omakohtaiset tarinat itsetunnosta

Tajuavatko ala-asteelaiset kovinkaan hyvin käsitettä itsetunto?
Itse en tiennyt itsetunto sanaa vielä yläasteellakaan, vaan vasta lukiossa. Hyvä idea sinänsä tehdä aiheesta tutkimus, mutta mun mielestä aihe ei ole suunnattu vielä ala-asteelaisille.

no se tietenkin voi olla.mut meiän onkin tarkoituksena kertoa heille mitä se tarkoittaa ja kierrämme 12 ala-astetta. Teemme opinnäytetyön tapahtumapohjaisena.

jotain..en tiä onko tää mun juttu aivan hirveesti ala-asteelaisten maailmaa koskettava mutta kerronpa tässä, jos siitä kumminkin jotai hyötyä olis:) toivottavasti.. no joskus kasiluokalla aloin pelätä kouluunmenoa..jos joku nauroi olin varma että kohde olin mä ruokalan käytävällä kävellessä tunsin että varmasti kaikki tuijottaa, otin hirvittävän henkilökohtaisesti jokaisen pienen vitsin ja aloin tulla vähän vainoharhaiseksi ulkopuolelta tulevan palautteen suhteen.. 15 vuotiaana sairastuin rankkaan masennukseen ja tunsin itseni entistä huonommaksi..aloin kieltäytyä kaikesta mistä pidin, halveksua itseäni ja sairastuin anoreksiaan.. sitä kesti pari tuskallista vuotta. toisena hetkenä olin ihanan kaunis laiha laiha prinsessa mutta yleensä olin varma että olin törkeän lihava ja ruma.. seuraavaksi anoreksian jäätyä taakse aloitin bulimoinnin josta yritän nyt päästä..olen kirjttanut listoja niistä asioista joihin olen ulkonäössäni tyytyväinen ja niistä joihin olen omassa elämässäni tyytyväinen. kun koulut olivat parin päivän päästä alkamassa nytten syksyllä minulle tuli hirvittävä hysteerian sekainen itku ja itsesäälin "kohtaus itkin monta tuntia huoneessani ja vihasin itseäni niinkuin aina kun tuollainen kohtaus iskee päälle.. joskus satutan itseäni, nykyään vähemmän..mutta minun äiti ilmestyikin ovelle ja vaikka yleens en puhu kellekään niin henkilökohtaisista asioistani kerroin silloin melkeen kaikki. sen jälkeen, rauhoituttuani, kartutin taas itsetuntolistaani vähän ja päätin että tuleva vuosi lukion toinen menee hyvin, ei arvosanojen vaan itsetunnon puolesta.pidän päälimmäisenä sen ajatuksen että minä olen yhtä tärkeä ihminen kuin kaikki muutkin.. kellään ei ole oikeutta saada minua ajattelemaan itseni arvottomaksi. kukaan ei saa loukata minua. olen ottanut käyttöön hassun tavan josta tosin on apua koska uskon siihen: aina kun alan taas pelätä jännittää tai lamaantua nostan leukaani ylöspäin:) viestitän sillä eniten ieselleni että olen ylpeä itsestäni eikä minun tarvitse hävetä itseäni kenenkään rinnalla. pienet loukkaukset unohdan tai kuittaan lapsellisuuden osoituksina ja unohdan ne melkein heti..no onnea teidän opinnäytetyölle toivottavasti onnistutte hyvin ja toivottavasti pystyin jotenkin olemaan hyödyksi:) AI NIIN pari juttua unohtui sanoa.. täytyy huolehtia että itsellä on hyvä olo: ei tehä mitään sellaista, mistä ei pidä ollenkaan, kenenkään ei saa antaa pakottaa, on keskityttävä itselle mieluisten asioiden tekemiseen JA oltava joku jolle puhua kaikesta.. anoreksiaaikanani kävin psykologilla mutta nyt minulla taas ei ole ketään VIELÄ..koetan oppia luottamaan ihmisiin mahdollisimman hyvin : yksin ei voi jaksaa ON PUHUTTAVA!! :) heippa