Sivusta seuranneen mielipide Lahdesta

Kävin tänään Lahdessa. Ihan kiva kaupunki, joskin melko pieni, kuitenkin melko suuri. Sanoisinko pikku-suuri kaupunki. Tuli vähän Tampere mieleen rehevyydestä ja kerrostalojen tyylistä sekä korkeista mäen-nyppylöistä. Aivan pakko oli poiketa niillä mäkihyppytorneilla. Upea paikka ja makea uima-allas siellä alhaalla :) Lisäksi hämmästyin sitä, kuinka paljon keskustassa on viihtyisän näköisiä ostoskatuja ja ostareita "jotkut jopa melko isoja".

Ihmiset vaikutivat jokseenkin iloisilta ja jotkut jopa "hymyilivät". Liekö johtunut meikäläisen karun huvittavasta olemuksesta vai silkasta elämänilosta.

Voisin ehkä "jopa" asua siellä. Nyt asun Helsingissä, mutta ei ei ei...ikävä, sumuinen ja kiireinen paikka. No joo, jos täältä muutan, niin kai sydän vetää silti Tampereelle, kun on tuttujakin siellä. Mutta kuitenkin, Lahti kaunis kaupunki pitkästä aikaa, jonka olen nähnyt.
1534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Helsinkiin verrattuna Lahti on paratiisi että muuta pois vain sieltä jos haluat tasoa elämään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihan kiva kirjoitti:

Kävin tänään Lahdessa. Ihan kiva kaupunki, joskin melko pieni, kuitenkin melko suuri. Sanoisinko pikku-suuri kaupunki. Tuli vähän Tampere mieleen rehevyydestä ja kerrostalojen tyylistä sekä korkeista mäen-nyppylöistä. Aivan pakko oli poiketa niillä mäkihyppytorneilla. Upea paikka ja makea uima-allas siellä alhaalla :) Lisäksi hämmästyin sitä, kuinka paljon keskustassa on viihtyisän näköisiä ostoskatuja ja ostareita "jotkut jopa melko isoja".

Ihmiset vaikutivat jokseenkin iloisilta ja jotkut jopa "hymyilivät". Liekö johtunut meikäläisen karun huvittavasta olemuksesta vai silkasta elämänilosta.

Voisin ehkä "jopa" asua siellä. Nyt asun Helsingissä, mutta ei ei ei...ikävä, sumuinen ja kiireinen paikka. No joo, jos täältä muutan, niin kai sydän vetää silti Tampereelle, kun on tuttujakin siellä. Mutta kuitenkin, Lahti kaunis kaupunki pitkästä aikaa, jonka olen nähnyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu