Helsingin Bussiliikenteelle, Connex Finlandille, Concordia Bus Finlandille, Pohjolan liikenteelle, Etelä-Suomen linjaliikenteelle, Westendin linjalle.
Hankkikaa, jos suinkin mahdollista, enemmän Volvoa Voith-laatikoilla. Ja ne Ikarukset voisitte jättää vähemmälle. Faceliftauskaan ei tee siitä korista yhtään sympaattisempaa vanhaan verrattuna. Kiitokori valmistaa todella hyviä koreja joita matkustajatkin osaavat arvostaa, onhan sillä Carruksen perinteet. Lisäksi Kiitokori voinee korittaa myös erikoisempia koreja mikäli normaalimallistosta ei riitä sopivaa mallia. Miksi perustelen Volvoa? Volvon matkustusmukavuus on parempaa luokkaa kuin Scania, varsinkaan vanha L94 Scania vanhalla Ikaruskorilla ei ole matkustusmukavuudeltaan mitenkään kehuttava. Erityisesti jousitus on Volvoissa parempi eikä tunnu ollenkaan niin kovalta kuin Scaniassa. Voithin laatikolla ei normimatkustajalle ole varmaan paljoakaan merkitystä mutta bussiharrastajat osannee arvostaa sitä, se on harvinaisempi nykyisin ja äänimaailma on erilainen kuin ZF:ssä, se kuulostaa paremmalta kuin ZF. Voith osaa kyllä tehdä hyviä ja taloudellisia laatikoita joten kyllä pärjäävät hyvin ZF:n kanssa vertailussa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiitokset vetoomuksestasi.
Meillä ei enää ole rahaa kunnon Volvoihin, koska kaikki tarjoukset pitää tehdä mahdollisimman halvoiksi. Halvinta on tällä hetkellä ostaa Scaniaa niin halvalla korilla, minkä vain päälle saa. Ikaruksilla ajamme joko viisi tai kymmenen vuotta. Sen kauemmin ne eivät tietysti kestäisikään, mutta säästösyistä teemme vielä erityisen kevyet huollot niihin autoihin, jotka poistuvat viisivuotiaina.
Kunnon busseja ei uskalla senkään vuoksi ostaa, että YTV:n vaatimukset ovat kuin jatkuvasti suuntaansa muuttava tuuliviiri. Yhtenä vuonna hyvät kalustopisteet antava auto saattaa seuraavana olla täysin kelvoton. Parempi, että auto osallistuu vain yhdelle tai enintään kahdelle kilpailutuskierrokselle.
Kiitokorin korit ja Volvon alustat kelpaisivat kyllä, kunhan ne olisivat Scania-Ikaruksia halvempia. Eihän korin erikoisuudesta tai jousituksen mukavuudesta saa lainkaan pisteitä, äänimaailmasta puhumattakaan.
Voith-vaihteistoja emme enää halua, koska ZF on niin kestävä ja taloudellinen. Jos vielä joskus saamme ajaa rahakasta sopimusliikennettä, voimme ostella vaikka minkälaisia erikoisuuksia. Näin ei kuitenkaan taida käydä, koska kilpailutettukin liikenne on hyvää vauhtia näivettymässä vähenevien matkustajamäärien ja huimasti kallistuvien hintojen noidankehässä.
Parhain terveisin liikennöizijä.