Siperian syytä tämä säätätilan oikkuilu

-
Neuvostoliitto, Puola, DDR. Tsekkoslovakia, Unkari
ym. Kiina ovat pilanneet ilmakehää vuosikymmeniä
ja aiheuttaneet valtavia ympäristötuhoja.
Kuka osaa tarkalleen sanoa, mitkä kaikki tekijät vaikuttavat mihinkin muutoksiin. Auringon toiminta jne.
Jos pohjoisen pallonpuoliskon olosuhteet muuttuvat, jääkausi alkaa tulla uudestaan, vaikka lämpötila nyt muuttuisi. Golf -virran lakkaaminen tuo arktiset olosuhteet Keski-Eurooppa myöten.
--


Yle Teksti-TV Sivu 134/1
ULKOMAAT YLE24 TORSTAI

Siperian ikirouta alkanut sulaa

Länsi-Siperian ikirouta-alue on alkanut
kolmen viime vuoden aikana sulaa
nopeasti, kertovat Oxfordin ja Tomskin
yliopistojen tutkijat.

Alueella käyneiden tutkijoiden mukaan
jo jääkaudella jäätyneiden turvesoiden
paikalla on nyt järviä ja mutaa.

Havainto on hälyttävä, sillä Siperian
soilta pääsee nyt ilmakehään miljardeja
tonneja metaania, joka on hiilidioksi-
dia paljon voimakkaampi kasvihuonekaasu

Sulamista ei voida pysäyttää. Ilmaston-
tutkijat, jotka ovat ennustaneet maa-
pallon lämpenevän jopa 6 astetta 100
vuodessa, joutuvat nostamaan ennustetta
283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Amerikan Yhdysvallat on tuhoisan ilmastonmuutoksen jatkuvasti suurin aiheuttaja.

Se on johdonmukaisesti kieltäytynyt Kioton ilmastosopimuksesta.

Siperia on tässä suhteessa maailman puhtaimpia alueita. Maaperä on sitten toinen juttu.

Äänestä

Etsippä netistä harpusta kerrotut jutut...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anti-kommunisti kirjoitti:

-
Neuvostoliitto, Puola, DDR. Tsekkoslovakia, Unkari
ym. Kiina ovat pilanneet ilmakehää vuosikymmeniä
ja aiheuttaneet valtavia ympäristötuhoja.
Kuka osaa tarkalleen sanoa, mitkä kaikki tekijät vaikuttavat mihinkin muutoksiin. Auringon toiminta jne.
Jos pohjoisen pallonpuoliskon olosuhteet muuttuvat, jääkausi alkaa tulla uudestaan, vaikka lämpötila nyt muuttuisi. Golf -virran lakkaaminen tuo arktiset olosuhteet Keski-Eurooppa myöten.
--


Yle Teksti-TV Sivu 134/1
ULKOMAAT YLE24 TORSTAI

Siperian ikirouta alkanut sulaa

Länsi-Siperian ikirouta-alue on alkanut
kolmen viime vuoden aikana sulaa
nopeasti, kertovat Oxfordin ja Tomskin
yliopistojen tutkijat.

Alueella käyneiden tutkijoiden mukaan
jo jääkaudella jäätyneiden turvesoiden
paikalla on nyt järviä ja mutaa.

Havainto on hälyttävä, sillä Siperian
soilta pääsee nyt ilmakehään miljardeja
tonneja metaania, joka on hiilidioksi-
dia paljon voimakkaampi kasvihuonekaasu

Sulamista ei voida pysäyttää. Ilmaston-
tutkijat, jotka ovat ennustaneet maa-
pallon lämpenevän jopa 6 astetta 100
vuodessa, joutuvat nostamaan ennustetta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu