TE ei olekaan ollut paljoa otsikoissa viime aikoina, mutta tänään taas rävähti. Hesarin Verkkoliitteessä kerrottiin juuri, miten Espoon kaupunki, jolle TE toimitti asiakastietojärjestelmän toimeentulotuen käsittelyä varten, vaatii korvauksia ohjelmisto-ongelmien takia.
Olenkin hiukan hykerrellen tässä odotellutkin, mitä tässä ongelmia täynnä olleessa ohjelmistotoimitusprojektissa tapahtuu seuraavaksi. Näistä ongelmistahan on uutisoitu pitkin kevättä ja kesää. Suurimmat kärsijät tässä tapauksessa ovat olleet toimeentulotuensaajat, joiden korvausten maksatus on ollut kuusi viikkoa myöhässä.
TietoEnator on viime vuosina säästänyt oikein olan takaa laittamalla työntekijöitä pihalle kvartaalitalouden nimissä. Ei ole vaikea arvata, että nämäkin ohjelmiston laatuongelmat sekä varsinkin selvät ohjelmavirheet johtuvat liian pienistä resursseista. Ei yksinkertaisesti ole ollut enää palkkalistoilla tarpeeksi väkeä laittamaan järjestelmää kuntoon, tekemään testausta saati sitten luotettavaa arviota järjestelmän toiminnasta asiakkaan ympäristössä, kun on ollut liian kiire potkia väkeä ulos. En osoita tässä sormella vain TietoEnatoria, vaan kaikki tähän suureen yt-juhlaan osallistuneet suuret yritykset ovat toimineet ihan samalla tavalla.
Sitä vain ihmettelen, mikä saa asiakkaat edelleen luottamaan yrityksiin, jotka käytännössä säästävät laskemalla palvelujensa tasoa ja siirtämällä toimintojaan muihin maihin. Vaikka taso laskee, hinnat eivät tietenkään laske, vaan samalla rahalla saa vain vähemmän. Miksi Espoon kaupunki erehtyi? Onneksi en ole espoolainen, muuten voisi vaikka harmittaa tällainen hölmöily.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Myönnät toki arvailevasi, mutta miten voit olla niin varma, että juuri Efficaa tekeviä ihmisiä olisi viime aikoina potkittu pois?
Sanoisin myös, että kyse ei kenties ole niinkään resurssien määrästä kuin niiden laadusta. Eli olisi kenties pitänytkin potkia ihmisiä pois ja hankkia kunnollisia tilalle?
Oman henkilöperskohtaisen kokemuksen perusteella YT-alalla yksi osaava tekijä vastaa n. 10 kpl tyypillistä YT-neuvotteluissa pois potkittavan tykiruokaosaston edustajaa.
"Eli olisi kenties pitänytkin potkia ihmisiä pois ja hankkia kunnollisia tilalle? "
Näinhän tämä ei toimi ja myönnät sen varmaan itsekin. Sanoithan "kenties" ja peräti kaksi kertaa.
Osoitappas sieltä Tunaattorista edes yksi "Osaava asiantuntija". Itse olen asiakkaana nähnyt viimeisten kymmenen vuoden aikana heidän määränsä vain vähenevän ja viimeisen vuoden aikana heitä ei ole enää ollut.
Myy osakkeesi tai pyyhi niillä peräs.
Oon täällä vielä minä (mut en kauaa).
Koska saavat sieltä halvimmat tarjoukset? Arvaan.
Työntekovelvoite loppui tänään, Halbaa siis huonoa saatiin aikaan viimeiset kaksi vuotta. Jäljelle kehitysryhmäämme jäi vaan päällikkö, joka oli jo 80-luvulla haulikonruokaa. Koodista sillä ei ole hajuakaan.
Entinen kollegani sanoi, ettei edes piere enaattoria kohden. Itse aion käydä Kilossa tarpeellani oven edessä lakana päällä.
Ai teillä se meni tuossa järjestyksessä, Nokialla minut ensin leikattiin pois organisaatiokaavioista, pari viikkoa tämän jälkeen lakkasi työntekovelvoite ja pari kuukautta tämän jälkeen alkoi salaiset yt-neuvottelut jotka koskivat vain yhtä henkilöä organisaatiossa (ja jopa tiimissä) ja yt-neuvotteluiden päätyttyä ilman tulosta niin noin kuukauden päästä siitä irtisanottiin tuotannollisista ja organisatorisista syistä.
Sinänsä poikkeuksellista oli se että kun ei ollut työntekovelvollisuutta niin silti piti vielä opettaa muita tekemään töitäni tms. Kyllä mielestäni tämän asian olisi voinut hoitaa paremminkin.
Tunaattori ei osaa muun kuin laskutuksen.
-Koulutuksia ei järjestetä kun maksaa liikaa, kulut kasvaa
- Hallinto on niin raskas, että laskutuksesta varmaan lähes 25% on byrokratiaa
- Tai jos työntekijät osaa homman hintalappu on semmoinen, että valuu "caset" käsistä
ps. Pitäisköhän tehdä jotain?