Mielisairaan joutuessa persoona murskataan. Kehoitetaan kyllä olemaan oma itsensä ja olemaan aina rohkea. Sitten kun on rohkea ja oma itsensä ei pääsekään pois, vaan on yhä hoidon tarpeessa. On näet kyseessä hankala potilas, jota tulee kuntoittaa ja se tehdäänkin varsin tehokkaasti. Ensimmäisistä poikkipuolisista sanoista tai muusta saa tarpeettoman kovan käsittelyn. Tämän jälkeen alkaakin systemaattinen persoonallisuuden nujertaminen.
Mielisairaalan tarkoitus näyttää olevan itsenäisesti ajattelevien potilaiden alistaminen.
Sitten kun alistettu hoksaa näytellä normaalia ja ylinormaalia, lisäksi on käynyt kunnolla arkartelussa, joku ehdottaa avo-osastoa. Ehdottaja on melkein aina tyhmä maalais-juntti, oikea pökki, joka on kuin jostain metsästä revitty suoraan paikalle jossa saa päteä, oikea hoitaja.
Kun alistettu ymmärtää pitää päänsä kiinni ja niellä henkilökunnan mielivallan, hänet voidaan kotiuttaa. Sanoa kuin lapselle: Sinustahan on tullut oikein mukava ihminen. Huom! Ihminen, ei potilas. Tätä lepertelyä kun sietää pari päivää voi päästä jo kotiin.
Äkkiseltään osastolle tulevan on ehkä vaikea erottaa potilaita ja henkilökuntaa kasvoista, sillä niin monilla on samanlaista ilvehtimistä. Kumpi on kumpi sillä ei lienee merkitystä. Mutta kuka on henkilökuntaa sen erottaa parhaiten laatasta, joka on hakaneulalla kiinni rinnassa jossa lukee ainakin etunimi. Henkilökuntaa ei huomaa käytöksen perusteella ihmisiksi, mutta huomaa siitä, että he tunaroivat ja tekevät virheitä niin paljon. Suurimpia virheitä on alistaa ja käyttää mielivaltaa hiekompaa kohtaan. Oikein olisi sanoa heikompiosaista kohtaan sillä hetkellä. Parhaimmillaankin hoitaja on vain mielisairaanhoitaja. Tulee aina olemaankin ja saa joskus ikälisiä palkassa. Potilas voi olla hyvinkin koulutettu ja korkeassa asemassa. Jos ei olisi sairaalassa, vaan saisi olla työelämässä, kuukausitulot voisivat olla hoitajan vuositulojojen suuruiset.
Pitääkö ihminen alistaa että muka paraneminen alkaisi käynnistyä.
Mielisairaalan tarkoitus näyttää olevan itsenäisesti ajattelevien potilaiden alistaminen.
Sitten kun alistettu hoksaa näytellä normaalia ja ylinormaalia, lisäksi on käynyt kunnolla arkartelussa, joku ehdottaa avo-osastoa. Ehdottaja on melkein aina tyhmä maalais-juntti, oikea pökki, joka on kuin jostain metsästä revitty suoraan paikalle jossa saa päteä, oikea hoitaja.
Kun alistettu ymmärtää pitää päänsä kiinni ja niellä henkilökunnan mielivallan, hänet voidaan kotiuttaa. Sanoa kuin lapselle: Sinustahan on tullut oikein mukava ihminen. Huom! Ihminen, ei potilas. Tätä lepertelyä kun sietää pari päivää voi päästä jo kotiin.
