Helsingin MM-kisoissa stadionille on kiikareiden tuominen kiellettyä. Kuitenkin eilen näimme TV:ssä kuinka Kepun Esko Aho kiikaroi VIP-katsomossa.
Ilmeisesti kepulaisilla on omat säännöt. Kähmihän Paavo Väyrynenkin aikoinaan lentoemäntiä.
Esko Aho rikollisena stadionilla
8
285
Vastaukset
- asia
Kyllä on yhdet kiikarit hyvin pientä esim.sen rinnalla että toimittaja joka ei edes ole toimittaja pääsee haastattelemaan kassialmaa,tosin tuo haastattelu tehtiin myös Vanhaselle.
- heh heh
Jopas oli!
- paitsi
Kiikareiden vienti stadionille on sallittu mikä sinulle "puupäällekkin" tiedoksi saatettakoon.
- vienti kiikareissa
stadionille on jyrkästi kiellettyä
Stadionin sisäänpääsylippuihin voidaan kirjoittaa vaikkapa, että toisten vara-alushousujen tuominen on stadionille kiellettyä. Toinen asia on sitten se, onko tällaisella kiellolla mitään merkitystä ja tarvitseeko sitä noudattaa. Ei jonkun tilaisuuden järjestäjä voi määritellä yksipuolisesti kaikkea sitä, mitä jokin asiakas saada tuoda mukanaan tai olla tuomatta. Vain lainsäätäjä voi rajoittaa lainmukaista yksityisyyden suojaa. Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi esim. poliisi voi antaa tällaisia ohjeita, mutta kiikaria ja kameraa voi tuskin tulkita esineiksi, joilla yleistä turvallisuutta ja järjestystä vaarannettaisiin.
Tässä tapauksessa kysymys on hieman samasta ilmiöstä kuin siinä, että vähittäiskauppiaat valintamyymälöissä vaatuvat asiakkaita avaamaan kassinsa ja jättämään ne kaupan ulkopuolelle. Itse en ole kertaakaan vielä avannut kassiani kassalla enkä tule avaamaankaan. Olen yhden kerran joutunut sen vuoksi lakia tuntemattoman kassan uhkailun kohteeksi hänen sanoessaan pyytävänsä vartiomiehen paikalle. Sanoin että senkus pyydät, mutta minulla on jo kiire kotiin joten en ehdi odottelemaan.
Esko Aho on toiminut täysin oikein ja lainmukaisesti tuodessaan kiikarin stadionille ja katsellessaan sen läpi kisatapahtumia. Myöskään stadionilla valokuuvamista ei voi estää, jos valokuvaaminen kohdistuu julkiseen kilpailutapahtumaan. Yksityishenkilöllä on Suomessa täysi oikeus ottaa valokuvia omaan käyttöönsä. Jälkikäteen on selvinnyt, että kieltovaatimukset ovat perusteneet joidenkin kisatapahtumia tallentavien yritysten vaatimuksiin. Suomessa noudatetaan kuitenkin Suomen lakia eikä yritysten vaatimuksia.- Voi höppänä rukka...
...keksi jotain muuta.
Vanhassa Neuvostoliitossakin olisi sinulle naurettu.
Kyllähän toverituomioistuimet kaikenlaisia kehittelivät, näin naurettavalle tasolle tuskin ylsivät. - kiikarit......
Ei ne mitkään kiikarit olleet, vaan Ahon kossu oli pakattu kiikarinnäköiseen pulloon.
- Sitransoitto
on jyrkästi kiellettyä kisojen aikana!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad971615- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4201031- 166952
- 57782
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126762- 51698
- 79680
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38655- 57651