Menee hermot ton uroksen kanssa siis koiran
otin narttu koiran tossa toukokuussa ja nyt sillä on juoksu ja uros on ihan sekaisin pitäisko se viedä eläinlääkäriin saamaan jotain rauhoittavaa tai jotain läähättää,merkkaa koko ajan.
otin narttu koiran tossa toukokuussa ja nyt sillä on juoksu ja uros on ihan sekaisin pitäisko se viedä eläinlääkäriin saamaan jotain rauhoittavaa tai jotain läähättää,merkkaa koko ajan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
merkkaile ainakaan sisätiloissa, tai ei ainakaan meillä ole milloinkaan niin tapahtunut, vaikka aina onkin ollut kumpiakin. Ne tulee nyt vain erottaa toisistaan tavalla tai toisella, sillä jos ovat päikseen, niin ihan takuuvarmasti uros sen nartun jossain vaiheessa myöskin astuu!
Tai vielä pienempi kuin mäyris.
No siitä päätellen minkälaisia sekoituksia on tullut koirapuistoissa vastaan, tuntuu onnistuvan hurjillakin kokoeroilla. Juuri kultsu urokset tuntuu olevan erityisen kiimaisia. Lukemattomat on ne kerrat/yksilöt, joita on saanut oman (ei kiimassa) nartun kimpusta häätää.
...urokselle on päästä pukille tai kastroida...
Eiköhön ole viisainta viedä jompi kumpi koirista hoitoon muualle juoksun ajaksi, ettei uroksen tarvitse mahdottomasti kärsiä. Ja muutenkin, jos et halua pentuja.
Useimmat urokset kyllä merkkailevat sisälläkin, jos siellä on juoksuinen narttu.
Leikkauta toinen, tai parempi vaihtoehto..molemmat, niin ei tule hankaluuksia juoksujen kanssa,eikä vahinkopentuja.
meillä tuo poika vain oppi suhtautumaan asiaan. silloin alussa niin se vain ulvoi ja ulvoi,yritti joka kerta astua naikkostani.. Mutta tuo narttu nyt on niin äksy uroille kiimassa että sitä ei varmaan sais astutettua vaikka haluaisisinkin. Mutta yhdessä en toki pidä kun on kiima meneillään. yhdessä käyvät lenkillä nykyään ja irti pidän valvovan silmän alla tuossa pihalla,kun uros tietää että saa joko selkään nartultani taikka kovat kiellot täältä päin. Sisällä kun ovat niin molemmat ovat eri huoneissa,tuo uros joutuu kyllä viettämään yöt eteisessä ja narttu saa meidän "koirien huoneen". Mutta jotenkin tuo yks nauttii eteisestä,kun pääsee heti tervehtimään jos joku tulee.
Eli meillä uros oppi sietämään tilanteen,tosin vaikka ruokahalu on vieläkin kiiman ollessa nollilla.mutta silti ei pidä mekkalaa. Ja kyllä tuo herra syö kun sille antaa sitten enemmän raakaa jauhelihaa.
Mutta sinun tapauksessa en voi mennä sanomaan jos uroksesi tottuu tilanteeseen,joten neuvoisisin kans leikkauttamaan jompaa kumpaa. jos et tosin ole ajatellut astuttaa niitä.