Äkkiseltään osastolle tulevan on ehkä vaikea erottaa potilaita ja henkilökuntaa kasvoista, sillä niin monilla on samanlaista ilvehtimistä. Kumpi on kumpi sillä ei lienee merkitystä. Mutta kuka on henkilökuntaa sen erottaa parhaiten laatasta, joka on hakaneulalla kiinni rinnassa jossa lukee ainakin etunimi. Henkilökuntaa ei huomaa käytöksen perusteella ihmisiksi, mutta huomaa siitä, että he tunaroivat ja tekevät virheitä niin paljon. Suurimpia virheitä on alistaa ja käyttää mielivaltaa hiekompaa kohtaan. Oikein olisi sanoa heikompiosaista kohtaan sillä hetkellä. Parhaimmillaankin hoitaja on vain mielisairaanhoitaja. Tulee aina olemaankin ja saa joskus ikälisiä palkassa. Potilas voi olla hyvinkin koulutettu ja korkeassa asemassa. Jos ei olisi sairaalassa, vaan saisi olla työelämässä, kuukausitulot voisivat olla hoitajan vuositulojojen suuruiset.
Pitääkö ihminen alistaa että muka paraneminen alkaisi käynnistyä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
lueskella vaikkapa kirjoja,eikä sanoa omia mielipiteitään,varsinkaan jos on voimakas persoona.Eivät pidä sellaisesta.Kutsua omaisia hoitopalaveriin pitämään puoltasi,niin pääset pois.
parantumiseen, on tunnistaa oma sairaus. Jos sairaudentuntoa ei ole on parantuminenkin suht mahdotonta.
ensimmäinen askel on todella se oman sairauden tunnistaminen. Joskus sairas kuvittelee olevansa sellainen "vahva persoona", jolla ei ole mitään ongelmia. Kuitenkin monet ulkopuoliset, etenkin läheiset, havaitsevat ne hänessä ja hänen käyttäytymisestään. Sairastunut ei välttämättä itse edes huomaa käyttäytymisensä muutosta, mikä on tapahtunut silloin, kun hän on sairastunut. Mutta esim. läheiset sen kyllä hänessä havaitsevat.
Itse, kun "romahdin" elämän paineista (perheen, työn ja selkäsairauden yhteensovittaminen) fyysisen invalidisoivan kipusairauden jatkuessa = olin menettämässä fyysisen sairauden takia työpaikkani ja toimeentuloni ja yritin "väkisin" peloissani saada itseni kuntoon, mistä seurasi loppuunpalaminen ja henkinen romahdus.
Avioliitossa alkoi tulla ongelmia (mitä ei terveenä olleessani ollut aikaisemmin ollut) ymym niin ystäväni, joka oli käynyt itse läpi burnoutin havaitsi, että olin sairastunut. Itse en sitä silloin vielä tajunnut ja meni melkein 2 vuotta kunnes vasta tajusin.Kävin kyllä valtaisaa paperisotaa vakuutuslaitosten kanssa perusturvastani, joten ei ollut ihme, että en huomannut. Minulla ei ollut todellakaan pienten lasten äitinä edes AIKAA HUOMATA moista sairastumista. Olin kyllä silloin jo hyvin loppuunpalanut/henkisesti romahtanut ihminen ja oireilin näkyvästi.
Sairauden tunnetta ei siis ole välttämättä mutta käyttäydymme s a i r a a n tavoin. Olemme akressiiivisia ehkä muita kohtaan, itkuisia, huudamme enemmän kuin aikaisemmin tai masennumme ja piiloudumme vällyjen väliin "lepäämään". Tämä ei kuulu normaaliin elämään. Paranemiseen tarvitaan silloin mm. sekä lepoa, lääkkeitä että liikunta(tekemis-)/puhumis (ongelmanratkaisu) terapiaa, joko "siviilissä" tai sairaalassa.
En ole itse ollut koskaan mielisairaalassa, joten en osaa arvioida heidän toimintaansa siellä: en huonoja (parannusta kaipaavia) enkä hyviä (joista voisi heitä kiiittää) puolia. Sen kuitenkin tiedän, että ei kai sinne nyt ihan terve ihminen joudu/pääse. Kyllä jotakin on itsekin pitänyt oireilla/tehdä, mikä on kohdistunut muihin ihmisiin/yhteisöön negatiivisesti.
Tsemppiä ap:lle ja kaikille mielenterveyskuntoutujille!
Kyseessä on siis anonyymit mielisairaat?
Hei! Minä olen Matti Möttönen ja minä olen mielisairas. = Ihminen ei tarvitse hoitoa!
Ensin on määriteltävä sairaus ennenkuin sen voi tunnistaa itsessään?
Mikä ihme se on?
"Joskus sairas kuvittelee olevansa sellainen "vahva persoona", jolla ei ole mitään ongelmia."
Psykologian mukaanhan "hullu" on tyhmä, heikko, inhoittava ja ylipäätään niin huono että hänellä olisi syytä hävetä olemassaoloaan. Huonoutta perustellaan diagnooseilla ja muilla psykologisilla opinkappaleilla "unohtaen" samalla että myös virallisetkin psykiatriset sairausluokitukset ovat huutoäänestyksen tuloksia. Diagnoosi on joukko varsin tavallisia persoonan piirteitä hyvin venyvästi määriteltynä, jotta jokaiselle "hullulle" löytyy sopiva diagnoosi kun hänet tuodaan sairaalaan määriteltäväksi.
Psykiatrinen "hoito" on taas sitä psykiatri pakkosyöttää "hullulle" omaa käsitystään hänen persoonastaan (psykologian mukaan hullu ei ole eläimenkään arvoinen). Aluksi potilas on tietysti määritelmää vastaan, mutta useimmiten hoito jatkuessaan murtaa potilaan moraalin, jolloin hän alkaa katua entisia sanomisiaan, silloin hänet valtaa häpeän ja syyllisyyden tunto, jota lievittääkseen hän peripsykologisesti ulkoistaa entiset tekonsa "sairauden", ei oman itsensä syyksi. Kirkasotsaiset taistelijat seisovat sanojensa takana hamaan loppuun asti, mutta harvahan meistä on tosipaikan tullen niin sankarillinen.
"Kuitenkin monet ulkopuoliset, etenkin läheiset, havaitsevat ne hänessä ja hänen käyttäytymisestään."
Läheisistä on harvoin apua "hullulle" koska usein he ovat juonessa mukana. Vain psykologiaan uskovat "löytävät" ympäriltään hulluja. Useimmiten kyse on taloudellisista vaikeuksista, jonka psykologiset "ystävät" yrittävät ratkaista rankaisemalla syyllistä.
Vaikka sairaudet ja hoitotarpeet ovat joissakin määrin kulttuurisidonnaisia, niin silti huomion arvoista on, ettei hoidetulla välttämättä ole pienintäkään lainopillista ongelmaa. Laki itsessään on luotu kulttuurimme mukaisesksi ja mikäli jokin huomion arvoinen ongelma olisi olemassa, niin yksilö olisi toistuvasti oikeuslaitoksen syyttämänä.
Vaikkakin ihmisiä hoidetaan "toisinajattelijoina", niin todellisuudessa monikin potilas pystyy perustelemaan elämänvalintansa olemassa olevien lakin mukaisesti. Todellisuudessa hoitoja vaativat ja ongelmia näkevät tahot vaativat jotakin sellaista, joka ei perustu lakiin esim. vapaaehtoista koulutusta. Tuolloin yksilö joutuu hoidetuksi poliittisen näkemyksen vuoksi.
Useimiten potilaalle syntyy ongelmia vasta poliittisten hoitojen jälkeen. Turvallisuuden ja oikeudenmukaisuuden tunne on menetetty, eikä hoidon jälkeen enää voi luottaa lakien ja oikeuksien toteutumiseen.
"Mielisairaalan tarkoitus näyttää olevan itsenäisesti ajattelevien potilaiden alistaminen"
Ei tätä voi paremmin ilmaista, yhteiskunta ei vaan pidä itsenäisistä ajattelijoista.
Siinä sitä vasta on sakkia.
Onneksi meidän ei tarvitse työntää reikiimme mitään!
http://www.soneraplaza.fi/ellit/artikkeli/0,2705,h-2050_a-298060,00.html