korvaukset jne. Mutta kyllähän näistä "skandaali" asioista on Suomessa kirjoitettu. Esiintymispalkkiot ja muut rahat velkoihin.
Ilman jättivelkoja se menestys varmasti näkyisikin, eikö? - talousnero
Viola kirjoitti:
Velathan ovat peruja Peter Nygårdia ja manageritoimisto Chaos Group Ltd:tä vastaan käydyistä oikeustaisteluista. Amerikassahan hyvät asianajajat ovat kalliita, ja huomaamatta oletkin jo maksanut palkkoja parin omakotitalon verran. Plus mahdolliset korvaukset jne. Mutta kyllähän näistä "skandaali" asioista on Suomessa kirjoitettu. Esiintymispalkkiot ja muut rahat velkoihin.
Ilman jättivelkoja se menestys varmasti näkyisikin, eikö?Blondi on nii tyhmä, että saa aikaiseksi jättivelat itsestään tyhjästäkin.
- hassusti
talousnero kirjoitti:
Blondi on nii tyhmä, että saa aikaiseksi jättivelat itsestään tyhjästäkin.
lähti tienestireissulle nygårdin tykö....takkiin tuli....
- voivoi
ollaankohan me täällä suomessa kuinka suuressa uutispimennossa vai sensuuriko iskee,koska tuosta suuresta kansainvälisesta,mantereet ylittävästä menestyksestä ei oo tietoa.koska ilmestyy luvattu levysarja,joka menee kansainväliseen levitykseen?
- on..
Nii mutta se SUURI menestys ja kaikki levyt ym. maailmanlaajuinen suosio on edessä päin vielä ollut jo viimeiset lähes 10 vuotta.
- Violalta...
Tuosta keskustelun avauksesta löydät fakta-tietoa liittyen Lindan menestykseen maailmalla.
Mutta tämä Lindan kulta-aika - niin kuin sanotaan - maailmalla oli -90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa, joten aikaa vierähtänyt siitä jo kohta puoli vuosikymmentä.
Nykyään ja toistaiseksi Linda menestyy alallaa Ruotsin puolella; Konserttikiertueita, esiintymisia juhlissa ja tapahtumissa jne.
Ja kuten sanottu, Linda Brava -levyä ei Suomessa syystä tai toisesta noteerattu juuri lainkaan - toista se oli Euroopassa ja Aasiassa. levyhän julkaistiin maailman laajuisesti.
Mutta ymmätänet, että on hiukan eri asia kuitenkin olla menestyvä viulisti, kuin esimerkiksi menestyvä pop-tähti. Pop-tähti saa huomiota hyvin näkyvästi kaiken maailman lehdissä, viulisti oman alansa lehdistössä, ja aika-ajoin myös muissa julkaisuissa. - Riimu
Violalta... kirjoitti:
Tuosta keskustelun avauksesta löydät fakta-tietoa liittyen Lindan menestykseen maailmalla.
Mutta tämä Lindan kulta-aika - niin kuin sanotaan - maailmalla oli -90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa, joten aikaa vierähtänyt siitä jo kohta puoli vuosikymmentä.
Nykyään ja toistaiseksi Linda menestyy alallaa Ruotsin puolella; Konserttikiertueita, esiintymisia juhlissa ja tapahtumissa jne.
Ja kuten sanottu, Linda Brava -levyä ei Suomessa syystä tai toisesta noteerattu juuri lainkaan - toista se oli Euroopassa ja Aasiassa. levyhän julkaistiin maailman laajuisesti.
Mutta ymmätänet, että on hiukan eri asia kuitenkin olla menestyvä viulisti, kuin esimerkiksi menestyvä pop-tähti. Pop-tähti saa huomiota hyvin näkyvästi kaiken maailman lehdissä, viulisti oman alansa lehdistössä, ja aika-ajoin myös muissa julkaisuissa."Ja kuten sanottu, Linda Brava -levyä ei Suomessa syystä tai toisesta noteerattu juuri lainkaan - toista se oli Euroopassa ja Aasiassa. levyhän julkaistiin maailmanlaajuisesti."
Ööö... Euroopassa oli toista kuin Suomessa? Mistä lähtien Suomi ei ole Euroopassa?! - Viola
Riimu kirjoitti:
"Ja kuten sanottu, Linda Brava -levyä ei Suomessa syystä tai toisesta noteerattu juuri lainkaan - toista se oli Euroopassa ja Aasiassa. levyhän julkaistiin maailmanlaajuisesti."
Ööö... Euroopassa oli toista kuin Suomessa? Mistä lähtien Suomi ei ole Euroopassa?!Ymmärsit varmnaankin, että tarkoitin tässä asiayhteydessä sanalla Eurooppa yleisesti ottaen muuta Eurooppaa kuin Suomea. Olisin voinut sanoa myös, että "..muualla Euroopassa levy sai hyvän vastaanoton etc.."
Mutta kiitos huomautuksesta! Virheistähän me opimme :) - väite
Viola kirjoitti:
Ymmärsit varmnaankin, että tarkoitin tässä asiayhteydessä sanalla Eurooppa yleisesti ottaen muuta Eurooppaa kuin Suomea. Olisin voinut sanoa myös, että "..muualla Euroopassa levy sai hyvän vastaanoton etc.."
Mutta kiitos huomautuksesta! Virheistähän me opimme :)levy ei menestynyt yhtään paremmin muualla euroopassa tai pakistanissa.se oli floppi.
- Viola
väite kirjoitti:
levy ei menestynyt yhtään paremmin muualla euroopassa tai pakistanissa.se oli floppi.
Noinhan monet tahtovat uskoa, mutta klassiseksi albumiksi levy menestyi oikein hyvin.
Ymmärtänet, että menestystä ei voi verrata esimerkiksi Britneyn levymyyntiin tms?
Klassinen musiikki ja alalla menestyminen, mitä tulee suhteessa levymyyntiin ei ole varrannollinen siihen, kuinka esim. hyvin menestynyt pop-levy myy maailmalla.
- ...
Niin Linda vielä, että voisitko laittaa listan poikaystävistäs myös,kiitos! Vaiko onko sormet puutuneet näppäimistön näpyttelystä,kenties?Laita lista,laita PLIIIIS!!
- Isabel
Kiitos asiallisesta ja reilusta kirjoituksesta. Vastaavia onkin vaikea täältä löytää.
En voi sanoa itseäni Lindan ihailijaksi, mutta täytyykin kuunnella näitä mainitsemiasi levyjä, jos vaikka pitäisin. Sydäntä kyllä lämmittää huomata, että asiallisiakin puheenvuoroja osataan pitää :) - Halpa sellainen
Levitti jalkansa ILMAISEKSI Playboyn sivuilla, puhui vuosikausia saavansa miljoonaluokan levytyssopimuksen, jopa vanhempansa joutuivat myymään kotinsa Lindan söhläilyjen vuoksi.
- tilaaja
itseasiassa linda sai isot tukut rahaa jo pelkästään siitä, että oli julkkis-kansikuvassa. nyt puhutaan ihan kuusi numeroisista summista, sillä lindan kohdalla palkkio on ollut ihan eri kuin playmatet saavat yms. Julkkis-kansikuvassa vain lehden nimi ja päiväys sekä linda lateksissaa. näitä kansia vain muutama tehty mm. juuri lindan kanssa. mutta eikö nämäkin rahat vienyt manageri tai joku, et siinä mielessä joo ilmaseks näytti.
- kiinostavampi
No minulle Lindan musiikillinen puoli ei ole tuttua eikä edes kiinosta vaan lähinnä se ulkoinen puoli ja lähinnä nakukuvat niillä Linda varmasti on suositumpi kuin musiikillisilla avuillaan. Muutama vuosi sitten kaveriporukassa lähdettiin katsomaan Lindaa ei meitä kiinostanut hänen viulunvingutuksensa vaan se miltä hän näyttää eli ts. tuolloin saimme uuden Pamela Andersson kopion suomeenki.
- sivistyneeltä
Kaltaistesi sovinistien piirissä Linda on varmasti suosittu alastonkuviensa johdosta.
Meidän asiaan perehtyneiden joukkiota kiinnostaa ennen kaikkea musiikilliset ansiota.
- LLB
Viola on ihan oikeassa siinä, että Linda ei ole saanut ansaitsemaansa arvostusta Suomessa. Syitä on monia, mutta yksi on se, että suomalaisella lehdistöllä ei ole ollut minkäänlaisia edellytyksiä arvioida Lindan osaamista tai menestystä.
Lindan ainoa virhe oli se, että hän ei lähtenyt Suomesta jo parikymppisenä, hankkinut itselleen kunnon agenttia (ulkomaista) ja tehnyt uran ammattimaisen taustajoukkueen tukemana.
Nyt Linda imettiin kuiviin ja nousu on vaikeaa. Se onnistuu kuitenkin, kunhan suomalaiset toimittajat taas jossain vaiheessa saavat käännätettyä itselleen referaatteja ulkomaisista lehdistä. - Joe Joosua
Kun on aikaa tänne tuollaisiea lapsellisia satuja kirjoitella. Ihan sama, sinun ns. urasi on pelkkä vitsi. Kyykyssä on sinunlaistesi naisten hyvä olla, enkä nyt puhu mistään viulunsoitosta. Ei tarvitse murehtia edes sitä, ettei sieltä kyykystä ylety näppäimistölle.
- Viulisti
Ammatimuusikoiden piirissä ei povipommit paljoa juhli. Siinä syy miksi kukaan ei ota ao. henkilöä vakavasti. Itse on oman uransa tuhonnut levittelemällä reppuaan miestenlehdissä. Menetettyä mainetta ei saa takaisin koskaan. Olisi kannattanut miettiä ennenkuin alkoi hölmöilemään. Pr-emännäksi kelvannee vielä muutama vuosi. Ei siinä mitään pahaa ole. Onnea vaan!
- Viola
Viulisti kirjoitti:

Itseasiassa Playboyssa esiintyminen ei vähentänyt Lindan arvostusta viulistina - lukuun ottamatta Suomea. Se vain lisäsi tunnettavuutta, ja esiintymisiä roimasti eri puolilla maailmaa.
- Maailmaa kiertänyt

Enpä ole törmänyt Lindan nimeen yhdessäkään paikassa vaikka maailmalla olen kierrellyt(musiikkipiirejä myös) ainoa asia josta jotkut voivat ehkä muistaa on juuri se playboy suttura kyykkyviulisti, eivät muista taidoista tunne joten joopajoo varteenotettava tunnettu alan ammattilainen piireissään???? Mikesei lähde sitten sinne maailmalle jos siellä kysyntä on nii suurta??? Ilman playboy kuviaan ei olisi senkään vertaa tunnettu.
- Lindaa
Maailmaa kiertänyt kirjoitti:

Linda on ihan itse rakentanut itselleen täällä Suomessa mgaluokan bimbo-imagen. Tosi asiassa suuri osa suomalaisia piti Lindasta uran alkuaikoina. Mutta sitten ilmeisesti julkisuus sekoitti pään ja tässä ollaan. Ikävää, koska Lindaa oli kiva katsella ja kuunnella. Lindan ongelmana oli se, että kaikkea piti myydä seksin varjolla, eikä se kovin kauan kanna. Nyt kun alkaa olla ikää, ihmissuhteet ei toimi ja välillä sairastellaan, ketä se oikeasti kiinnostaa. Tämä maa on täynnä toinen toistaan älyttömämpiä saippuakuplia (esim. Marika F ja Martina A), ettei Lindan kihlaukset kyllä jaksa kiinnostaa enää ketään. Ja vaikka sitä musiikillista menestystä vielä tulisikin, vaikea on tilannetta täällä korjata. Joten, maailma on avoin.....
- kuten aina
Kylläpä siinä Linda nyt itseään nostaa kun ei enää pärjää ulkonäöllään kun sekin on jo mennyttä koska on ikää jne. nii päätti alkaa nostamaan omaa ns. musiikillista lahjakkuuttaan tyyliin "kyllä mut ulkomailla tunnetaan kaikkialla..." pötyä niinkuin kaikki muutkin mitä Linda on kehuskellut itsestään jo vuosia ja kaikki on aina "edessä" jossakin hamassa tulevaisuudessa. Ainoa missä Linda saavuttaa jotain näkyvää on poikakavereiden vaihtotiheys ja rusketuksen syvyys.
- thomas
Olet oikeassa siinä, että asenteet täällä Suomessa Lindaa kohtaan johtuvat lähinnä joko kateudesta tai tietämättömyydestä. Ja onhan monille helpompi haukkua kuin kehua toista. Itse jos en jostain henkilöstä pidä tai saa minussa aikaan vihan tunteita, niin suljen henkilön kokonaan mielestäni. En tuhlaa aikaani hänen haukkumiseensa tai muuhun vastaavaan. Oppisivat nämä muutkin toimimaan samoin. Olisi varmasti paljon helpompaa.
En pidä Lindan uran kohokohtina näitä Playboy-kuvia ja muita juttuja, jotka eivät sinänsä liity musiikkiin.
Mutta taitava viulisti hän kyllä on, luulisi sen jo olevan kaikkille selvää. Mutta kun ollaan tietämättömiä... Eikä halutakaan ajatella muuta kuin paskaa toisesta. - tiku
jaa että linda ESIINTYMIÄ..
- ja seksi??
No jos kerran on lahjakas viulisti nii miksi pitää myydä seksillä ja mennä playboihin? Eikö se vie hiukan uskottavuutta musiikki lahjoilta? järkikin sen sanoo vaikka blondeilla ei sitä paljon olekkaan.
- Viola
Jotka eivät ole suvaitsevaisia ja ymmärtäväisiä, tai alan ammattilaisia, heidän silmissään Linda menettää uskottavuutensa kyllä seksikkäällä imagollaan.
Mutta miksi Lindan pitäisi jättää tekemättä asioita sen takia, että se voisi mahdollisesti viedä uskottavuuden joidenkin silmissä? Elämänsä pilaisi, jos alkaisi aina miettimään, mitä muuta ehkä nyt ajattelevat, eikö?
Mutta eikö se ole myös fakta, että nyky-yhteiskunnassa kaikkea myydään seksillä - olkoonkin kyseessä kuinka lahjakas laulaja tai viulisti tahansa? En sano, että se oli positiivista, mutta ei sen kyllä pitäisi uskottavuutta automaattisesta viedä. Kun niin kuitenkin yleisesti toimitaan, vaikka - kuten sanottu - kyseessä olisikin lahjakas henkilö. - et ole kovin kummoinen viul...
Viola kirjoitti:
Jotka eivät ole suvaitsevaisia ja ymmärtäväisiä, tai alan ammattilaisia, heidän silmissään Linda menettää uskottavuutensa kyllä seksikkäällä imagollaan.
Mutta miksi Lindan pitäisi jättää tekemättä asioita sen takia, että se voisi mahdollisesti viedä uskottavuuden joidenkin silmissä? Elämänsä pilaisi, jos alkaisi aina miettimään, mitä muuta ehkä nyt ajattelevat, eikö?
Mutta eikö se ole myös fakta, että nyky-yhteiskunnassa kaikkea myydään seksillä - olkoonkin kyseessä kuinka lahjakas laulaja tai viulisti tahansa? En sano, että se oli positiivista, mutta ei sen kyllä pitäisi uskottavuutta automaattisesta viedä. Kun niin kuitenkin yleisesti toimitaan, vaikka - kuten sanottu - kyseessä olisikin lahjakas henkilö.Lindaa ei saa lahjakkaaksi, hän on kork. keskitason luokkaa musiikillisilla lahjoillaan. Keltä tahansa maailmassa kysyy nii kyllä Linda tunnetaan(siis ne jotka edes tietää) pelkästään seksiobjektina.
- Ms. Monet
et ole kovin kummoinen viul... kirjoitti:
Lindaa ei saa lahjakkaaksi, hän on kork. keskitason luokkaa musiikillisilla lahjoillaan. Keltä tahansa maailmassa kysyy nii kyllä Linda tunnetaan(siis ne jotka edes tietää) pelkästään seksiobjektina.
Eikö voi olla lahjakas, ilman että on maailman ykkönen?
Itse olen lahjakas maalaaja. Taulut, joita olen tehnyt ovat mahdollisimman puolueettomasti sanottuna oikeasti hyviä. En silti lahjakkuudestani huolimatta ole Picasso, tai Monet.
No se siitä.... Olen työskennellyt levy-yhtiö Sonylla kohta 12 vuotta, joista viimeiset kaksi vuotta SonyClassical -puolella, nyt jo eläkkeellä. Erityisesti Classical-puolella Linda Brava -niminen viulisti tunnettiin oikein hyvin. Aina kun suomalaisuuteni tuli esille, niin alkoi pohdinta... Finland? Hmmm... There`s Nokia, yes? ...But... hmm...isn`t there also this beautiful violinist... Brava.. Lin..Linda Brava? Isn`t she from Finland, or Sweden? ...But she is from Skandinavia, that`s for sure... ja niin pois päin.
Itse arvostan Bravan musiikillista osaamista ja musiikillisia saavutuksia. Naku-kuvat ja kaikki muu turha, niin ne ovat sellaisia asioita, joihin en edes viitsi paneutua. Lahjakas Brava kuitenkin on, näin ammattilaisenkin silmin. - enemmän kuin...
Viola kirjoitti:
Jotka eivät ole suvaitsevaisia ja ymmärtäväisiä, tai alan ammattilaisia, heidän silmissään Linda menettää uskottavuutensa kyllä seksikkäällä imagollaan.
Mutta miksi Lindan pitäisi jättää tekemättä asioita sen takia, että se voisi mahdollisesti viedä uskottavuuden joidenkin silmissä? Elämänsä pilaisi, jos alkaisi aina miettimään, mitä muuta ehkä nyt ajattelevat, eikö?
Mutta eikö se ole myös fakta, että nyky-yhteiskunnassa kaikkea myydään seksillä - olkoonkin kyseessä kuinka lahjakas laulaja tai viulisti tahansa? En sano, että se oli positiivista, mutta ei sen kyllä pitäisi uskottavuutta automaattisesta viedä. Kun niin kuitenkin yleisesti toimitaan, vaikka - kuten sanottu - kyseessä olisikin lahjakas henkilö.No enää ei Lindaa myydä seksillä kun ikääkin on nii paljon ja nuoremmat seksipommit tulee joka aloilta. Joten kehuskelusi täällä lahjakkuudestasi ovat suorastaan epätoivoisia, eli nyt kun ei enää voi seksillä nii yritätkö viho ja viimein sitten lahjakkuudellasi? No mene maailmalle ja näytä se lahjakkuus ja tee sitä tunnettavuutta kaikkialla ja katsotaan sitten vaikka 5 vuoden kuluttua onko Linda SUURI NIMI KAIKKIALLA ja tälläkertaa jopa oikeilla musiikillisilla lahjoillaan. Turhaa täältä haet hyväksyntää.
- LBLBLB
Kyllä valaisi, kiitos Viola!
- pajoooooooooo
Jaahas Linda täällä kehuskelee ns. saavutuksiaan. Jos ihminen on oikeasti jossakin maailman kuuluismpia lahjakkuuksia nii tuskinpa sellaisten tarvinnee mainostaa/huutaa tällaisillakin palstoilla.
- Viola
Ei Linda ole maailman kuuluisimpia lahjakkuuksia, eikä kukaan niin väitäkään. Sellainen fakta vain esitetty, että Linda on lahjakas viulisti, ja että hänet kyllä tiedetään klassisen musiikin piireissä
(alan ammattilaisten keskuudessa erityisesti) maailmalla. Eikä kyseessä VAIN Playboy-typy. Monella hänestä hyvin yksipuolinen kuva, siksi ylipäätänsä aloitus viesti, jossa Lindasta joitain faktoja.
kiva, että suhtaudut noin positiivisesti :) - viulu-ville
Viola kirjoitti:
Ei Linda ole maailman kuuluisimpia lahjakkuuksia, eikä kukaan niin väitäkään. Sellainen fakta vain esitetty, että Linda on lahjakas viulisti, ja että hänet kyllä tiedetään klassisen musiikin piireissä
(alan ammattilaisten keskuudessa erityisesti) maailmalla. Eikä kyseessä VAIN Playboy-typy. Monella hänestä hyvin yksipuolinen kuva, siksi ylipäätänsä aloitus viesti, jossa Lindasta joitain faktoja.
kiva, että suhtaudut noin positiivisesti :)EIPÄ TARTTIS SELITELLÄ NYT, KUN OLIS OTTANU JÄRKIKULLAN KÄTEEN SILLOIN AIKANAAN KUN NIITÄ "LOISTAVIA TARJOUKSIA SATELI"!
- reino
Linda on takuulla tunnetuin viulisti, vai paljonko jotkut viulistit yleensä saavat julkisuutta, aivan ei yhtään. Kansaa nyt ei vain viulunvingutus kauheasti, kiinnosta se on tosiasia. Takuulla löytyy 10x parempia soittajia kuin Linda jotka eivät ole saaneet murto-osaakaan siitä julkisuus määrästä mitä Linda.
Linda on myynyt itsensä täysin ulkonäöllä, mutta kun sitä ulkonäköä ei ole enää nykyään jäljellä niin mitä jää?- mikä läntä
Maailmassa on hyviä viulisteja ja vielä parempia viulisteja muutama, mutta ei tämä ruätsäläiskielipuoli Läntä kumpaakaan tasoon yllä. Voi olla suomalaisten kyläpelimannien tasoa nekin soittelee korvakuulta paremmin kuin Muaailmankuulu Läntä. Jotta Viola Soittele käännykkääsi vain.
- Viola
Linda on aikalailla aliarvostettu mitä tulee musiikkiin. Siis Suomessa.
- viimein
Viola kirjoitti:
Linda on aikalailla aliarvostettu mitä tulee musiikkiin. Siis Suomessa.
tää on jo kysytty,mutta saisko viimein vastauksen?missä ne huippulevyt?milloin ja missä ovat olleet huppukonsertit?kyllä se arvostus tulee varmaan,jos siihen on aihetta.
- reino
Viola kirjoitti:
Linda on aikalailla aliarvostettu mitä tulee musiikkiin. Siis Suomessa.
Niin kerros nyt sitten keitä viulisteja on arvostettu korkeammalle Suomessa kuin Lindaa?
- kaikki
reino kirjoitti:
Niin kerros nyt sitten keitä viulisteja on arvostettu korkeammalle Suomessa kuin Lindaa?
suomessa korkeammalle on arvostettu konsta jylhästä kuusiston veljeksiin kaikki muut viulistit.maailmalla suomalaisia arvostettuja ei oikeastaan taida olla muita kuin heimo haitto.toivottavasti nämä edellä mainitut veljekset menestyisivät.
- Violalta
viimein kirjoitti:
tää on jo kysytty,mutta saisko viimein vastauksen?missä ne huippulevyt?milloin ja missä ovat olleet huppukonsertit?kyllä se arvostus tulee varmaan,jos siihen on aihetta.
Kuten aloitustekstissä sanottu, Lindalta ilmestynyt klassinen albumi, joka menestyi Euroopassa ja Aasiassa oikein hyvin (siis klassiseksi albumiksi).
En tiedä läheskään kaikkia Linda esiintymisiä, joten noista konserteista en voi sanoa mitään varmaa, olen pahoillani...
paitsi että nyt viime vuosina Linda on tehnyt suuria konserttikiertueita tuolla Ruotsin puolella. Loppuunmyytyjä esiintymisiä ympäi maata. Mutta kuten sanottu, ne olivat kiertueita - Tiedän kyllä mitä tarkoitat, ja yritänkin ottaa selvää niistä yksittäis-konserteista :)
Vaikka konsertteja on kyllä tehty, niin lähinnä esiintymiset ovat olleet eri tilaisuuksissa, tapahtumissa ja juhlissa etc. - Viola
reino kirjoitti:
Niin kerros nyt sitten keitä viulisteja on arvostettu korkeammalle Suomessa kuin Lindaa?
En sanonut, että hänen yläpuolelleen olisi nostettu täällä Suomessa ketään viulistia. Lue tarkemmin :)
- reino
Viola kirjoitti:
En sanonut, että hänen yläpuolelleen olisi nostettu täällä Suomessa ketään viulistia. Lue tarkemmin :)
pointtini olikin se että ihmisiä ei viulunsoittelu kauheasti kiinnosta. Lindassakin kiinnosti aikoinaan eniten se haaraasento mistä tämä viulu avingutti PVC pökissään, mikä taas oli omiaan vähentämään niiden harvojen ihmisten mielenkiintoa jotka olisivat olleet kiinnostuneita itse soitosta. Eli olit kuinka lahjakas viulunsoittaja tahansa, niin Suomessa siitä on turha odotella menestystä tai julkisuutta.
- ja suruista tehty!
ja siksi arvostus niin ansaittua... Juuri se arveluttavin tempuin aikanaan haettu julkisuus oli kyllä kammottavaa. Typerät nakukuvat ja poikaystävät ja sitten niiden jatkuva seulominen lehtien palstoilla... Vähempäänkin voi kyllästyä! Ei uskottavaa!!! Miksihän piti sellaiseen alentua, jos niitä lahjoja kerran oli? Ja jos niitä VIELÄ on, ne sitten kehiin näyttämään! Mistähän sitten "pitäisi olla kade"? Ensinkin: ihan tavallisen näköinen tytöntyllerö, tavallisella järjellä varustettu naapurinmimmi. Harjoituksella soitto saatu soimaan, kuten monella muulla muusikolla, mutta joilta puuttuu AH, Se ääretön NARSISMI! Härrrreguuud!!!
- voi voi
MM-kisojen avajaisissa olisi ollut Lindalla oiva maailmanlaajuinen esiintymistilaisuus. Miksi Lindaa ei nähty siellä?? Kuka manageroi Lindaa? Eihän tälläisiä tilaisuuksia saisi jättää käyttämättä, jos todella haluaa sitä maailmanlaajuista kunniaa ja menestystä.
- hyvin mene
Linda on vanheneva sairasteleva ja suhteet täysin retuperällä. Missään päin maailmaa ei tunneta ketään viulisti Lindaa vaikka keltä kysyis vaikka viulisti piirit onki suhteellisen pienet nii Linda kuuluu sinne alimpaan päähän. Ruotsia kyllä kehuskelee ja tuskinpa voi siellä muilla lahjoillaan kuin niillä vähäisillä ulkoisilla mitä vielä on jäljellä lyödä itseään tykö ja sekin vahvan blondauksen ja rusketuksen avulla siellä kun ollaan ihailtu aina sellaisia.
- tuulemaan!
Oho Viola!
Laitoit tuolla toisella palstalla(Linda, kerro hinta?)oikein tuulemaan.
