että sanoisit suoraan ja rehellisesti omat tunteesi minua kohtaan. Tämä kiertely ja kaartelu alkaa käydä jo hermojen päälle. Mitä minusta oikein haluat? Pitkäaikaisen elämänkumppanin? ystävän? vai vaan sellaisen "hengaus kaverin"? Helpottaisi paljon, jos tietäisin missä mennään. Ei sinun tarvitse pelätä, että hyppään jokeen lausuntosi jälkeen. Minulle tämä on ihan normaalia elämää.
Toivoisin
Moppi
534509
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 53
Vanhimmat
niin haluaisin sinusta ystävän ja vakipanon, jonka kanssa nautiskella täysillä silloin tällöin, harvakseltaan (ehkä 1 x 1-2 kk). Mutta en tiedä pystynkö siihen itsekään.
ja ystävää minusta haluat, niin miksi et sitä suoraan sano minulle? Ei se ole niin vaikeaa.
tahtoisin hengauskaverin, luotettavan ystävän ja vakipanon. Ei kahleita mutta ei muitakaan panoja. Pidetään hauskaa ja nautitaan toisistamme. Voitko sellainen toimia? En vaan luota siihen, onko sinusta yhden naisen mieheksi...
Nyt ongelma on se, ettei ehkä koskaan enää nähdä. Ehkä satu loppui ennen kuin alkoikaan...
...mä en oikein osaa ottaa suhun yhteyttä sillai luontevasti, koska olen käyttäytynyt aikas huonosti. Pallo on nyt todellakin sulla. Soita/tekstaa.
Pirun ongelmallista on, etten itsekään tiedä, mitä minä sinusta meistä haluan. Tiedän vain, että haluan sinut. Jollain tavalla joskus pian.
kuvailla jollain sanalla minua tai meidän suhdetta tai muuta meihin liittyvää, jotta tietäisin, että oletko sinä se, jota epäröin ottaa vakipanokseni, ystäväksi otan sinut heti (vaikka taidat olla jo...)!
Kuvaile sinä...
etukäteen mitä haluaa? En minäkään tiedä muuta kuin että sinut haluan (mahdollisimman pian). En minäkään ole "valmis", yhtä lailla minäkin pelkään...
Kokeillaan...?
Pelottaa tosiaan! Mutta ei tästä näinkään mitään tule, tunne sen kun kasvaa kasvamistaan. Haluan sinut, se on ainoa asia, josta olen täysin varma. Siis mitä miten milloin kokeillaan...
Niin, ei tästä tosiaan näin mitään tule. Minun on pakko päästä tästä epätietoisuuden tilasta ja jatkaa eteenpäin, mutta en tiedä mihin suuntaan menisin. Ratkaisujen aika tulee pian ja kohta pitää päättää sulkeeko jonkun portin kokonaan. En haluaisi mutta järki sanoo, että vihdoin olisi jo opittava, että joskus on hyvä päästää irti ja lopettaa päänsä seinään hakkaaminen..
Aikaa on kulunut mutta se tunne ei mene pois vaan voimistuu. Mutta mitä, missä, milloin, miten?! Joskus edes? Pian!
Päätöksien aika oli jo kauan sitten, niitä teimme kumpikin tahoillamme, joskus onnistuen paremmin joskus huonommin. Et siis ole hän, vai olisitko sittenkin???
teki päätöksensä muutama viikko sitten, tai sitten se olin minä joka päätti... Kaipaan ja haluan häntä edelleen ihan mielettömästi.
En uskonutkaan että olisit oikea henkilö. Päätökset taitaa olla tehty tässäkin aikapäiviä sitten. Joskus sitä vaan huomaan vain valehtevansa itselleen ja kieltäytyy näkemästä karua totuutta...
Vaikka en haluaisi, on pakko uskoa, että päätökset olivat oikeita.
Itse asiassa tuo itselleen uskottelu "tein oikean päätöksen" taitaakin olla valehtelua. Jos päätökset olisivat olleet täysin oikeita, ei tälläisiä väittelyitä itsensä kanssa tarvitsisi käydä läpi päivästä toiseen. Minä en haluaisi päästää elämästäni miestä, jota en pysty olemaan ajattelematta päivääkään, en sitten millään!!! Kukaan muu ei ole aikaisemmin jäänyt ajatuksiini asumaan kuten hän, hänessä on jotain... erityistä.
Minä en ollut se, joka teki päätöksen. Minun päätökseni aika on pian ja tiedän mikä sen pitäisi olla...
kertoa päätöksestäsi? tekstiviestitse, odottamalla että törmäätte vastatusten, soittamalla, vierailemalla hänen työpaikallaan? mulla on tästä outo kutina, mut jossei se pidä paikkaansa olen muuten vain utelias...
Toiminta tai tekemättä jättäminen kertovat ihan tarpeeksi. Kyse ei ole vain miehestä vaan pelissä on paljon muutakin.
mahdollisesti tarkentaa hieman? Mä nimitäin olen nainen...
