Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

nolo juttu

Tänään sattui sen verran nolo juttu että päätin kertoa. Vietellessäni kesälomaa anoppilasssa ja aamurunkuilla ollessani appiukko yllätti. No huumorillahan siitä eteenpäin, mutta uteliaisuuttani kyselen onko muille käynyt että kesken runkun yllätetään? mitä teit, veditkö loppuun vai loppuiko se siihen ?
32693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olin komennuksella kaupungissa, missä anoppini asui ja yövyin hänen luonaan. Hän oli eronnut jo joitakin vuosia aikaisemmin. Tulimme hyvin toimeen keskenämme ja laskimme jopa aika paksua leikkiä. Hän oli ikäisekseen aika hyvän näköinen. selainen sopivasti pyöreä ja aloin fatasioimaan hänestä.

Kerran olin sitten aikaisemmin kämpillä. Menin hänen makkariinsa ja otin tyynyn alta hänen upean liekkaan yöpaitansa ja haistelin anopin tuoksua samalla kun runkkasin. Kiihkossani en kuullut oven aukeamista, vaan silmät ummessa vetelin itseäni ja laskin spermat vatsalleni, samalla kun kuulin hiljaisen rykäisyn ovelta. Ei auttanut selittelyt.
Kaikki oli hänen edessään paljaana. Kyllä häpesin.

En mennyt sinä iltana lainkaan olohuoneeseen, mutta aamulla hän herätti minut aamiaiselle ja samalla sanoi tapahtuneen jäävän meidän molempien asiaksi sanoen itsekin harrastavan itsetyydytydtä.

Viikonloppuna otimme vähän viiniä hyvän aterian kanssa ja anoppi otti sitten asian puheeksi, siirtyi viereeni ja pian hyväilimmekin toisiamme. Sinä iltana rakastelin anopin kanssa ja koko seuraavan viikon, mutta ei koskaan sen jälkeen. Koimme asian kuitenkin sen verran vaikeaksi. MUtta hymylemme sydämmellisesti tavatessamme.

Äänestä
  • En usko tommosia juttua ollenkaan.

    Äänestä

  • en usko kyllä minäkään.. on kyllä ihan selvästi palturia :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pekka kirjoitti:

Tänään sattui sen verran nolo juttu että päätin kertoa. Vietellessäni kesälomaa anoppilasssa ja aamurunkuilla ollessani appiukko yllätti. No huumorillahan siitä eteenpäin, mutta uteliaisuuttani kyselen onko muille käynyt että kesken runkun yllätetään? mitä teit, veditkö loppuun vai loppuiko se siihen ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu