Kertokaa mielipiteenne seuraavasta asiasta. Kerron tapauksesta nimettömänä, siis siten että osapuolien nimet eivät paljastu.
Kaverini on 28-vuotias suomalainen musliminainen. Hän on kääntynyt muslimiksi jo ennen avioliittoaan. Hänellä on muslimimies, joka on kotoisin eräästä Pohjois-Afrikan maasta. Ko. maassa on valtauskontona islam.
Pariskunta on ollut naimisissa 9 vuotta ja heillä on 2.5-vuotias poika. Avioliiton aikana naisen paino on noussut "alkuperäisestä" 70 kg:sta 120 kiloon. Mies huomauttelee naiselle asiasta päivittäin ja mm. kieltäytyi ostamasta vaimolleen uutta vaatetta koska kaupan XL-koko ei mahtunut päälle.
Nainen on useasti yrittänyt laihduttaa. Hän on avoimesti kertonut olevansa masentunut. Hänen on ilmeisesti mahdotonta pudottaa painoaan.
Kaiken huippuna mies on sanonut naiselle, ettei voi rakastella tämän kanssa, koska "ei seiso" naisen ulkonäön takia. Nainen pitää tätä ns. normaalina (!) muttei tee asialle mitään. Mies on sanonut, että aikoo ottaa toisen vaimon ns. panopuuksi, siis sellaisen, jolla on ns. kroppa kunnossa. Mies uhkailee vaimoaan jatkuvasti, tyyliin ellet laihduta, otan toisen vaimon... erityisen raukkamaista miehen käytöksessä on mielestäni se, että vaimo ei "tietenkään" tulisi minnekään "kirjoihin eikä kansiin" ja tämä on TODELLA SIKAMAISTA! p****le eihän Suomessa voi tällaista tehdä, eikä miehen käytös ole hyväksyttävää islaminkaan mukaan!
Mies on sitä mieltä, että naisen pitäisi käyttää meikkejä vain kotona ollessaan ja poistaa ne ulos mennessään. Toisaalta mies vesittää puheitaan sanomalla, että meikit maksavat paljon, ei osteta niitä.
Ystäväni ei ole suostunut kuuntelemaan mitään puheitani, siis mm. mitä islam sanoo em. asioista ja vaimon kunnioittamisesta, moniavioisuudesta (ja HUOM. mehän olemme nyt Suomessa) ja kun olen kertonut että tuollainen on sairasta ja epänormaalia, puheet kaikuvat kuin kuuroille korville.
Olen kuullut, että mies kommentoi vaimonsa olemusta/käytöstä ym. kavereidensakin kuullen. Kun minä/joku muu naisen kaveri on paikalla, mies on niin mielin kielin vaimolleen. Pariskunnan poika on erittäin vaikea lapsi ja huutaa koko ajan, ja tarkoitan todella koko ajan. Nainen haluaisi toisen lapsen.
Nainen on kertonut minulle, että n.2v sitten he olivat jo jättämässä avioeropaperit sisään, mutta peruivat hakemuksen viime hetkellä.
Mielestäni tämä on käsittämätöntä, etenkin tuo "toinen vaimo rakastelukumppaniksi"-asian osalta. Siis miten joku voi hyväksyä tuollaisen? En tiedä, miten mies on naista uhkaillut tms. mutta noin ei voi jatkua. Olen kyllä sanonut, että tuollaista ei kenenkään pitäisi hyväksyä, itse en katsoi tuollaista päivääkään. Siis en todella tajua miten joku voi noinkin kauan kestää tuollaista äijää.
Kerrottakoon että mies on omasta mielestään hurskas muslimi, mutta totuus on, että hän rukoilee vain silloin kun sattuu "huvittamaan" tai silloin kun muistaa. Hän ei kuitenkaan juo alkoholia.
Kertokaa mielipiteenne asiasta. Mitään "mitäs läksit ähljypatja"-vastauksia ei ole kiva lukea. Mutta kertokaa, miten voisin auttaa ystävääni. Hän on oikeasti hyvä kaverini. Kaikki neuvoni ja puheeni menevät kuin kuuroille korville! Hän ei ole vastannut kysymykseeni, rakastaako hän miestään.
Eikö nyt teidänkin mielestänne nainen ole hullu, jos a) suostuu toisen vaimon ottamiseen tai b) "tekee" toisen lapsen miehelle?
Mainittakoon vielä, että ainoastaan jossain arabimaissa (esim. Saudi-Arabia) ja sielläkin nimenomaan vain rikkailla - ja muualla arabi-/muslimimaissa köyhemmillä miehillä - on useampi kuin yksi vaimo. Monen vaimon pitäminen ei ole yleisesti hyväksyttyä islamissa, vaikka jotkut tulkitsevatkin Koraania toisin. Siinä (Koraanissa) sanotaan, että miehen pitää olla tasapuolinen kaikille vaimoilleen. Ja HUOM. tämähän on mahdotonta. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000430&posting=22000000009854574
Muslimi naisen hyvä olla
7
732
Vastaukset
- arabityttö
aiika ilkeää käytöstä mieheltä. Ei omaa vaimoa saa haukkua kenellekään nei itselleenkään.