Niin minäkin. ;)
Teetkö päätöksen joka pitää tehdä vai päätöksen jonka haluat tehdä?
Ratkaisuni riippuu monestakin tekijästä enkä tiedä sitä vielä itsekään. Haluaisin tehdä väärin vaikka pitäisi tehdä oikein. Mikä silloin on oikein ja mikä väärin? Tuntuu, että on vain vääriä ratkaisuja ja voin vain hävitä.
Liika vaihtoehtojen punnitseminen voi laittaa ajatukset vielä pahemmin solmuun, pitäisi ehkä osata joskus antaa mennä vaan, uskaltaa antaa tunteiden viedä, sulkea järjen suu, katsoa mitä tapahtuu.. Olisikohan silloinkaan ratkaisut sen huonompia?? Voimia sinulle... ja minulle.
Mieleni tekisi irroittaa, antaa palaa ja tehdä kerrankin elämässä kaikkea muuta kuin järkevästi. Tiedän mitä haluan mutta tiedän myös mistä en halua enkä voi luopua. Ja ne ovat nyt pahasti ristiriidassa kaiken muun tähän liittyvän kaaoksen ja epäonnen lisäksi.
Mutta voimia sinullekin. Onhan tämä kuin elävää elokuvaa. Tragikomediaa... ;)
Onneksi on huumoria vielä jäljellä, vaikka vähän mustaa olisikin... Tasapainoilua järjen ja tunteen välissä, niinhän se. Silloin kannattaisi ehkä nostaa ystävyys kunniaan ja antaa rauhassa ajan kulua ja katsella mitä se tuo tullessaan?
Joku päätös on tehtävä joka tapauksessa. Vasta sen jälkeen voi katsoa meneekö syyteen tai saveen. Järkevintä olisi jatkaa elämässä aivan uuteen suuntaan eikä katsoa taakseen. Eikä haaveilla siitä minkä jätti valitsematta.
Tuntuu, että itselle tärkeän ihmisen unohtaminen ja totaalinen haaveilun ja jossittelun lopettaminen on piinaavan vaikeaa, ehkä mahdotonta, jopa järki-ihmiselläkin. Toivon, että saat ajatuksesi selviksi ja teet parhaan mahdollisen ratkaisun tunteiden merkitystä unohtamatta.
Sinähän sen tiedät ;)
peräti paras ;) Hyvät jatkot sulle!
täydellinen. Melkein...
"I wish you a good live
and I wish you well
in heaven or in hell"
"I wish you a good live
and I wish you well
in heaven or in hell"
?
Kaikkea hyvää meille molemmille valitsemillamme teillä nyt ja tulevaisuudessa. Kohtaavat tiemme tai eivät...
"Sen täytyy joskus satuttaa, sen täytyy voida naurattaa..." ;)
Haluaisin sinut elämänkumppanikseni ja ystäväkseni.
olla noin varma näin pieneltä pohjalta? Ethän edes tunne minua. Vaistoan saman ja ajatus on kutkuttava mutta en uskalla luottaa vaistoihin. Pelkään antautua...
Sinä sait minun tuntemaan tunteita mitä en ollut aikaisemmin elämässäni kokenut. Heti ensi tapaamisestamme lähtien olen tiennyt että haluan olla sinun, vain sinun.
ymmärrät kai miksi järki-ihmisestä tuntuu niin mahdottomalta että sinä voisit ajatella noin minusta. Välittömästi nähdessämme se minuunkin iski ja haluan sua niin, että tuntuu kuin räjähtäisin, mutta pelkään että illuusio romahtaa kuin korttitalo.
Jäi meiltä joka tapauksessa jotain pahasti kesken ja selvittämättä. Toivottavasti vielä nähdään!?
että tapaamme vielä ja mahdollisimman pian. eromme oli liian nopea ja siinä jäi ainakin minulle sulatettavaa, jota haluaisin käydä yhdessä sinun kanssasi läpi. minä haluan sinua aivan järjettömästi yhä edelleen, joka päivä muistan yhteisiä juttujamme...mutta yhteinen elämä ei siintele mielessäni.
soita tai txt? Odotan..
...anteeksi vaan, mutta miksi et vastaa?
Tottakai ymmärrän pelkosi. Itse olen tuntenut samoin ja säännöllisesti kertonut itselleni että tämä kaikki on hulluutta mutta siitä huolimatta palaat ajatuksiini. En koskaan olisi uskonut että voisin ikävöidä toista ihmistä näin. Sinä veit sydämeni ja elämä ilman sitä on hyvin vaikeaa.
Et todennäköisesti ole se henkilö kenelle tämä viesti on tarkoitettu. Et ole kertonut mitään mistä voisin sen tietää mutta ymmärrän että olet elämässäsi tekemässä isoa päätöstä joka vaikuttaa koko loppuelämääsi. Toivon että teet hyvän päätöksen.