Aika loistava "Korjaus:" -viestisi kyllä on. - Mirjam
Harmi, että Lindan kohdalle piti osua se Chaos-manageritoimisto ja Peter Nygård. Ilman noita Linda ei olisi saanut niitä miljoonavelkojaan. Onkohan Linda myös joutunut maksamaan joitain korvauksia? Siitähän vasta isopotti tulisi. Minusta on naurettavaa, että Amerikassa joudut maksamaan asianajajasi palkkiot(ei kai kaikissa osavaltioissa?) vaikka et olisi tehnyt mitään väärää. Itsellä kokemuksia myös, mutta onneksi oikeutta käytiin vain muutama kuukausi. Harmi myös ne masennukset, bulimiat ja loppuunpalamiset, ja vielä juuri silloin kun Lindan ura oli parhaassa vaiheessa. Olisi jonkun pitänyt huomata ajoissa ja viheltää peli poikki. Mutta eihän kukaan tavallinen ihminen kestäkään sellaista rääkkiä mitä Linda koki. Esiintymisiä joka päivä, useampikin päivässä. Matkustelua ympäri maailmaa ilman lepoa. Ja kun vielä piti soittaa täydellisesti.... Kaikki sympatiat Lindalle. Jos olisi valinnut helpon tien, ja jäänyt johonkin sinfoniaorkesteriin soittamaan, niin ei olisi saanut elää välttämättä sellaista elämää, jollaista halusi elää. Elämä olisi varmasti ollut aika yksipuolista. Onhan kuitenkin nyt tavannut kaikkia mielenkiintoisia ihmisiä, päässyt matkustamaan kaikkialla, kokenut jänniä ja upeita kokemuksia ja varmaan paljon ihania muistoja, joita muistella ja jakaa vaikka mahdollisille lapsilleen. Tietenkin se on myös maksanut veronsa. Mene ja tiedä.
Mutta minusta on hienoa, että Linda on saanut taas elämänsä mallilleen. Ainakin siinä mielessä, että voi asua lähellä perhettään ja ystäviään, tehdä esiintymisiä omaa tahtiaan, vaikkakin edelleen käsittämättömän paljon esiintymisiä, ja onhan Lindallakin jo jonkin verran ikää, niin rauhallisempi tahti on luonnollista, nuoruuden villin menon vastapainoksi.
Hyvä Linda!- Markku.
Johan oli kirjoitus. Sain päivän parhaat naurut. Kiitos.
Ai niin Lindasta seuraava kulttuuriministeri! - haluaa esitellä alastomuuttaan
>>kokenut jänniä ja upeita kokemuksia ja varmaan paljon ihania muistoja, joita muistella ja jakaa vaikka mahdollisille lapsilleen.
Niin varmaan playboy kuvaukset joissa saa näytellä mielin määrin persettään ja tissejään ja vähän pimppiäänkin on ollut upea kokemus ja täyttänyt kaikki salaisimmatkin pervessiot mitä Lindalla on siellä pääkopassaan. Muusta Lindaa ei muisteta. - .......
haluaa esitellä alastomuuttaan kirjoitti:
>>kokenut jänniä ja upeita kokemuksia ja varmaan paljon ihania muistoja, joita muistella ja jakaa vaikka mahdollisille lapsilleen.
Niin varmaan playboy kuvaukset joissa saa näytellä mielin määrin persettään ja tissejään ja vähän pimppiäänkin on ollut upea kokemus ja täyttänyt kaikki salaisimmatkin pervessiot mitä Lindalla on siellä pääkopassaan. Muusta Lindaa ei muisteta.playboy-kuvaukset ovat vieneet lindan elämästä muutaman päivän... ja lindalla kuitenkin takanaan sellaiset 13 000 päivää.
kertoo paljon sinusta ja asenteistasi se, ettet osannut kommentoida muuten kuin nostamalla naku-kuvat esille. osaatkohan puhua muusta kuin seksistä, pornosta yms.?
olisit voinut jättää kommenttisi kirjoittamatta, kun sisällöllisesti yhtä tyhjän kanssa.
- Mona
Bravo Viola! Teit jotain sellaista mitä harvemmin täällä tehdään: Kirjoitit kommentin, joka ei arvostele julkkiksen ulkonäköä tai muutenkaan keskity epäolennaiseen. Kirjoitit asiaa, jolla otit kantaa Lindan taitoihin ja saavutuksiin viulistina.
Mutta ei ole totta! Kommentit, joita olet saanut, näyttävät olevan kateellisilta tai muuten sivistymättömiltä henkilöiltä. Kommentoidaan ulkonäköä tai imagoa, tai yksinkertaisesti mitätöidään faktat-saavutukset, ja keksitään kaikkea mahdollista höpö-höpö-vääristelevää vastinetta.
Kirjoituksesihan tarkoitus oli vain valaista tosiseikoin Lindan musiikillista osaamista jne. Joten miksi ei voida kommentoida tähän liittyen. Jos on jotain kommenttia ulkonäköön liittyen tai muuta, niin aloittakoon oma palstansa.
Mutta ei. On päättetty vihata/olla pitämättä/tai ajatella juuri niin kuin alunpitäenkin on ajateltu. Ei edes faktojen edessä voida myöntää, että kyllä se Linda soittaa osaa. Ja on musisoinut vaikka missä - ei vain silakka-markkinoilla vinyylissä ja kyykyssä rinnat pursuten, vaan ihan sellaisissakin paikoissa, joissa jokaiselle musisoijalle olisi kunnia esiintyä.
Tai sitten kommenttoija olettaa, että Linda yritetään saattaa "Huippu viulisti" - tai "Super-tähti" -asemaan, ja näin ollen kommentti on tyyliä: "No ei se Linda kuitenkaan ole esiintynyt sen ja sen sinfoniaorkesterin kanssa, eikä sillä ole huippu-sävellystä" jne...
Eihän kukaan ole niin väittänytkään! Jos Linda olisi super-tähti tai, jos Lindalla olisi huippu, maailmankuulu sävellys, kai se olisi aloitustekstissä kerrottu???!!!
Kenenkään ei tarvitse pitää Lindasta, mutta jos teille on esitetty faktat, niin nöyrtykää sen verran, ettette kommenttoi turhan vuoksi.
Haukkukaa Lindaa omalla palstallanne!
Huomio Violalle:
Yksi Lindan merkkipaaluja on ollut esiintyminen BBC:n sinfoniaorkesterin kanssa Gardiffin klassisessa konsertissa. Tämä on jo aika ison tason esiintyminen. - uskotaan
Uskotaan sitten, että Linda on ihan hyvä viulun soittaja, ja että menestystäkin on aikoinaan tullut ihan ympäri maailmaakin. Hyvä Linda! Jee! Olen ihan fani-fani vai bunny-bunny....
- bekki
Lindan ei olisi kannattanut tehdä kaikkea sitä mitä teki: naku-kuvat, vinyyli-kyykky-soittaminen, cider, tulevista mahdollisista projekteista pauhaaminen ennen aikojaan jne. Eivät auttaneet Lindan musiikillista uraa, ei ainakaan minun mielestäni. Olisi vain keskittynyt soittamiseen, koska kun kaikki muu tekeminen saa paljon huomiota, se pääjuttu unohtuu eli se, että Linda on myös lahjakas viulisti. No hyvää elämää Lindalle kuitenkin. Toivottavasti kaikki se ylimääräinen oli uskottavuuden menettämisen arvoista.
- Mae!!
Fakta on että Vanessa Mae on parempi kuin Linda Lampenius, ihan sama mitä joku lehti kirjoitaa. Mutta ihan sellasta vaan, että miksi fanitat Lindaa? Siis jos fanitat. Tämä kyssäri siis "Violalle".
- Mae!!
Fakta on että Vanessa Mae on parempi kuin Linda Lampenius, ihan sama mitä joku lehti kirjoittaa. Mutta ihan sellasta vaan, että miksi fanitat Lindaa? Siis jos fanitat. Tämä kyssäri siis "Violalle".
- bravo brava!
Jos puhutaan klassisesta musiikista, niin Linda on klassisen viulun mestari ja teknillisesti parempi kuin Vanessa-Mae. Karisma yms on eri asia.
Maailman arvostetuin ja samalla pelätyin klassisen musiikin julkaisu The Gramophone ei ole koskaan edes vaivautunut arvostelemaan Maen klassisia tuotoksia, kun taas Lindan levy sai kyseisessä lehdessä erittäin hyvät arvostelut ja suosittelut! Ja tämä oli aika monelle yllätys, koska lehti ei yleensä katso hyvällä crossover-artisteja.
Mae ei koskaan soita livenä kappaleita niin kuin ne kuullaan levyllä - koskaan. Kappaleista tehdään live-esiintymisiä varten uusia ja helppoja sovituksia, ja kehtaavat ottaa Maen tueksi vielä kaksi muuta viulistia, jotka soittavat kappaleen melodiaa lähes poikkeuksetta, kun Mae poikkeuksia lukuunottamatta vain säestää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856314
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303793törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283150Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691706- 331398
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46949Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11946Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11880- 42859