Työllisyyspolitiikkaa

perussuomalaisittain

Työllisyyspolitiikkaa perussuomalaisittain



Riihimäen työvoimapolitiikan lähtökohtana on siis 1400 työtöntä, sekä 600 yritystä jotka odottavat sukupolven vaihdosta. Kuinka nämä sitten löytävät toisensa?



Se tapahtuu niin, että työvoimatoimistot aktivoivat ja kaitsevat työttömiä näiden yritysten suuntaan uusien jatkajien löytämiseksi. Keinoja voisi olla muitakin kuin vain kouluttaminen. Sen lisäksi että työvoimahallinto lähestyy uusin menetelmin työttömiä, tulisi myös verottajan ensimmäisenä vuotena antaa entistä enemmän helpotuksia yrittäjille. Tämän lisäksi tulisi myös KELAn sopeutua aloittelevien yritysten erityispiirteisiin ja tukea käynnistyvää toimintaa omalta osaltaan. Myös ammattiyhdistysten tulisi tukea yrittäjäksi aikovia siirtymävaiheessa. Kaikki tämä siksi, että työttömillä on liian iso kynnys lähteä pienyrittäjiksi, koska heillä ei ole taloudellisia resursseja. Työttömyys on lisännyt velkaa ja pankkilainojakaan ei oteta ilman vakuuksia. Yrityksen jatkuminen sukupolven vaihdoksen kautta ei ole mikään itsestäänselvyys, sillä yleensä uuden yrittäjän pitää tehdä investointeja yrityksen palvelu- ja kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Myöskään tarvittaviin investointeihin ei työttömillä ole varaa. Nämä kaikki toimenpiteet ovat julkisen hallinnon vallassa ja tässä yhteydessä tarvitaankin Mikko Lundin (AP 7.8) peräänkuuluttamaa laajapohjaista poliittista tahtoa.



Huomattakoon että on erilaisia yrityksiä, eli on yhden hengen yrityksiä, joista nyt puhun ja sitten on kansainvälisiä mammuttiyrityksiä. Eritasoisia yrityksiä ei pidä sekoittaa keskenään eikä missään nimessä rinnastaa saman sanan alla, eli yritys. Toivottavasti joku keksii uuden sanan kuvaamaan pienyrittäjän työtä ja toimintaa! Enää ei ole järkevää julkisin varoin tukea elinkeinoelämää ja yrityksiä, jos yhteiskunta ei saa minkäänlaisia takeita yrityksen osallistumisesta yhteiskunnallisiin velvollisuuksiin, sen sijaan että ne ajavat vain omia tarkoitusperiään. Yritysten yhteiskuntavelvollisuudet tulisi määritellä ja niitä tulisi myös käsitellä julkisesti.



Ei työttömien tehtävä ole ratkaista niitä taloudellisia ongelmia, jotka johtuvat yhteiskunnan rakenteellisista muutoksista. Menossa on murrosvaihe ja julkiselta vallalta edellytetään nyt sopeutumista, vastuullisuutta, tunnollisuutta, joustavuutta ja luotettavuutta eli niitä samoja arvoja mitä yhteiskunta vaatii työttömiltä. Näitä arvoja tulee voida vaatia niin eduskunnalta, hallitukselta, oikeuslaitokselta, kuntapäättäjiltä, työvoimahallinnolta, verottajalta, Kelalta sekä ammattiyhdistyksiltä, sillä valtio on rakennettu kansalaisiaan varten, eikä päinvastoin.

0

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        88
        2503
      2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

        Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
        Ikävä
        67
        1455
      3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

        Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
        Maailman menoa
        84
        1378
      4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

        Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
        Maailman menoa
        11
        1192
      5. Miks me oikein

        Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
        Ikävä
        81
        923
      6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

        Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
        Kuhmo
        19
        900
      7. Miehet trikoissaan

        On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
        Suomussalmi
        33
        773
      8. Nainen, mikset lähetä

        miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
        Ikävä
        54
        773
      9. Ratikka Turkuun

        Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
        Turku
        102
        771
      10. Rakastan sinua

        Yhä.
        Ikävä
        30
        706
      Aihe