Ja minä en ole varmaan se, jolle tämä oli tarkoitettu, mutta vastaan silti - tuntuu, että jonnekin näitä ajatuksia pitää purkaa). Olen tekemässä, tai oikeastaan jo tehnyt, toteutus vaan ontuu. Varmaan tilanne näkyy päälle ja kuuluu puheissani (vaikken haluaisikaan), sillä mitään näin koettelevaa en ole koskaan kuvitellut kokevani, vaikka yhtä sun toista on tullut elettyä. Päätös on kypsynyt jo pitkään, ja on väistämätön, mutta on tiettyjä asioita, jotka hidastavat prosessia. Oma kiltteyteni niistä suurimpana.
Mutta se, jota tämä sydän haluaa, vasten parempaa ymmärrystään selvästikin, on tainnut jo perääntyä, lopullisesti? Yritän ajatella, että hyvä niin. Mutta miten näistä tunteista pääsee? Ja hölmöydestä? Etten tulkitsisi puheitasi mieleni mukaan, tai olisi näkevinäni katseissasi sitä samaa tuskaa, kuin mitä itse koen. Tai etten toivoisi, että sinä olet yrittänyt tavoittaa, kun tuntematon nro on ilmestynyt kännykkään (enkä mitenkään voi soittaa takaisin ja tarkistaa, koska haaveet voisivat romahtaa jälleen kerran). Ja etten mitenkään tuppautuisi...
Enkä muuten ole kirjoittanut tässä ketjussa aiemmin, vaikka useat kommentit sopisivat minunkin laatimikseni!
Ja minä en ole varmaan se, jolle tämä oli tarkoitettu, mutta vastaan silti - tuntuu, että jonnekin näitä ajatuksia pitää purkaa). Olen tekemässä, tai oikeastaan jo tehnyt, toteutus vaan ontuu. Varmaan tilanne näkyy päälle ja kuuluu puheissani (vaikken haluaisikaan), sillä mitään näin koettelevaa en ole koskaan kuvitellut kokevani, vaikka yhtä sun toista on tullut elettyä. Päätös on kypsynyt jo pitkään, ja on väistämätön, mutta on tiettyjä asioita, jotka hidastavat prosessia. Oma kiltteyteni niistä suurimpana.
Mutta se, jota tämä sydän haluaa, vasten parempaa ymmärrystään selvästikin, on tainnut jo perääntyä, lopullisesti? Yritän ajatella, että hyvä niin. Mutta miten näistä tunteista pääsee? Ja hölmöydestä? Etten tulkitsisi puheitasi mieleni mukaan, tai olisi näkevinäni katseissasi sitä samaa tuskaa, kuin mitä itse koen. Tai etten toivoisi, että sinä olet yrittänyt tavoittaa, kun tuntematon nro on ilmestynyt kännykkään (enkä mitenkään voi soittaa takaisin ja tarkistaa, koska haaveet voisivat romahtaa jälleen kerran). Ja etten mitenkään tuppautuisi...
Enkä muuten ole kirjoittanut tässä ketjussa aiemmin, vaikka useat kommentit sopisivat minunkin laatimikseni!
En varmastikaan ole kaipaamasi, sillä tämä kuvio ei sisällä kolmansia osapuolia, minun puoleltani ainakaan. Riskialttiita, vaikeita ja loppuelämään vaikuttavia valintoja kylläkin...
Tunteen ja järjen keskinäinen taistelu on vaikea. Toistaiseksi minun on pakko odottaa enkä vielä en tiedä mitä tulen tekemään. Kaipaus ja kipu on silti kova.
Voitko kertoa edes henkilön nimikirjaimen? Siis sen joka niin kovaa kaipuuta aiheuttaa. Minä nimittäin kaipaan sinua vähintään yhtä paljon!
että olen nainen. Kenties sinä kerrot minun etunimeni ensimmäisen kirjaimen?
M :)
Mistä sinä sen tiesit? ;)
sinä oma nimikirjaimesi, niin kerron tärppäsikö...
eeee
Heh, tiedän monia muitakin asioita sinusta! :)
Mutta sitä en tiedä ketä sinä kaipaat?
M kuitenkin tärppäsi? ;) Saat itse valita jonkun kirjaimen väliltä E - U
Taisi tulla jokunen kirjain liikaa - samoja kirjaimia. Niin tai miten sen nyt ottaa... ;)
Oijoi, liikaa pienelle päälle... Mutta mitään en tunnusta, koska senhän me tiedämme että kaikkea mitä sanot voidaan ja tullaan käyttämään sinua vastaan! ;)
Todella vaikea valinta... Taidanpa minäkin tiedän sinusta paljon muuta! ;)
Joo, olen niin lätkässä suhun, että huhhuh...mutta ole kiltti ja kysy minulta suoraan missä mennään :)