tanssimisesta

miettiväinen minäkin

Olen aina pohtinut seuraavaa asiaa: lestadiolaisnuoret eivät saa katsoa televisiota tai tanssia koska kyseiset asiat voisivat viekoitella heitä synnin poluille.

Ovat lestadiolaiset jotenkin henkisesti heikompia kuin muut koska eivät osaa tansseihin mennessään olla harrastamatta seksiä tai osaa valita itselleen sopiva televisio-ohjelmia?

Katsokaas kun järkevät ihmiset ymmärtävät esimerkiksi että vaikka kotona onkin saatavilla haarukoita niin ei niillä ole pakko kaveria tökkiä. Ihan kuin ei telkustakaan ole pakko katsoa törkyohjelmia.

Miksi? En halua provosoida, kiinnostaisi ihan oikeasti kuulla vastaus. Raamatussahan kun ei sen kirjoitusajankohdasta johtuen paljoa telkkarista puhuta.

Toinen kysymys: millä satunnaisuusgeneraattorilla valitsette Raamatusta ne asiat, mistä pidettä kiinni suhteessa niihin, mitkä ovat vanhentunutta juttua? Esimerkiksi: miksi syrjitte homoja mutta syötte sianlihaa? Ihan samanarvoiseltahan nuo kuulostavat. Ja jos kirjaimelliseksi ruvetaan, niin mitäs sanotte siitä että Raamattu kieltää vain miehiltä homoilun, naisista ei puhutakaan mitään?

12

1875

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei kiinnosta

      Ihmetyttää miten joku ylipäätään on tanssimisesta kiinnostunut...

      • Kyselijä

        Ei kaikki "syntisetkään " tanssista pidä.Se on ollut kautta aikojen nuorison seurustelu tapa
        Luulisin, että tanssimisesta pitävät nuoret eivät
        kaikki ole synninpauloissa.He haluavat vai tanssia
        tanssin ilosta.Onko Jumala kieltänyt tanssimisen?
        Ei siinä syntiä ole, mutta sen jälkeen kait voi
        nuorten seurustelu olla jokaisen moraalin mukaista.
        Niinkuin seurojenkin jälkeen. Nuoret ovat nuoria
        he hakevat vastapuolen kontaktia, sehän on luonnol-
        lista.Älä ihmettele miten joku voi olla tanssimi-
        sesta kiinnostunut.Minä ihmettelen kun kysyt tuol-
        laisia.

      • fiksumminkin voi toimia
        Kyselijä kirjoitti:

        Minä puolestani en ole ihan nuori, mutta kyllä viimeistään armeijassa kaikki turhat halut kuviokävelyyn poistuivat.

        Nuoriso osaa nykyään seurustella muutoinkin; kaksinaismoraalin aika alkaa olla ohitse.

      • Kyselijä
        fiksumminkin voi toimia kirjoitti:

        Minä puolestani en ole ihan nuori, mutta kyllä viimeistään armeijassa kaikki turhat halut kuviokävelyyn poistuivat.

        Nuoriso osaa nykyään seurustella muutoinkin; kaksinaismoraalin aika alkaa olla ohitse.

        Kaksinaismoraalia on niin kauan kun ihminen elää.
        Ja jokaisella meistä.Valehtelet jos muuten väität.

    • asiaa!

      Voi teitä lestadiolaisparkoja. viestillä noin runsaasti lukijoita mutta kukaan ei oikeasti vastaa kysymyksiin,mutisee vain jotain ympäripyöreätä. Vastaus on,että teille on opetettu lukuisia traditioita ja uskomuksia,joiden tarkastelu ei kestäkään päivän valoa. Ja tiedättekö,minä kirjoitin tämän siitä ärtymyksestä,että useat vuodet asuin lestadiolaisten keskellä kärsien kaiken maailman käskyistä ja kielloista joita kukaan ei osaa perustella(kuten kaikki taas näimme).Jeesuksen rakastaminen ja jatkuvasti turpa rutussa kulkeminen eivät ole synonyymejä.

      • rasiaan!

        Anteeksi, mutta mikä olikaan kysymyksesi?

      • asiaa!
        rasiaan! kirjoitti:

        Anteeksi, mutta mikä olikaan kysymyksesi?

        Minulla ei ole mitään kysyttävää,viittasin kysymyksiin joilla nimimerkki "miettiväinen" starttasi tämän keskustelun.

