Nato näyttää edelleen olevan tabu pysähtyneisyyden ajan (1970-luku) poliitikoille. Olisi jo aihetta ottaa vakava keskustelu aiheesta. Ei Suomen kannata jäädä pois niistä piireistä, joissa tehdään myös meidän turvallisuuteemme vaikuttavia päätöksiä. Ajopuuajat olisi syytä jättää taakse ja ottaa aktiivinen ote Suomen tulevaisuuden ja turvallisuuden varmistamiseksi.
Nato
järki käteen
12469
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
NATO itse edustaa pysähtyneisyyden aikaa ja kylmän sodan maailmankuvaa. Näillä näkymin siitä ei olisi mitään lisäarvoa Suomelle, vain lisää rasitteita, kulunkeja ja velvollisuuksia lähettää poikiamme tapettaviksi.
Olemaan moninkertainen, (näissä maakuntajoukoissa).
Sitähän ne ylipainoiset reserviläiset haluavat. Kärsimys kirkastaa kruunun ja saadaan sankarihaudoille uusia kukkalaitteita!
tarkoitin, tämä "käteen vetäjä" edustaa juuri sitä pysähtyneisyyden ajattelua.
Nato ei ole sama kuin 30 vuotta sitten, joidenkin ajattelu sensijaan edelleenkin on taistolaiselta ajalta peräisin.
Nato ei pakota jäseniään mihinkään hyökkäyssotaan ja se on ainoa sotilasliitto joka ihan oikeasti toimii ja jolla on jotain merkitystä. Muita ei ole, joten se siitä.
Kannattaa joskus ajatella hieman pidemmälle ja eteenpäin. Suomi on puolustamisen arvoinen.
Ei mitään lisäarvoa ???!!!
Suomiko 350 000 miehen huonosti koulutetun ja huonosti varustetun pakkoreservinsä turvin ei kaipaisi mitään lisäturvaa maailman sotilaallisesti 2. tai 3. voimakkainta teknologiasotaa käyvää suurvaltaa vastaan? Missä helvetin maailmassa te kansan syvät rivit oikein elätte?
Suomiko ei saisi kuulua samaan puolustusliittoon EU-maiden kanssa, joiden kanssa se on liittoutunut kaikin muin tavoin, poliittisesti ja taloudellisesti? Mitä päässänne oikein liikkuu?
Miksei lakkauteta saman tien koko saatanan puolustusvoimia? Eihän enää sota täälläpäin näytä todennäköiseltä? Tai edes siirrytä suppeampaan, paremmin varusteltuun vapaaehtoisarmeijaan? Ai niin, mutta se ei käy, koska... niin miksei? Vastatkaa jos osaatte, pellet. Siis miksi puolustusvoimia ei voi tippaakaan supistaa mutta myöskään tippaakaan lisäturvaa ei tarvita.
Tulen puolustamaan Suomea,kuten sotilasvalassani sanoin.
Vaikka sitten NATO:a vastaan.
No voi kauheeta. Mihinkäs tässä nyt oltiin lähdössä tapettaviksi? Ehdinkö vielä käydä puukon ja kumisaappaat kotoa?
NATO ei hyökkää Suomeen, joten joudut seisomaan yksin rajalla odottamassa sitä NATOn hyökkäystä.
Kaikkia meitä kuitenkin tarvitaan. Voit vannoa niitä valojasi ihan rauhassa.
Kaikkia tarvitaan? Ei suinkaan. NATO-jäsenyyden koittaessa minä kyllä sanoudun irti olemasta teidän aseittenne lataajana. Lähden vaikka ongelle.
vaan sitten....
Jos aseita tarvitaan,on paha vahinko jo tapahtunut.Yhteenkään natomaahan ei ole koskaan hyökätty.
Ettei Natoa tarvita, eivät ole seuranneet teknologian kehitystä tai heillä ei muuten ole asioista mitään tajua. Sotilaathan eivät voi puhua politiikkaa ja kertoa puolustuksen heikkouksista.
Tarvitsemme vahvan ilmasuojan, ja se ei onnistu muutamalla kymmenellä Hornetilla. Viime aikoina on tullut esiin, ettei "korpisotureita" enää ole (eikä tule), on vain ylipainoisia mammanpoikia, joista ei ole tosipaikan tullen mihinkään muuhun kuin painumaan kotiin pelaamaan tietokonesotaa.
Aika varauksettoman kritiikitön kuva "korpisotureista". Taitaa olla niin, että
näistäkin korpisotureista osa oli melkoisia äidin
kultapoikia talvi- ja jatkosodan alussa.
Todellinen vastaus ongelmiimme löytyykin Olkiluodon "siviilivoimalan" uumenista. Kun kansainvälinen huomio on nyt kiinnitetty Pohjois-Koreaan ja muihin häirikkövaltioihin voimmekin iloisina esitellä Sampo-luokan
strategisen monikärkiohjuksen, jossa on yhteensä 20 megatonnin lataus.
Kevyempi, taktinen Sisu-versio on puolestaan asennettu jo valmiiksi puiseen kirkkoveneeseen, jonka iloiset vapaaehtoiset soutavat Pietariin
Jääkärinmarssiin tahdeissa. - Jo loppuu Siperian
Karhun uho! ;)