Voihan asioista keskustella kunnioittaenkin esim kehoittaa vaimoa harrastamaan liikuntaa tms. Tai mennä vaikka yhdessä kävelylle.
Tietysti vaimo voisi itse huolehtia itsestään mutta jso on masentunut olisi hyvä että hän ensi sijaisesti hoitaisi nyt sitä puolta.
Etkö voi auttaa häntä vaikka menemällä kanssaan johonkin purkamaan tunteitaan tms? Jos ei itse mene.
Ja on hyvä jos hän voisi vaikka sinulle luottamuksellisesti puhua jos se auttaisi.
Kun ulkopuolinen ei paljoa voi vaikuttaa jos hän itse ei kuuntele tai ota vastaan muita mielipiteitä. Aina voi vain puhua ja kuunnella jos itse haluaa puhua.
Mutta ei miehen käytös kyllä kovin fiksua ole. Vaikka jos on mennyt hoikan kanssa naimisiin niin kaipa se harmittaa jos vaimolla myöhemmin onkin kaksinekertainen paino mutta onneksi se on asia jokna luulisi pystyvän hoitamaan. - Gohar
tämän jutun voisi kai pikemminkin laittaa tuonne suhteet palstalle ja korostaa vähän enemmän miehen törkykäytöstä ja vähän vähemmän uskontoa, sillä eihän tuolla tapauksella nyt uskonnon kanssa sinänsä ole tekemistä, samanlaisia törkymöykkyjä löytyy miehistä ja tahdottomia ja alistettuja naisia ihan kaikista kansaryhmistä, uskontoon katsomatta. Siellä lisäksi useampi mahdollisia asiallisia ( toivottavasti) vastauksia lukeva voisi saada neuvoista vaarin,sillä ihan varmasti paljon muitakin naisia on vast. tilanteessa. Ystäväsi tarvitsee lisää itsetuntoa joka varmaan on nollissa tuollaisen kohtelun jäljiltä ja tukea päätökselleen ystäviltään,oli se sitten mikä tahansa,sillä loppujen lopuksihan kukaan muu kuin hän itse ei voi päättää omasta elämästään. Mutta toivottavasti pääsee irti tuosta tilanteesta ja tuollainen mies saisi mennä sinne missä pippuri kasvaa ja jäädä sinne.
- jake_waits
" tämän jutun voisi kai pikemminkin laittaa tuonne suhteet palstalle ja korostaa vähän enemmän miehen törkykäytöstä ja vähän vähemmän uskontoa"
Mielestäni kaikki sinun kirjoittamat juttusi voisi laittaa sinne suhteet palstalle. Sen verran vähän uskontoa jutuissasi on.
Kun viimeksi tarkistin, tämän palstan nimi oli islam-palsta, ja tarkoitus täällä olisi varmaankin keskustella islamista. Muslimimiehen "törkykäytös" toisen vaimon vaatimisesta voi jopa mahdollisesti perustua islamiin. jake_waits kirjoitti:
" tämän jutun voisi kai pikemminkin laittaa tuonne suhteet palstalle ja korostaa vähän enemmän miehen törkykäytöstä ja vähän vähemmän uskontoa"
Mielestäni kaikki sinun kirjoittamat juttusi voisi laittaa sinne suhteet palstalle. Sen verran vähän uskontoa jutuissasi on.
Kun viimeksi tarkistin, tämän palstan nimi oli islam-palsta, ja tarkoitus täällä olisi varmaankin keskustella islamista. Muslimimiehen "törkykäytös" toisen vaimon vaatimisesta voi jopa mahdollisesti perustua islamiin.ajattele ennenkuin kirjoitat!
- wwwnational
karvapää kirjoitti:
ajattele ennenkuin kirjoitat!
.....koskaan kirjoittaa mitään.
- jake_waits
karvapää kirjoitti:
ajattele ennenkuin kirjoitat!
Ajattele ennen kuin kirjoitat!
Kiellätkö, ettei muslimimies saa ottaa itselleen neljää vaimoa tai että muslimimiehellä ei olisi mahdollisuutta ja oikeutta vaatia itselleen neljää vaimoa?
Ei ole pakko vastata, jos et uskalla.
- Karim
...kun mies ei anna edes seksiä ja kohtelee huonosti. Ei tuossa pitäisi olla mitään epäselvää ja se voisi olla naiselle parempikin. Ei masentumis-kierteessä laihduttaminenkaan helpolla onnistu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3998656Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1683001- 151383
- 761028
- 681017
- 26961
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta61933- 55923
- 65870
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss73864