    • kiinnostuksella

      odotan hyviä vastauksia ;)

      • tiuku

        Juu et taida saada mitään vastausta mihinkään. Minuakin on aina ihmetyttänyt, että kun lessuilla on ainut totuutensa (niinkuin sadoilla muillakin ryhmillä), niin miksi he ovat todella aina ihan hissukseen uskostaan eivätkä suo pelastustaan kenellekään muulle? Minunkin ympärillä pyörii joka päivä tosi paljon lessuja, mutta uskostaan eivät pihahda.

        Ja todella: sääntöjä näyttää olevan vaikka muille jakaa, mutta perusteluja.. ei ensinkään!

      • Yritän
        tiuku kirjoitti:

        Olen vl. mies. Tuskin osaan tyhjentävästi vastata tanssikysymykseen, mutta yritän eritellä aihetta näkökulmastamme. Ymmärrän hyvin, että ulkopuolelta tämäkin asia näyttää säännöltä, koska tanssi ei kuulu tapoihimme ja syyn selvittäminen on vaikeaa. Piirissämme on joskus sanottu - ehkä vähän humoristisesti - että "ei tanssi syntiä ole, mutta se on synti, joka tanssittaa". Olen joskus nuorena tanssinut hiukan, eikä se silloin minua tainnut pahemmin vaivata, mikä luultavasti johtui silloisesta sydämentilastani. Muistan että valssin opettelu oli hankalaa, mutta rokkijuttu helppoa. En kuitenkaan enää tanssi. En tunne siihen erityisemmin vetoa enkä halua aiheuttaa pahennusta. En myöskään halua omantunnonvaivoja, niitä tulee muutoinkin, koska olen puuttuvainen ihminen. Tietty varovaisuus taitaa olla tyypillistä meikäläisille ja varmaan syystä. Raamatun mukaan suurin kaikista on rakkaus. Me haluamme säilyttää säröttämän rakkauden keskenämme. Jos näkisin jonkun uskonveljistäni tai -sisaristani tanssivan, se saattaisi aiheuttaa minussa ahdistusta ja päin vastoin. Tämä taas toisi jännitteitä keskinäiseen rakkauteen. Vapaus menisi. Ei tuntuisi enää yhtä helpolta olla tekemisissä. Tiedän että tanssin määrittäminenkin on vaikeaa ja tansseja on hyvin monenlaisia. Joku voisi kysä, miksi en lähde kokeilemaan, josko jotkut tanssit tuntuiseivat hyvältä ja toiset eivät. Ei ole oikein mielenkiintoa. Mitä sillä voittaisin? voisiko olla niin, että koska syntisenä olen armon kautta vapaa, ei ole tarvetta. Lisäksi on mielestäni inhimillistä kayttäytymistä, että jos jokin asia arveluttaa, sitä yrittää välttää. On helpompi olla tanssimatta kokonaan kuin lähteä leikkimään tulella. Me vl. uskovaist tunnemme itsemme heikoiksi ja siksi haluamme varjella itseämme ja toisiamme, ja ennen kaikkea vaalia keskinäistä rakkauttamme. Tuskimpa siitä on ulkopuolisille yleensä suurta haittaa. Sellainen tilanne olisi varmaan kiusallinen kummallekin osapuolelle, jossa esim. joku asiasta tietämätön nainen tulisi jossakin tilanteessa hekemaan minua tanssiin. Miten siinä voisi toimia niin, ettei kumpikaan puoli pahottaisi mieltään? Osaisiko joku neuvoa? Paavali sanoo, että "Kaikki tosin ovat minulle luvalliset, vaan ei kaikki ole tarpeelliset" (1. Kor. 10:24). Ko. 10. luku sattaa muutenkin auttaa ymmärtämään ajatteluamme.

      • JuuJuu
        Yritän kirjoitti:

        Lässynlässyn!

    • minä-

      olen aivan samaa mieltä kanssasi.
      Mitä pahaa on esim tanssimisessa? (ei yhtään mitään jos multa kysytään) kyllähän ne raamatussakin tanssivat!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4221
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      503
      2350
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      1871
    4. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      76
      1484
    5. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      158
      1456
    6. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      9
      1254
    7. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      106
      737
    8. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      34
      724
    9. Mies miten tämä

      Tilanne ratkaistaan?
      Ikävä
      27
      711
    10. Lähdetkö nainen joku päivä mun kanssa Anttilaan?

      Katsomaan sisustustarvikkeita ja sit mentäisiin matkatoimistoon katsomaan matkoja?
      Ikävä
      25
      691
    Aihe