Vihreän liiton ministerit
Suomen - ja samalla koko Länsi-Euroopan - ensimmäinen vihreä ministeri saatiin keväällä 1995, kun Paavo Lipposen I hallitus (1995-1999) nimettiin. Ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerinä toimi neljän vuoden ajan Pekka Haavisto.
Paavo Lipposen II hallitukseen (1999-2003) Vihreä liitto sai puolitoista ministeripaikkaa. Satu Hassi valittiin ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeriksi. Peruspalveluministerin paikka jaettiin siten, että ensimmäiset kaksi vuotta tehtävää hoitaisi Eva Biaudet (RKP) ja jälkimmäiset kaksi vihreiden Osmo Soininvaara. Biaudet'n äitiysloman takia Soininvaaran kausi kuitenkin aikaistui ajalle 12.4.2000 - 19.4.2002.
Vihreät esittivät sekä kesän 2000 että kesän 2001 budjettiriihessä, että hallitus laatisi koko vuosikymmenelle ulottuvan ohjelman energiaverojen asteittaisesta korottamisesta, jotta veronkorotukset eivät tulisi yllätyksinä perheille ja yrityksille
Vihreät toivovat, että öljyn hinnannousu antaisi pontta raideliikenteen investointien kasvattamiseen sekä uusiutuvien luonnonvarojen entistä tehokkaampaan käyttöön.
Peruspalveluministeri Soininvaara huomautti raskaan liikenteen olevan Suomessa itse asiassa aliverotettua verrattuna moniin EU-maihin. Siitä aiheutuvat kustannukset ovat nimittäin suuremmat kuin kerätyt verot.
Vuotoksen allas ei tuo lisäenergiaa
Ympäristöministeri Satu Hassi ei usko, että öljyn hinnan nousu tai muut taloudelliset intressit vahvistaisivat ydinvoiman puolesta lobbaavien asemia tai sitä, että mm. Vuotoksen altaan rakentamista voitaisiin ajaa tällä perusteella.
- Altaalla ei ole yhteiskuntataloudellista merkitystä, eikä sillä olisi juuri osaa ydinvoimatuotannossa muuten kuin säännöstelyaltaana.
Keväällä 1991 nimitetty Ahon hallitus päätti kuitenkin lähes ensi töikseen panna Vuotoksen allashankkeen uudestaan vireille. Altaan kooksi olisi tullut hieman yli 240 km2.
Pohjois-Suomen vesioikeus myönsi altaan rakennusluvan helmikuun viimeisenä päivänä vuonna 2000. Ministeri Hassin päätöksellä ympäristöministeriö, joka oli asiassa lain mukainen yleisen edun valvoja, valitti asiasta Vaasan hallinto-oikeuteen siitä huolimatta, että Hassia yritettiin hallituksessa painostaa luopumaan valituksesta.
Keväällä 2001 Vaasan hallinto-oikeus kumosi Vuotoksen altaan rakennusluvan sillä perusteella, että allas aiheuttaisi ympäristölle liian suurta haittaa. Kemijoki Oy valitti päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Joulukuussa 2002 KHO päätti pitää Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen voimassa. Toisin sanoen allas ei saanut rakennuslupaa. Päätös oli historiallinen voitto luonnonsuojelulle.
KHO:n päätöstä arvosteltiin julkisuudessa, oikeuden katsottiin puuttuneen asiaan, joka kuuluu poliittisille päättäjille. Näihin arvostelijoihin liittyi, hämmästyttävää kyllä, myös pääministeri Lipponen.
Vihreän liiton puheenjohtaja Osmo Soininvaara Vihreän liiton valtuuskunnan kokouksessa Helsingissä 12.2.2005:
Vihreän liiton tulevaisuuden näkymät ovat hyvät
Kuten olette Vihreästä langasta lukeneet, aion olla ehdolla puolueen puheenjohtajaksi toukokuun puoluekokouksessa. Keskitynkin tässä puheessa paljolti puolueen tulevaisuuden näkymiin.
Meillä ei ole kuuteen vuoteen äänestetty puheenjohtajasta eikä kovin usein puoluesihteeristäkään. Istuvan puheenjohtajan tai puoluesihteerin haastaminen on lähes majesteettirikos.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.