Olen tässä jo muutaman masentuneen kuukauden ajan mietiskellyt yksinäni, miksi jotkut ovat ujoja, toiset rohkeita. Olen myös miettinyt, mitä niiden rohkeiden päässä liikkuu silloin kun he niin itsevarmasti menevät kailottamaan ihmisjoukon keskelle. Eikö heillä sitten ole mitään "kontrollia" tai halua säädellä vähän mitä sanovat tai jotain? Jos joku rohkea lukee tätä, niin voisitteko kertoa miltä se oikein tuntuu kun menee ihan noin vaan jotain juttelemaan, esiintyy väkijoukossa tai on monen ihmisen kuultavana. Ujona minulla ei ole hajuakaan miten tuollaisessa tilanteessa toimitaan ja mitä rohkeat ajattelevat. Itse vain mietin, että ei se asia voi olla niin kiinnostava, parempi vain olla hiljaa ja kuunnella, ei kannata hyökätä toisten mielipiteitä vastaan tms. Menen myös vähän sekaisin jos joudun esiintymään tai olemaan paljon muiden kanssa tekemisissä. Haluaisin yrittää parantaa ujouttani jonkinlaisella mielikuvaharjoittelulla, mutta ongelma siis on, etten tiedä mitä rohkea ihminen ajattelee mielessään, miten hän toimii ja saa muut puolelleen. Osaako kukaan kertoa? Toivottavasti edes joku...
kertokaas rohkeat...
...vinkkejä
111666
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Lähdin opiskelemaan alaa, jota opiskellessa esiintyminen (näytteleminen, improvisointi, puhuminen ja esitelmät) on lähes päivittäistä. Itsensä on todella laitettava likoon ihmisjoukon edessä. Ensimmäinen vuosi oli melkoista shokkihoitoa kaltaiselleni ujolle tytölle. Huomasin kuitenkin itsessäni taipumuksen: tavallaan kadotan "todellisuudentajuni" esiintyessäni ihmisjoukolle. Ehkä unohdan itseni siinä hetkessä ja annan mennä. En siis osaa itseäni rohkeaksi ihmiseksi mieltää, mutta ujoksi joka voi kadottaa itsensä. ;)
Olipa mukava kun joku edes viitsi vastata! Kiitos sinulle siitä :)
Tuohan kuulostaa jopa ihan realistiselta, että vain unohtaa itsensä ja antaa mennä... ja vaikuttaa niin yksinkertaiselta. Tietysti ei kannata mitään suurta roolia lähteä arjen keskellä vetämään mutta jotain pientä. Jostain olen kyllä lukenutkin, että ujoutta vastaan voi harjoitella sillä että näyttelee rohkeaa. Täytyypä kokeilla...
Jep, yksinkertaista se on kun se toimii, mutta on minullekin käynyt useammankin kerran niin, että olen kesken esiintymisen vain tupsahtanut takaisin todellisuuteen: minä olen yksin ja kaikki tuijottavat minua. Sanattomaksihan siinä jää, kun ajatus katkeaa totaalisesti. Tällaiset hetket voi säikäyttää, mutta siitä on vain jatkettava, yritettävä uudelleen.
Liika itsetietoisuus taitaa olla se suurin kirous ja ne hetket joissa siitä pystyy vapautumaan ovat sen verran huumaavia, että kokeilla kannattaa.
lyhyen keskustelunne ja oli ihan pakko kommentoida...
Tämä lause minun kannattaa varmaan kirjoittaa ylös: "Liika itsetietoisuus taitaa olla se suurin kirous".
Tuo itsensä tiedostaminen vaivaa minuakin. Tarkkailen hirveästi itseäni, esim. ovatko nyt juttuni riittävän mielenkiintoisia toiselle ihmiselle (siksi karsinkin niistä osan :( ennen en tehnyt niin) tai kuulostaako ääneni riittävän ystävälliseltä. Tuollaisia hupsuja juttuja EI SAISI edes ajatella. Elämä on paljon helpompaa ilman liiallista itsetietoisuuta.
