MM2005 & Force Majeure

Kuten kaikki tietävät, MM2005:n tiistain ohjelmasta siirrettiin useampi laji toisille kilpailupäiville myrskyn vuoksi. Meitä juuri kyseisiä lajeja seuraamaan tulleita on kuitenkin aika reilusti. Mysky on toki Force Majeure -este joka vapauttaa kisajärjestäjän välillisistä vahingoista. Kiinnostaisi kuitenkin tietää, missä määrin välitön vahinko on korvattava, ts. puuttuva ohjelma hyvitettävä, vai onko mitenkään. Aika monet seuraavat MM-kisoista juuri muutamaa suosikkilajiaan eikä juurikaan mitään muuta. Jos lajeja siirretään toisille kilpailupäiville, minusta olisi järkevää siirtää ne sellaiseen ajankohtaan, jossa alkuperäiselle kisapäivälle lipun ostaneet voivat seurata kyseisen lajin kilpailut alkuperäisellä lipullaan. Esimerkiksi kaikissa päiväkilpailuissa olisi ollut todennäköisesti niin runsaasti tyhjää tilaa ettei iltalipun ostaneiden päästäminen katsomoon olisi varmaankaan tuottanut suurempia ongelmia.

Minkälainen oikeusturva itse kuluttajalla on tällaisessa tilanteessa? Luonnollisestikaan välillisiä vahinkoja ei tarvitse ruveta korvaamaan mutta antaako laki kuluttajalle minkäännäköisiä mahdollisuuksia saada hyvitystä pääsylipun hinnasta kun suuri osa iltaohjelmasta jäi nyt siis näkemättä...

Sääennuste lupasi katastrofaalista ilmaa jo kisapäivän aamulla mutta tällöin kisajärjestäjä ei ollut kiinnostunut lipunhinnan palautukseen edes ennen koko kisapäivää. Kaatosade tuli, ohjelma keskeytettiin ja suuri osa ihmisistä poistui stadionilta jo ennen aikojaan. Heitä ei kuitenkaan ohjelman jatkuttua päästetty enää takaisin stadionille, eikä myöskään suostuta minkäänlaiseen lipunhinnan palautukseen.
1509
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Järjestäjät maksavat korvausta siitä, että osa lajeista jäi näkemättä. Kun lajit siirtyvät toiselle päivälle, niin lippujen myynti lisääntyy ja järjestäjät hyötyvät perusteettomasti. Sama laji myydään ikään kuin kahteen kertaan. Korvaus on kuitenkin pieni, koska suurin osa lajeista nähtiin. Pienen korvauksen maksaminen tulee kuitenkin kalliiksi. Siksi asiasta ei hiiskuta. Järjestäjä toivoo, että mahdollisimman moni heittäisi lipun pois ja ulkomaalaiset poistuisivat paikalta. Lehdistö on juonessa mukana ja ottaa asian esiin vasta kisojen jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kisaturisti kirjoitti:

Kuten kaikki tietävät, MM2005:n tiistain ohjelmasta siirrettiin useampi laji toisille kilpailupäiville myrskyn vuoksi. Meitä juuri kyseisiä lajeja seuraamaan tulleita on kuitenkin aika reilusti. Mysky on toki Force Majeure -este joka vapauttaa kisajärjestäjän välillisistä vahingoista. Kiinnostaisi kuitenkin tietää, missä määrin välitön vahinko on korvattava, ts. puuttuva ohjelma hyvitettävä, vai onko mitenkään. Aika monet seuraavat MM-kisoista juuri muutamaa suosikkilajiaan eikä juurikaan mitään muuta. Jos lajeja siirretään toisille kilpailupäiville, minusta olisi järkevää siirtää ne sellaiseen ajankohtaan, jossa alkuperäiselle kisapäivälle lipun ostaneet voivat seurata kyseisen lajin kilpailut alkuperäisellä lipullaan. Esimerkiksi kaikissa päiväkilpailuissa olisi ollut todennäköisesti niin runsaasti tyhjää tilaa ettei iltalipun ostaneiden päästäminen katsomoon olisi varmaankaan tuottanut suurempia ongelmia.

Minkälainen oikeusturva itse kuluttajalla on tällaisessa tilanteessa? Luonnollisestikaan välillisiä vahinkoja ei tarvitse ruveta korvaamaan mutta antaako laki kuluttajalle minkäännäköisiä mahdollisuuksia saada hyvitystä pääsylipun hinnasta kun suuri osa iltaohjelmasta jäi nyt siis näkemättä...

Sääennuste lupasi katastrofaalista ilmaa jo kisapäivän aamulla mutta tällöin kisajärjestäjä ei ollut kiinnostunut lipunhinnan palautukseen edes ennen koko kisapäivää. Kaatosade tuli, ohjelma keskeytettiin ja suuri osa ihmisistä poistui stadionilta jo ennen aikojaan. Heitä ei kuitenkaan ohjelman jatkuttua päästetty enää takaisin stadionille, eikä myöskään suostuta minkäänlaiseen lipunhinnan palautukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu