Yksinäisyys hävettää

...tässä kirjotuspuolessa mun suurin ongelma on se, etten saa ajatuksiani sanoiksi..onneks on niitä, jotka osaa tehä sen miun puolesta:)
tosiaan..et ooo yksin mietteides kanssa, meitä samassa tilanteessa olevia on varmasti melko paljon.
miekin mieluummin viihdyn yksikseni, mutta myönnettävä on että joskus tulee ihan hirmunen läheisyyden ja ystävän kaipuu...ei vaan jostain syystä oo semmosta tielle sattunu, vaikken mitenkään ujo olekaan. Tuo "Haluaisin vain olla rakkaani kanssa sanomatta mitään"...jne jne oli just se mitä minäkin kaipaan. En oo mikään erityisen puhelias tyyppi, mutta sille päälle sattuessani juttua tulee vähän liikaakin joskus. -muttei kovin usein. Miusta parhaat keskustelut on niitä, joissa kukaan ei sano sanaakaan :D...(poikkeuksia lukuunottamatta). Kirjottelisin kyllä pitemmästikin, mutta keihäsfinaali alkaa....hehe. Pärjäile!

On totta, että puheliaat, avoimet ja ulospäin suuntautuneet ihmiset tutustuvat helpommin toisiin (samanlaisiin), mutta myös hiljaisille ihmisille on omat ihailijansa…Hiljaiset ja fiksuilta vaikuttavat miehet vetoavat minuun. Kuvittelen että heissä on jotain erityistä, ja ottaisin mielelläni selvää siitä, että onko näin todella :) Ongelmahan vain tietysti on, että kuinka tutustua paremmin tällaiseen mieheen kun heitä ei tapaa tavallisissa sosiaalisissa tilaisuuksissa. Joskus olen tehnyt rohkeasti aloitteen, mutta joitakin sekin pelottaa.

Eihän sille mitään voi, keskustelemalla on hoidettava se ensimmäinen askel tutustumisessa. Mutta ei silti tarvitse olla verbaliikan taituri, riittää että puhuu asiaa ja saavuttaa jonkin yhteyden toisen kanssa. Mutta puhumatta oleminen saa toisen tuntemaan itsensä hylätyksi ja epäkiinnostavaksi, vaikka syy olisikin ettei vain keksi mitään sanottavaa. Miten osoitat toiselle, että olet kiinnostunut, jos et puhumalla?

Ajattelin tätä juuri tänään, hassua. Puhetta on muutenkin maailma jo täynnä, miksiköhän se on niin tärkeää...

Minkä ikäinen olet?

Voisitko ajatella kokeilevasi buddhalaista mietiskelyä, meditaatiota? Kahdestakin syystä:

Metta bhavana -meditaatio auttaa sinut pois tuosta yksinäisyyden ja eristyneisyyden tunteesta, mielesi voisi lähentyä muita ihmisiä. Suomeksi tämä meditaatio on "rakastava ystävällisyys".

Toiseksi, ryhmässä tutustuisit toisenlaisiin ihmisiin kuin yleensä, ehkä enemmän kaltaisiisi, hiljaisuutta ja kädestä pitämistä arvostaviin. Ehkä löytäisit sopivat tytön/naisen tuota kautta?

Meditaation avulla mieltään voi harjoittaa, vaikka maailmankuva ei olisikaan buddhalainen.

Tutustu vaikkapa: www.fwbo.fi

Laitoit sanoiksi paljn samoja tuntemuksiani..

Tuo omituinen ulkopuolisuuden tunne porukassa, mistä se tulee? Olet samalla viivalla muiden kanssa, mutta ihmetellen mitä järkeä tässä on? Raapaista pintaa sanoilla, turhanpäiväistä.. tahtoisit tuntea kuuluvasi johonkin, mutta toisten motiiveista ei pääse ikinä perille.. puhuuko hän mulle vaan velvollisuudesta vai miksi? Sanojen takaa on niin vaikea löytää oikeaa ihmistä, hiiteen kaikki turha small-talk!

Tuleekohan joskus päivä että voisimme kommunikoida sanoitta, telepatialla, toinen laittaisi kädet ohimollesi ja hetkessä hän tajuaisi kuka sinä olet sisimmiltäsi, sinä tajuat kuka hän on.. vailla kaikenlaisia naamioita ja sanojen asettelua oikein.. vailla väärinkäsityksiä, vailla pelejä.

Usein pieni hymy riittää. Sanat tulevat sitten ajallaan. Silmistä voi nähdä tunteet, joita ei saa purettua sanoiksi, tai jotka puhuttuna menettäisivät merkityksen.

Maataan sängyssä lähekkäin, puristetaan hellästi, jotta pääsisi vielä lähemmäksi. Sanoja ei tarvi, vain mielihyvää kuvaavia äännähdyksiä.

En viihdy porukassa, tai ainakin sellainen porukka, jossa on paljon tuntemattomia ihmisiä, ahdistaa minua. En viihdy myöskään aivan yksin, vaan minulla on onneksi kämppäkaveri, joka on myös minun paras ystävä. Ehkä olen tylsä, kun en halua tutustua uusiin ihmisiin. Minusta saa aivan väärän ensivaikutelman, en osaa tutustua uusiin ihmisiin niin, että osaisin olla oma itseni...Minusta on mukavampaa kuunnella kuin puhua. Ihmiset ajttelevat, että minulla on tylsää tai olen koppava, kun olen niin hiljainen. En vain keksi mitään sanottavaa, tyhjänpäiväistä en halua puhua. Puhun sitten kun on asiaa. Osa sukulaisistakin luulee, että olen itseäni täynnä. Tämä ei todellakaan pidä paikkaansa. Itsetunto huono.

Parasta seurusteluaikana on se , kun saa olla oman kullan kanssa hiljaa niin ettei tämä hiljaisuus tunnu vaivaannuttavalta..katsella leffaa sohvalla vierekkäin, kävellä ulkona kahdestaan. Olen tosin tällä hetkellä sinkku. Sinkkuna tässä on viihdytty lähes koko elämä (21 v). Luulin, että olen onnellinen sinkkuna, mutta enää en ole siitä varma. Elämä on vaan helpompaa näin...

Minä en todellakaan osaa laittaa tunteita sanoiksi...