Aivan loistava lause, kiitos siitä sinulle :)
Kyllähän se itsensä tarkkailu taitaa olla ujon kohtalokkain erehdys. Mutta minkäs sille mahtaa oikeastaan? Eilen yritin unohtaa itseni mutta ei se onnistu ihan tuosta vaan. En ymmärrä mikä ihme minuun aina vieraiden tai tuttujenkin seurassa menee kun mykistyn täysin enkä viitsi mitään sanoa. Kaipa se on jokin rooli josta on vaikea päästä ulos siinä samassa vanhassa porukassa. Tuntuu että jos yhtäkkiä alkaisin hölistä omiani, muut pitäisivät minua vähintäänkin outona :D . Mietin tässä tuota tarkkailujuttua vähän. Ajattelin että koska rohkea ihminen harvoin tarkkailee itseään tai mitenkään sensuroi toimintaansa, niin siinähän se rohkea ihminen ihan välttämättä tarkkailee sitten sitä toista osapuolta, eli minua. Pakkohan sen nyt jotain on sitten tarkkailla jos ei itseään. Ehkä siitä tulee sitten se kanssakäymisen vaikeus. Johtuisikohan muuten siitä myös se, että ujot tulevat helpommin toimeen ujojen kanssa? Juttu toimii kun molemmat tietää etteivät tule toisen tarkkailemaksi kun itsessäänkin on niin paljon tarkkailtavia asioita. En tiedä, tämä oli vain tökerö arvaus :)
Siksi varmaan ujot ihmiset tutustuvatkin myös toisiin ujoihin, koska tietävät, että saavat olla niin sanotusti "rauhassa" (ilman muiden ihmisten ihmettelyä).
Itsekin olen ujo, ja kyllä se aika paljon huojentaa, jos toinen on samankaltainen :)
Löysin itseni näistä muutamista teksteistä. Monesti olen jättänyt jotain sanomatta kun olen ajatellut että "ei se tuota kiinnosta". Vaikka ympärillä ihmiset puhuu ummet ja lammet kaiken maailman kissanristiäisistä sun muista. Hassua...
Mutta itse olen aikas ujonpuoleinen tyyppi, mutta jotenkin mielestäni on helpompaa olla jonkun puheliaan seurassa, sillä hän keksii puheenaiheet!
Puheliaan seurassa kyllä on helppo olla kun ei itse tarvitse kuin vastailla ja vähän hymyillä välillä. Vaikka kuinka olen yrittänyt, en saa sitä ujous-vaihdetta millään pois päältä. Kaipa sitä sitten ujoksi jääkin... en kuitenkaan ole epäsosiaalinen, ventovieraiden kanssa on helppo aloittaa se juttu ja kehittää itselleen sellainen rooli mikä siinä tilanteessa tuntuu järkevältä. Näin siis siinä tapauksessa kun tietää ettei todennäköisesti tapaa sitä henkilöä ihan heti uudestaan. Mutta jos tietää että se henkilö on vaikka tuleva naapuri, joku sukulainen tms. jota joutuu aina näkemään, niin sitten ujous iskee taas helpommin. Kuulostaa vähän hölmöltä, tiedän. Ujouteeni näyttää vaikuttavan se, miten tärkeässä asemassa se toinen ihminen minulle on...
Jos itse menen puhumaan esimerkiksi jollekkin oudolle ihmiselle niin se ei minusta tunnu yhtään miltään, puhun ihan kuin vanhalle tutulle ja olen oma itseni enkä ajattele sen kummempia. Mutta esiintyminen taas yleisön edessä lyö paniikin päälle enkä uskoisi pärjääväni siinä.
Suosittelen ujouden kanssa kamppailevien lukemaan tuon Juhani Mattilan Ujoudesta, yksinäisyydestä kirjoittaman kirjan. Itsellä se on vielä kesken, joten en tiedä onko siitä suoranaisesti apua, mutta ei sen lukemisessa mitään menetä. Ainakin tuo kirja herättää ajatuksia...
http://www.juhanimattila.com/
sain joululahjaksi Arthur C. Wassmerin kirjan Ihmissuhteet.
Tämä kirja oli pelastukseni. Ongelma "olen ujo" on yhtä täsmällinen ilmaisu, kuin jos viet auton korjaamolle ja kerrot "autoni ei starttaa".