Täältä juuri poistettiin City.-Keskustan, eli Kerimäen avaus, jossa hän kommentoi palstan muita kirjoittajia eikä kirjoittanut mitään keskustan harjoittamasta politiikasta.
Poisto oli minusta aiheellinen.
Ihmettelen kuitenkin ylläpidon logiikkaa, kun palstalle on samaan aikaan jätetty puolen kymmentä vastaavaa kirjoitusta, jossa kommentoidaan Kerimäkeä jo otsikkotasolla (tai muita palstan häriköitä) eikä niitä ole poistettu, vaikkei niissäkään ole sanaakaan keskustan harjoittamasta politiikasta.
Nekin kirjoitukset ovat mielestäni asiattomia ja joutavat poistettavaksi.
Missä siis kulkee ylläpidon logiikka? Olen utelias tietämään, ettei jatkossa tarvitsi hämmästellä poistojen perusteita.
Poisto oli minusta aiheellinen.
Ihmettelen kuitenkin ylläpidon logiikkaa, kun palstalle on samaan aikaan jätetty puolen kymmentä vastaavaa kirjoitusta, jossa kommentoidaan Kerimäkeä jo otsikkotasolla (tai muita palstan häriköitä) eikä niitä ole poistettu, vaikkei niissäkään ole sanaakaan keskustan harjoittamasta politiikasta.
Nekin kirjoitukset ovat mielestäni asiattomia ja joutavat poistettavaksi.
Missä siis kulkee ylläpidon logiikka? Olen utelias tietämään, ettei jatkossa tarvitsi hämmästellä poistojen perusteita.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Arvostan Sinun poliittista asiatietouttasi ja selkeää tapaasi esittää asiasi, vaikka en olekaan kaikista asioista samaa mieltä kanssasi. Olen huomannut, että tietoutesi ulottuu kyllä pintapolitiikkaa syvemmällekin, syihin ja seurauksiin, ja arvostan sitäkin, vaikka silläkin alueella näen asiat usein toisin.
Mutta olet ihan liian tiukkapipoinen tuossa näkemyksessäsi, että täällä ei saisi puhua muusta kuin keskustan politiikasta. Minusta se on varsin yksitoikkoinen, usein tyhjänpäiväinenkin aihe siihen ainoastaan keskittyäkseni.
Politiikka on vain osa elämää, eikä edes sen mielenkiintoisin eikä missään nimessä paras tai tärkein osa. Pitää voida siinä sivussa puhua jostain muustakin, jotta ei olisi ihan tylsä. Kuinka voi olla henkevä puhumalla vain politiikasta - kysyn vain?
Ja mikä on keskustan politiikkaa ja mikä ei? Se on hieman kuin veteen piirretty viiva, Max Jakobsonia lainatakseni. Sen kepun politiikan näkevät kovin eri lailla kepulaisetkin, esim. Oiva Härkönen ja CITY-Keskusta, tai ainakin heidän toiveensa siitä poikkeavat toisistaan kuin yö ja päivä. Meikäläiselle sivustakatsojalle kepun politiikka on vielä suuremman hämärän peitossa, kuten muuten itse kepukin.
Parasta on käsittää tuo määre "keskustan politiikka" hieman laveammin, niin silloin syntyy monipuolisempaa ja hauskempaakin keskustelua. Muusta puhumalla voi siinä sivussa helposti ujuttaa mukaan myös poliitisia näkemyksiään ja tehdä sen kenties tehokkaammalla vaikutuksella kuin vain siitä politiikasta paasaamalla.
Selvyyden vuoksi sanon, että mitään pornoilua ja muutakaan törkyilyä en tietenkään kannata; siitä olen kyllä mielipiteeni jo aikaisemmin mielestäni kyllin selvästi esittänyt.
>>Mutta olet ihan liian tiukkapipoinen tuossa näkemyksessäsi, että täällä ei saisi puhua muusta kuin keskustan politiikasta. Minusta se on varsin yksitoikkoinen, usein tyhjänpäiväinenkin aihe siihen ainoastaan keskittyäkseni.
Otsikossa kaikki !
On hyvin monia politiikkaa paljon tärkeämpiä asioita, joiden ymmärtämisessä Korhonen on vahvoilla. Ja jos joku luulee ymmärtävänsä kepun politiikkaa, hänen on syytä hakeutua hoitoon.
>>On hyvin monia politiikkaa paljon tärkeämpiä asioita, joiden ymmärtämisessä Korhonen on vahvoilla. Ja jos joku luulee ymmärtävänsä kepun politiikkaa, hänen on syytä hakeutua hoitoon.
Korhonen on kirjoittanut täällä mm. sodistamme, Kekkosesta, kepusta ja vaikka mistä niin historiasta kuin nykypäivästäkin. Aina niistä näkyy hänen suuri tietomääränsä ja niissä äly ja sana säihkyy. Nautittavia ovat olleet myös hänen kertomuksensa omasta värikkäästä elämästään.
