Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Onko kokemusta

En ole koko asiaa niin kamalasti ajatellut aiemmin, mutta kieltämättä kiinnostaisi tietää miltä tuollainen todella iso (kuten tuntuu tummaihoisilla ainakin elokuvissa olevan) muna tuntuu. Onko kukaan saanut sellaista oikeasti. Eihän ainakaan pituudesta voi olla tietyn rajan jälkeen mitään iloa kun se ei kuitenkaan kokonaan sinne mahdu.
75666
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat
  • tutkimuksessa oli nakojaan todettu etta valkoisella on mustaa isompaa, myytti johtuu mustan miehen pidemmasta lepopituudesta, niin olen myos naisilta kuullutkin etta eivat ole isomunaisiin mustiin suomessa tormanneet.

    Äänestä

kun takamus on hellänä, ai se tekee sitten eetvarttia. Sit vielä kaikki lääkekuurit päälle
ja vuoden morkkikset.

Äänestä
  • Kaikkia tauteja ei edes lääkkeillä paranneta!

    Äänestä

Mutta kukaan ei ole oikeasti oikeasti saanut tummaihoisilta sellaista, paitsi elokuvissa.

Ja onhan siitä ylimääräisestä 15 sentistä paljonkin iloa. Lähes koko kansalle.

Nimittäin lähes koko suomen kansa käy täällä säännöllisesti lukemassa

Kun joku on saanut pitkää ja paksua. Joku on sitä jopa antanut.

Ja ellei nyt ihan kaikkeaan ole antanutkaan, niin ainakin on yritetty.

Äänestä

Mulla ei ole enormaalinen, mutta huomattavasti keskikokoa isompi. Saat kokeilla sitä, jos haluut.

Äänestä

minulla oli 7 vuotta afroamerikkalainen rakastaja tässä Krunikassa ja vieläkin tuntuu...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Laura kirjoitti:

En ole koko asiaa niin kamalasti ajatellut aiemmin, mutta kieltämättä kiinnostaisi tietää miltä tuollainen todella iso (kuten tuntuu tummaihoisilla ainakin elokuvissa olevan) muna tuntuu. Onko kukaan saanut sellaista oikeasti. Eihän ainakaan pituudesta voi olla tietyn rajan jälkeen mitään iloa kun se ei kuitenkaan kokonaan sinne mahdu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu