Paniikkihäiriöinen mahdoton omaisilleen?

Itse tämän sairauden kanssa eläneenä voin korkeintaan vitsailla asiasta ja pistää joskus nauruksi, se nimittäin on tehokasta terapiaa..
Toki on hankalaa sanoa näin lyhyen kirjoituksen perusteella sen enempää muuta kuin että itse en voisi ajatella käyttäväni "tekosyynä" sairauttani tai tavallaan hyväkseni muita ihmisiäö sairauteni varjolla.. En kiukuttele miehelleni, tai muillekaan kanssaihmisille, ainkaan paniikkihäiriöstä, koska syyttömiähän he siihen ovat! Yritän aina etsiä asioista positiivisia puolia, koska ne juuri päästävät auringonsäteet paistamaan risukasaankin..
Toki on aikoja jolloin mikään ei huvita, kaikki vituttaa, ja vituttaa se kun vituttaa vaikkei edes pohjimmiltaan tiedä mikä vituttaa.. Mutta niitähän hetkiä on melkein jokaisella, ei pelkästään paniikin omaaavilla.. Ne kuuluvat osana (varsinkin meidän naisten) elämää.
Negatiivisten ajatusten pyörittely on sitä noidankehää josta on päästävä ulos, joka vain pahentaa ja vetää syvemmälle mustaan paniikin maailmaan.
Kritiikin suodattaminen ja nieleminen onkin sitten aika mutkikasta.. Koska myös terveet ihmiset voivat vetää herneet pienestäkin kritiikistä, saati sitten panikoiva, joka tuijottaa muutenkin omia toimiaan ja elimistiöään hysteerisesti..

..Että hankala sanoa juuta tai jaata.. mutta voisiko olla että tämä ko henkilö on itse nyt niin hukassa paniikkihäiriönsä kanssa, ja peloissaan ja hämmentynyt että käyttäytyy ympäristöään kohtaan näin...? Ihminen katkeroituu helposti tällaisen sairauden edessä.. ..Toivottomuus on pelottava tunne ja toivottamalta on varmasti jokaisesta paniikkihäiriöisestä tuntunut..


Nämä on m,un ajatuksia ja tuntemuksia, en voi kenenkään muun puolesta puhua kuin itseni ja niiden parin ystäväni joiden kanssa näitä asioita on pyöritelty. Toivottavsti kukaan ei pahoittanut mieltänsä, se ei ole tarkoitus!! ON ihanaa kun olen löytänyt teidät kohtalotoverini!!

Edellä kuvatut luonteenpiirteet ovat olleet osa henkilön persoonallisuutta aina, mutta paniikkihäiriödiagnoosin myötä ne ovat tulleet entistä selvemmin esiin. Epäilemme, onko paniikkihäiriödiagnoosi oikea tai ainakin puutteellinen? Henkilö nyt keski-iässä. Onko joku ulkopuolinen taho, missä voisimme keskustella (paniikkihäiriöisen tietämättä) mitä tilanteessa voi tehdä ja menikö diagnoosi sittenkin vikaan?

Lääkitys ei ole kunnossa ja pelkkä paniikkihäiriö diagnoosi ei riitä.

itse asiassa tunnistin tämän hetkisen luonteeni juuri kuvauksestasi.olen jo kymmenen vuotta sairastanut ja ihmiset eivät enää edes muista oikeaa minääni.olen se kiukutteleva ja kritisoiva aina negatiivinen hanna.