Korhonen on mestari missä tahansa. Ja hirmuinen piikki kepulaisen lihassa.
Eräs välkky määritteli Korhosen hiljattain näin:
korhonen on äijä.
Kirjoittanut: mies pystyy 30.7.2005 klo 02.17
yksinään saattamaan vatsahaavan palstalliselle keskustalaisia.
tuskinpa korhonen kirjoittelee elämänkertojaan itseään viihdyttääkseen. hän tietää saavansa jollain perähikiällä suorittamastaan seiväsmatkasta enemmän hiiltyneitä kepuleita lukijoikseen kuin lipposen kummatkaan hallitukset saivat aikaiseksi.
olette te kepulaisporvarit ihme vekkuleita. yksi vanha mies on syrjäyttänyt keskustan politiikasta keskustelun keskusteluun vanhan miehen elämästä. paljon häviitte kun ei korhonen ole puolellanne.
Kenenkään keskustalaisen verenpaine ei noista nouse,siitä huolimatta poliitiikasta hän ei ymmärrä yhtään mitään.
Ihminen joka jatkuvasti ja toistuvasti kehuu itseään on yksinkertaisesti "tyhmä",että se siitä erinnomaisuudesta.Myös jonkun valmiin tekstin kopioiminen ei ole kovinkaan merkittävä suoritus,tuohon kyllä pystyy taatusti joku muukin kuin vanhuudenhöppänä kapitulantti.
- Myös jonkun valmiin tekstin kopioiminen ei ole kovinkaan merkittävä suoritus,tuohon kyllä pystyy taatusti joku muukin kuin vanhuudenhöppänä kapitulantti. -
Sen tekeminen Korhosen tavalla vaatii sellaisen määrän lukemista, että siihen ei moni pysty. Aina siitä jotain ymmärrykseenkin tarttuu. Ja kehittyy myös kirjoitustaito paremmaksi kuin sinulla.
No ethän kyllä noin väittänytkään,jokatapauksessa kirjoitustaidolla ei ole tämänkanssa mitään tekemistä.
Itsensä kehuminen julkisella keskustelupalstalla on yhtä tyhmää tekee sen hyvin taikka huonosti.
Koska tämä kaikesta huolimatta on keskustelupalsta poliitiikasta niin tuo itsensä toistuva kehuminen ei tänne sovi,ei vaikka olisi itse Jorma.K.Korhonen.
Edelleen väitän että politiikasta Korhonen ei ymmärrä mitään ja tuo nyt pitäisi olla täällä se päällimmäinen keskustelunaihe.
Miten on selitettävissä että toistuvista pyynnöistä huolimatta hän ei ole vastannut ensimmäiseenkään viestiin jossa häneltä pyydetään kannanottoa poliittisiin kysymyksiin.
Pelkkä jonkun puolueen arvostelu ei ole politiikasta puhumista,ja kun ei älli riitä niin siirrytään henkilökohtaisiin solvauksiin joista kyllä toisia haluaa arvostella.
Ainoastaan henkilön ikä ehkä tekee sen että hän on näinkin rauhassa saanut täällä huseerata.
Minun osaltani tämä keskustelu päättyy koska olen kantani tuonut varmasti riittävän selvästi esille,eikä tuohon edes tarvittu niitä "alapääjuttuja".
City-Keskustalaisia esiintyy monella nimimerkillä, joten osa tuotoksista on poistettu ja osa seisoo palstalla kuin paska Junttilan talon seinässä. Tyypillinen häiriökepulainen kirjoitus sisältää selkäytimestä tulevaa solvausta asiallisia kirjoittajia kohtaan, mikä lienee ominaista kepulaisille laajemminkin. Varsinkin, kun kohteliasta pintaa on hieman raaputettu ihmettelevällä kysymyksellä.
Uskoisin, että sheriffi poistaa toisinaan joitain keputoimittajien kirjoituksia, antaakseen kuvan jonkinmoisesta järjestyksestä ja puolueettomuudesta. Mitään johdonmukaista linjaa ei mielestäni ole havaittavissa.
Taisin osua kirjoittamaan kysymykseni sellaiseen saumaan, että keriksen juttu oli juuri ennätetty poistaa, mutta sen jälkeen häneen viittaavia juttuja ei oltu ehditty, koska nyt ne näyttävät jonnekin hävinneen monien muiden juttujen kera, koska yksi oma parin päivän takainen avaukseni on palannut etusivulle, kun se oli painuksissa jo 2. sivun puolivälissä.
Ylläpito näyttää ahkeroineen juuri nyt illan suussa, mikä on ihan hyvä asia.
Silti minusta olisi kiva tietää, missä ylläpidon "veteen piirretty viiva" menee, mitä termiä KKK käytti.