Olen kohta 50-vuotias nainen ja eronnut miehestäni reilu kuukausi sitten. En ole koskaan asunut yksin ja tämä tuntuu niin painostavalta, että tuntuu että en kestä. Miten tästä pääsee yli tämmöinen jo vanha akka. Ei voi käydä missään kun ei ole paikkaa minne mennä.
PIRULLINEN YKSINÄISYYS
Nimetön
4764
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä se ohi menee.
3kk oli todella rankkaa,siis TODELLA rankkaa.Mutta sanonta "aika parantaa" pitää kyllä paikkansa.Vaikka tämä tuskin sinua lohduttaa,ei ainakaan minua silloin.
No voi sinua. Itselläni on vähän samaa, olen muuttanut muutama kuukausi sitten työn perässä uudelle paikkakunnalle enkä tunne täällä vielä oikein ketään. Mieheni jäi aikaisemmalle paikkakunnalle parinsadan kilometrin päähän ja tapaamme vain viikonloppuisin. Yksinäisyys ja haikeus iltaisin ahdistavat todella. Oma ratkaisuni on harrastaa niin paljon iltaisin ettei ehdi tai jaksa murehtia. Työväenopiston kursseja, liikuntaa, kuoroa...kaikki käy ja toivottavasti löytyy myös ystäviä =) Vapaaehtoistyössä tuntee itsensä tarpeelliseksi, jos vain jaksaa antaa aikaansa muille. Voimaa ja rohkeutta sinulle!
Opettele olemaan yksin ja huomaat, että opit tuntemaan itsesikin paremmin. Ei "maailma" kaadu yksinoloon! Päinvastoin, kun on yksin ja saa rauhassa mietiskellä, se avaa ihan uusia portteja omaan sisimpään ja antaa valtavasti henkistä voimaa. Ja kyllä on paljon paikkoja jonne voi mennä yksinkin, ja varmasti löydät myös halutessasi uusia tuttavuuksia meno-kavereiksi. Tsemppiä vaan sinulle ja harrastuksia kehiin! =)