Haastattelijana Eeva-Maria Loikkanen.
"Mitä on luvassa ?
Jani: Kiitos kysymästä. Vedetään nykyisen levyn materiaalia, uuden levyn kappaleita tässä esitellään vähän: mm. Suomenneito ja Alumiinitähdet. Uuden levyn biisejä käydään bändin kanssa läpi ja kasaillaan niitä. Odotellaan kovasti että saadaan levy ulos.
Eeva-Maria: tuli jo vähän muitakin kuulumisia kuin pelkkää tätä konserttia koskevia. Oletko yhtään täällä ehtinyt kiertää ?
Jani: Tultiin yötä myöten Seinäjoelta, bussissa nukuttiin, en ole aikaisemmin käynyt Kotkan meripäivillä. Tänään tulee tosi kiire lähteä takaspäin oman vedon jälkeen. On 470 kilometriä siirtymää ja siihen on varattava aikaa. Sen takia ikävä kyllä nyt ei kauempaa ehditä tällä kertaa olemaan.
Eeva- Maria: no se sitte vaan täällä päässä oleville JW:n faneille tiedoksi.
Kerro vielä henk.koht. kesäkuulumisia. Muuta kuin musiikkia, sulle kuuluu mitä ?
Jani: kiitos kysymästä, aika paljon kaikennäköistä toimintaa, keikkoja koko ajan mukavasti, vapaapäivinä pyrkiny viettämään rentouttavaa elämäntyyliä, käyny ajamassa vesiskootterilla ja moottoripyörällä ja rakennuspuuhat on kivasti koko aika käynnissä ja mennään eteenpäin aika suurin harppausaskelin. Tää on ollu semmosta koko aika kehittyvää ja johonkin suuntaan menevää kesää ja onneks tää heinäkuu nyt oli mukavan aurinkoinen. Saatiin levy valmiiksi kesäkuun puolenvälin jälkeen, jonka jälkeen se masteroitiin ja otettiin promokuvia ja levykuvat jne. Kohta lähdetään tekemään musavideota ja mä odottelen sitä ihan innolla. Oikein semmoinen, aika rauhallinen, onnellinen ja hyvä mieli.
Eeva-Maria: kuulostaa tosi kivalta, mutta kyllä sen huomaa, että mies on musiikin ammattilainen, ei se oikeen muusta pysty puhumaan.
Jani: Sävelradion kuuntelijoille oikein hyvää kesää, nautitaan."
Meripäivähaastattelu
JWFani
2
370
Vastaukset
- Ähmetys
Onks toi tosi? Kuka tommonen toimittaja on? Joku nuori pimu, vai? Paikallisradio ilmeisesti?
- Janifanitar
Tuo haastis tuli siis 31.7. noin kello 12.30 aikaan SÄVELRADIOSTA. Tuo nainen oli ollut Meripäivien aikaan Kotkassa tekemässä muitakin haastiksia ja kuulumisia muutenkin Meripäiviltä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle443022Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖362641Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532594Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt1042277Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle482104Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3421893- 1501556
- 731408
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231228Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.281185