Hitlerillä

Olen tässä miettinyt,kun on tullut tutkittua aihetta melko paljon(siis esim luettua monta Hitleristä tehtyä elämänkertaa ,historiadokkareita aivan perkeleesti ja muita natsijuttuja),että Hitler oli melko veijari.Monet ovat sanoneet,että Führer oli todella hauska ja kertoi hauskoja juttuja ja teki piloja sekä äärettömän pikkutarkka ja älykäs tiesi muunmuassa paremmin sotakaluston mitat kun omat kenraalinsa.Niin kysymys on(mitätön kysymys,mutta kysynpähän kuitenkin),että mitä luulette onko Hitler ajatellut itsekseen valtansa huipulla,että mitäköhän helvettiä sitä on tullut tehtyä,että olisi vain pitänyt alkaa maanviljelijäksi siis ajatellut itseään jumalana toisessa persoonassa esim kun lukee sanomalehteä ja näki oman kuvansa niin ajatteli,että mitäköhän tuo Hitler seuraavaksi aikoo.Tässä oli aika outo kysymys jopa minusta,mutta olkoon
5583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä kai menestyneet ihmiset kaikkialla pysähtyvät aika ajoin ajattelemaan tilannettaan. Samoin voisi kysyä, mitä joku Britney tai 50cent ajattelevat itsestään. Itsekin paljon aiheesta lukeneena olen saanut sellaisen käsityksen, että Hitleriä ajavana voimana oli yksinomaan kosto ja viha. Nämä ovat niin voimakkaita tunteita, että ne voivat tukahduttaa kaiken muun. Tuskin Hitler tunsi valtansa huipulla muuta kuin ylpeyttä. "Business is business"; vapaa aikanaan saattoi hyvinkin olla rento tyyppi, mutta työ oli kuitenkin se tärkein juttu. Skitsofrenia-teoriaa tukevia todisteita ei kai ole, mutta mistä sen tietää mitä miehen päässä on liikkunut yön hiljaisina tunteina.

Olen itse miettinyt toisenlaista mahdollisuutta: Mitä jos Hitler piti elämää jonkinlaisena vitsinä, aika monethan pitävät. Miksi en alottaisi maailmansotaa kun kerran siihen pystyn? Miksi en tekisi jotain täysin epäsovinnaista? Huumori voi olla sairasta. Miksei absoluuttisen vallan turmeleman mielen käsittämä huumori voisi olla vielä sairaampaa?

olipas tämäkin outo kysymys...

Äänestä
  • Pohdin tätä problematiikka juuri aamutuimaan.
    Parempaakin tekemistä olisi tietty ollut keksittävissä.
    Tuomaksen analyysi taitaa olla se "yleisesti hyväksytty". Mutta yritetäänkö siinä päästä vähän liian helpolla?
    Mitäs jos Aadolf olikin vain sijaiskärsijä. Oikea mies väärässä paikassa. Toisessa tilassa ja paikassa loistava valtiomies? Englannissa. Silloisessa Usassa. Minusta ei pitäisi lainkaan väheksyä Saksan kansan kollektiivista pahuuta tai paremminkin alttiutta pahuuteen silloin. Sanotaanhan, että Hitlerin - johtamasta - politiikasta hyötyi eniten se Matti Meikäläinen -
    pikkuporvari/virkamies/duunari. Johtajien syyllistäminen yli alaisten on helppoa, mutta ei ehkä aina tee oikeutta totuudelle. Ihmisluonteelle on vaikeaa hyväksyä kollektiivista pahuutta. Mieluummin se henkilöi sen. Hitler, Hess, Ribbentrop, Göring, ... Tuttuja nimiä? Muistatko ne loput? Miljoonat ja taas miljoonat?

    Äänestä

  • Aatu kirjoitti:

    Pohdin tätä problematiikka juuri aamutuimaan.

    En tässä mitään analyysiä yrittänyt tehdä, kerroinpahan vain mielipiteeni. Se että joku asia on yleisesti hyväksytty, ei kai tarkoita sitä, että se on automaattisesti väärin.

    Tietenkään hitler ei ollut korvaamaton. Varmasti sen ajan Saksassa oli paljon samat aatteet omaavia kyvykkäitä ihmisiä. Pidän vain epätodennäköisenä, että jos Hitler olisi vaikkapa jäänyt auton alle, joku toinen puolueen jäsen olisi noussut valtaan. En tällä vähättele Saksan kansan kollektiivista pahuutta. Yritän uskotella itselleni, että saksalaisissa on vikaa, mutta kauhistuttava totuus taitaa olla, että kaikki ihmiset ovat samanlaisia.

    Hitler olisi varmasti ollut hyvä valtiomies missä tahansa, mutta ilman tarkoitusta, suunnitelmaa ja määränpäätä jäänyt mitättömyydeksi. Hitlerin puheesta ja eleistä kuulee, että hän todella uskoo itseensä ja asiaansa. (en tosin osaa saksaa juuri ollenkaan).

    Pahuuden henkilöinti ja Hitlerin esittäminen antikristuksena ei ole järkevää. Tunnen itsekin monia ihmisiä, jotka varmasti valtaan päästessään osoittautuisivat pahoiksi. Pahuus on usein heikkoutta (esim Himmler)ja Hitlerinkin pysäyttäminen olisi merkinnyt itsemurhaa. Niin, ja tiedän kyllä, että Hitlerin ampuminen oikeaan aikaan olisi voinut johtaa Saksan voittoon, mutta sehän ei ollut aiheena. Se nyt vain on niin, että oma menestys, kunnia ja valta painavat vaakakupissa enemmän kuin tuntemattomien ihmisten kohtalo.

    Äänestä

löytyy Yhteiskunta linkin takaa.

Äänestä
  • kyllähän tämäkin politiikkaa on.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Oli monta persoonaa kirjoitti:

Olen tässä miettinyt,kun on tullut tutkittua aihetta melko paljon(siis esim luettua monta Hitleristä tehtyä elämänkertaa ,historiadokkareita aivan perkeleesti ja muita natsijuttuja),että Hitler oli melko veijari.Monet ovat sanoneet,että Führer oli todella hauska ja kertoi hauskoja juttuja ja teki piloja sekä äärettömän pikkutarkka ja älykäs tiesi muunmuassa paremmin sotakaluston mitat kun omat kenraalinsa.Niin kysymys on(mitätön kysymys,mutta kysynpähän kuitenkin),että mitä luulette onko Hitler ajatellut itsekseen valtansa huipulla,että mitäköhän helvettiä sitä on tullut tehtyä,että olisi vain pitänyt alkaa maanviljelijäksi siis ajatellut itseään jumalana toisessa persoonassa esim kun lukee sanomalehteä ja näki oman kuvansa niin ajatteli,että mitäköhän tuo Hitler seuraavaksi aikoo.Tässä oli aika outo kysymys jopa minusta,mutta olkoon

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu