Tällä palstalla on useaan otteeseen käyty läpi keskustalaista elämää maaseudulla. Yleisesti se pitää itse kokea, jotta saa edes jonkinlaisen kuvan harrastetusta keputerrorista. Näin työtätekevänä veronmaksajana minulla herätti aikanaa kummastusta, miten kaffipaarissa työkseen istuvilla kepuisännillä toimeentulo näyttää olevan hyvinkin kohdallaan. Aikanaan huomasin, että valtaosa näiden vapaaherrojen tuloista maksetaan veromarkoista. Juuri sen vuoksi heillä jää aikaa kepulaiseen politikointiin ja pelaamiseen, kun samaan aikaan oikeat ihmiset tekevät töitä.
Kaupunkilaisnuorisolle voisin antaa pienen opastuksen, millä tavalla voisi hieman ymmärtää, miten kepulainen maaseutuyhteisö toimii. Avatkaapa telkkari iltapäivällä ja katsokaa SubTv:ltä vanhaa kulttisarjaa "Apinoiden Planeetta". Kyseinen sarja kuvaa konkreettisesti kepulaisyhteiskunnan toimintaperiaatteet.
"Apinoiden Planeetta"-sarjassahan kaikki hallinto on keskitetty yksinkertaisten, mutta öykkärimäisten apinoiden käsiin. Sarjassahan ihmiset tekevät kaiken työn, jolloin apinoiden tehtäväksi jää elää ihmisten töiden tuloksilla. Sarjassahan eletään eräänlaisessa apinasosialismissa, missä apinat pyrkivät pääsemään mahdollisimman helpolla ja ihmisille luodaan hankalat olosuhteet. Ihmiset on erotettu alempiarvoisille asuinalueille apinoista. Kuitenkin apinat käyvät säännöllisesti hakemansa toimeentulonsa ihmisten töiden tuloksista.
Apinoita johtavat eräänlaiset satraapit, jotka kertovat yhteisön hierarkiajärjestyksen ja vallitsevat totuudet. Apinayhteisössä on myös kepulaiseen tyyliin tiettyjä tabuja, joista ei saa puhua. Esimerkiksi apinayhteisöjen ulkopuolelta löytyy ihmisten rakentamia nykyaikaisia kaupunkeja. Kaupungit ovat kiellettyjä alueita, joista yhteisön apinoiden ei ole lupa puhua.
Todetaan nyt vielä, että "Apinoiden Planeetan" yhteisössä on joitakin nuoria apinoita, jotka haluavat oppia ihmisiltä. Kuitenkin satraapit ovat sijoittaneet nämä apinaälyköt hierarkian alaoksille. Niitä kiusataan ja halveksitaan älykkyytensä takia.
Elikkä kannattaa katsoa silloin tällöin "Apinoiden Planeetta"-sarjaa. Se todellakin antaa onnistuneen läpileikkauksen kepulaisyhteisöjen toiminnasta.
Wiljami

Vastaukset 6
Vanhimmat
>>heillä jää aikaa kepulaiseen politikointiin ja pelaamiseen, kun samaan aikaan oikeat ihmiset tekevät töitä.>>
Näin me ollaankin arveltu. Hyvä kun vahvistit tän jutskan! Ei ihme, ettei ole työtä ja työpaikkoja meille enää olleskaan!
Noihan vie kaikki manit!!
Noilla on liikaa aikaa ja työssäkäyvillä ei ole.
Nyt ei ole kenelläkään enää työtä!!!
Sillon kun on työnteon aika. Siinä ei lasketa pyhäkorvauksia eikä ylityötunteja, mutta päivät venyvät helposti 15-tuntisiksi.
Älä sinä räkänokka puutu miesten asioihin. Ilman maataloutta sinäkin kuolisit nälkään. Maamies on leipänsä ansainnut. Kyllä jämpti on näin.
....ja loppuvuosi menee suunnitteluun ja tukien
hakemiseen. Ei kaupungin juntit tätä ymmärrä.
Eivät ole täyttäneet ensimmäistäkään tukihakemusta. Kyllä harmittaa...
...ryystäminen on kovaa hommaa.
Vai minä kuolisin nälkään ilman kepulaisia maajusseja. Luuletko sinä siellä Apinoiden Planeetallasi, että te olette ainoita ruuan tuottajia maailmassa.
Kuulehan laiskuri, mene sinä vaan oikeisiin töihin ja lopeta se lorviminen ja muiden rahoilla kaffin ryystäminen. Suomi ei ansaitse teitä kolhoosielättejä. Mokomat verorahojen kuppaajat.
Wiljami
Itse sanoit,että tarvitset maajusseja mutta en ole kuullut,että maajussit tarvitsevat sinua mihinkään hommaan kun et mihinkään pysty.
Joka aamu joutuu meneen lähikuppilaan juomaan olutta loppupäiväksi ja yöksi. Ja sosiaalitoimisto maksaa viulut!