Nimimerkki Demetrios tuolla alempana siteerasi puhuttelevaa Raamatun kohtaa. Kiitos!
Kiinnostaisi kuulla teiltä tekstejä tutkineilta, miten ymmärrätte tämän kohdan syvähenkisen ajatuksen. Millä tavoin tämä teksti teitä on puhutellut?
Jeesus sanoi kaikille: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka sen minun tähteni kadottaa, on sen pelastava."
Ja siinä samassa luvussa vähän aikaisemmin, sama ajatus:
"Joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen."
Kiinnostaisi kuulla teiltä tekstejä tutkineilta, miten ymmärrätte tämän kohdan syvähenkisen ajatuksen. Millä tavoin tämä teksti teitä on puhutellut?
Jeesus sanoi kaikille: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka sen minun tähteni kadottaa, on sen pelastava."
Ja siinä samassa luvussa vähän aikaisemmin, sama ajatus:
"Joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen."
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllä moni ylpeä ihminen yrittää taivaaseen monin eri taavoin itseään kurittamalla, mutta se on nimenomaan omaa vanhurskautta. Tämä johtuu siitä, että ylpeä ei nöyrry ottamaan Kristukselta lahjaa vastaan, vaan hän yrittää lammashuoneeseen muualta kuin ovesta, joka on Jeesus Kristus.
Ihmisen pitää nimenomaan kieltää itsensä. Se tarkoittaa sitä, että myöntää olevansa koko vika ja kaikkeen hyvään kykenemätön. Silloin ihminen on kieltänyt itsensä.
Ja kun lain ankaruus on tehnyt ihmisestä tyhjän, pelkän syntisen, niin silloin ihminen huutaa hädässään Kristusta pelastamaan hänet.
Ja kristus lupauksensa mukaan lahjoittaa omalta puoleltaan tyhjäksi tulleelle
oman vanhurskautensa.
Vasta Kristuksen lahjavanhurskaus tekee ihmisestä vanhurskaan ja pyhän, Jumalalle otollisen Kristuksen seuraajan.
Jes. 58:5
Tälläinenkö on se paasto, johon minä mielistyn,
- se päivä, jona ihminen kurittaa itseänsä?
- Jos kallistaa päänsä kuin kaisla ja makaa säkissä ja tuhassa,
sitäkö sinä sanot paastoksi ja päiväksi, joka on Herralle otollinen?
Jes. 58:6 Eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn:
- että avaatte vääryyden siteet,
- irroitatte ikeen nuorat, ja
- päästätte sorretut vapaiksi,
- että särjette kaikki ikeet?
Jes. 58:7 Eikö tämä:
- että taitat leipäsi isoavalle
- ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi,
- kun näet alastoman, vaatetat hänet
- etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi?
(puoliso on omaa lihaa)
Jes. 58:8 Silloin sinun valkeutesi puhkeaa esiin niinkuin aamurusko, ja haavasi kasvavat nopeasti umpeen; sinun vanhurskautesi käy sinun edelläsi, ja Jumalan kunnia seuraa suojanasi.
Jes. 58:9 Silloin sinä rukoilet, ja Herra vastaa, sinä huudat, ja hän sanoo: "Katso, tässä minä olen."
- Jos sinä keskuudestasi poistat ikeen,
- sormella-osoittelun
- ja vääryyden puhumisen,
Jes. 58:10
- jos taritset elannostasi isoavalle
- ja ravitset vaivatun sielun,
niin valkeus koittaa sinulle pimeydessä, ja sinun pilkkopimeäsi on oleva niinkuin keskipäivä.
Jes. 58:11 Ja Herra johdattaa sinua alati ja ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa; hän vahvistaa sinun luusi, ja sinä olet oleva niinkuin runsaasti kasteltu puutarha, niinkuin lähde, josta vesi ei koskaan puutu.
Jes. 58:12 Sinun jälkeläisesi rakentavat jälleen ikivanhat rauniot, sinä kohotat perusmuurit, muinaisten polvien laskemat; ja sinun nimesi on oleva: "halkeamain umpeenmuuraaja" ja "teitten korjaaja maan asuttamiseksi."
Niin juuri. Kiitos, nimimerkki Motivativ. Ihmisen pitää kieltää "itsensä". Mitä se mahtaisi merkitä käytännössä. Mikä on ihmisen "Itse" jonka kieltämisestä on kysymys?
Otit, Motivativ, esiin lähimmäisenrakkauden, joka on kristinuskon ydin. Varmasti ”itsen” kieltämisessä on kyse paljolti juuri siitä, omahyväisen oman edun tavoittelijan puolen lannistamisesta itsessämme. Kristinusko asetti kaikki ihmiset sisariksi ja veljiksi, joiden tulee toisiaan armahtaa. On huomioitava lähimmäinen. Ihan ajallisestikin siitä on pitkällä tähtäimellä etua, tasa-arvo ja rauha kulkevat käsi kädessä.
Jos sitten tarkastelen asiaa itsekeskeisemmin, :-) oman elämäni kokemusten kautta, Jeesuksen sanoista avautuu myös yksilöpsykologinen näkymä siihen, miten elämää olisi elettävä että jaksaa elää.
Olen elänyt tuon Jeesuksen ajatuksen todeksi, jokseenkin vaikuttavalla tavalla.
Mutta en koe että Kristus odottaisi minun kieltäymyksillä uhrautuvan jotenkin, kieltäytyvän elämän hyvistä asioista, tai jostakin inhimillisestä tekniikasta, taiteesta, iloisista asioista, mielihyvästäkään kun en toista ihmistä vahingoita. Semmoinen ”Jumalalle kieltäytymisen” ajatuskin on naiivi ja oikeastaan Jumalan pilkkaa. Ei Jumala tarvitse minulta mitään. Kieltäytyä tulee tietenkin toisen, lähimmäisen hyväksi, silloin kun se on tarpeen, kuten sinä Motivativ Raamattua siteerasit.
Olenkin ajatellut niin, että kyseisessä Raamatun kohdassa piilee syvällinen Jeesuksen neuvo meille elämän monenlaisissa myrskyissä vaeltaville ja ihmiselämän haurauden rankasti kokeville ihmisparoille, että jaksaisimme itseämme, ja jaksaisimme ylläpitää toivoa ja elämänuskoa myös lähimmäistemme kesken, niinä vaikeimpinakin hetkinä.
Elämä panee meistä itse kunkin lujille, kenet milläkin tavoin.
Voisiko tuo ajatus ”se joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen” merkitä sellaista liiallista oman elämän hallintaa ja kontrollia, joka ei ole ihmiselle itselleen hyväksi. Kontrollilla ja elämänhallinnalla tarkoitan korskean kaikkivoipaista hybristä, jolloin ihminen luulee olevansa muita parempi, ja hän luulee voivansa hallita ja suunnitella muista välittämättä koko elämänsä. Kyse on omahyväisestä ja suorastaan ylimielisestä elämän hallinnan luulosta ja kontrollin pyrkimyksestä. Kontrollin halu saattaa ulottua myös lähimmäisiin, puolisoon, lapsiin... Hän sivuuttaa toisten oikeutetut tarpeet ja intressit. Ihminen luulee tietävänsä millainen virtaviivainen ja siloiteltu hänen omasta elämästään pitää tehdä, yksityiskohtia myöten, ja sitten hän yrittää sitä sellaiseksi rakentaa. Yrittää ja yrittää, rystyset valkeina… ja kadottaa elämänilon, rennon keveyden, satunnaisuuden, arvaamattomuuden, ennakoimattomat mahdollisuudet.
Kun olen itse joutunut oikein heikoille, "pienen paikalle", liki vaipunut epätoivoon, kadottanut ja suostunut luopumaan - sanotaanko jostakin asiasta jota olen pitänyt aivan välttämättömänä, jota ilman elämästäni ei tule mitään, siitä nöyrtymisestä, hyväksymisestä ja luopumisesta onkin seurannut huikea vapautuminen ja rauha. Ei ilman luopumisen kipua ja tuskaa, mutta sitten, seuraavaksi :-). Vapautuminen - ja sen jälkeen on vapautunut myös voimaa ja ymmärrystä tavoittaa kokonaan uusia hyviä asioita.
Kun ihmisen toisista piittaamaton mahtailu ja elämän hallinnan malli törmä kiviseinään, kuten ennemmin tai myöhemmin väistämättä tapahtuu, itse kullekin, silloin on tilaa Jeesukselle. Silloin saa löytää uutta, vapautuu taas elämään.
Kivaa pohdintaa, kiitos! Kannan tässä vaiheessa omankin korteni kekoon :)
Gal. 2:20 Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.
Tässä on siis lyhykäisyydessään Paavalin sanoin "elämän kadottaminen".
>> Mutta en koe että Kristus odottaisi minun kieltäymyksillä uhrautuvan jotenkin, kieltäytyvän elämän hyvistä asioista, tai jostakin inhimillisestä tekniikasta, taiteesta, iloisista asioista, mielihyvästäkään kun en toista ihmistä vahingoita.
"...joka noudattaa vanhurskautta,..."
Ainut vanhurskas on jumala, joten unohda vapaasti lihasi tekemiset ja tekemättä jättämiset.
Tekojen vanhurskaus on nimittäin legalismia eli omavanhursakautta. Pyrkimista vanhurskautumiseen osittain omien tekemisten tai tekemättä jättämisten kautta.
Jos aiot noudattaa täydellistä vanhurskautta, niin sinun on nöyrryttävä ottamaan Kristuksen vanhurskaus lahjana vastaan, - USKOLLA ilman omia töitäsi!!!
vahvasti siltä että:
Päästäkseen em. "vanhurskauden" tilaan, ihmisen on luovuttava kaikesta omaisuudestaan ja elettävä kerjäämällä.
Jos omistaa talon, auton, käy ansiotyössä ym. on taatusti "omavanhurskas" (mitä se tarkoittaneekin).
Rankkaa on uskovaisen elämä.
Kiitos Demetrios huomioistasi. Pari kommenttia vielä.
Tv onkin lähinnä kevyen viihteen välittäjä, pääasiassa, kuten nytkin on nähty. Tulee erästäkin viihdelajia joka päivä tuntikausia... :-)
>> Pidemmän päälle olen huomannut sen piilovaikuttavan omiin arvoihin ja asenteisiin hyvinkin negatiivisesti.
Voi hyvinkin olla. Olen vuosiin katsonut tv-ohjelmista vain satunnaisesti joitakin keskusteluohjelmia. Saan uutiset tehokkaammin ja nopeammin radiosta. Ja tv:n keskustelujen sijaan voi jutella itse - ystävien kanssa puhelimessa ja vaikkapa täällä :-).
Itse asiassa taiteesta puhuessani en niinkään ajatellut televisiota. Sehän on vain välittäjä, tarkoitin sellaista kuten elävää musiikkia, elokuvaa, balettia, oopperaa, teatteria jne,. joita arvostan (ja joita ei vl-uskovainen saa/voi mennä seuraamaan, mutta saako siis videolta katsoa?). Itse taas en niin paljoa semmoisesta videoiden katselusta perusta. Elokuvateatterissa elokuva on elämys. :-)
>> Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.
Tuo tuntuukin jo vaikeammalta. Kai se on tulkittavissa juuri siksi oman dominoivan, kontrolloivan itsensä unohtamiseksi. Huoh... helpommin sanottu kuin tehty.
>> Me kaikki olemme kuin kuihtuneita lehtiä, ja syyllisyytemme pyyhkäisee meidät pois kuin tuuli.
Runoutta. Hienostunutta runoutta. Eikö tulekin mieleen vanhat kiinalaiset viisaat ja herkät rivit. Mutta kiinalaiset vaikenevat syyllisyydestä...
Länsimaissa meillä se on vahva elementti, jonka avulla kyllä voimme tehdä omamme ja lähimmäisen elämän helvetiksi.
Omavanhurskaus on hengellistä itseriittoisuutta, ei siis "maallista" roinaa.
Mutta omistaminen ja omistamisen halu on globaalisti ehkä pahimpia eripuran syitä mitä nyt äkkiä tulee mieleen, joten et siinä suhteessa kovin kauas osunut :) Oman edun tavoittelu ei edusta lähimmäisenrakkauden ajatusta, päin vastoin.
Mietitäänpäs siis mitä on usko. Usko on heprealaiskirjeen mukaan "vahva uskallus niihin, joita toivotaan, ja ei näkymättömistä epäile".
Uskotaan siis Jumalaan, joka puolestaan on mitä?
1. Joh. 4:16 Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen. Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.
Ja mitä on tämä rakkaus?
1. Joh. 4:9 9 Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän.
Kuitenkaan pelastavaa uskoa ei ole se, että uskomme yhteen Jumalaan ja hänen pelastussuunnitelmaansa. "Senhän uskovat perkeleetkin".
1. Joh. 5:1 Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on syntynyt Jumalasta, ja jokainen, joka rakastaa isää, rakastaa myös hänen lastaan.
2 Siitä me tiedämme rakastavamme Jumalan lapsia, että rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjään.
3 Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa.
1. Joh. 2:3 Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä.
4 Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä.
Ei siis voida tehdä syntiä ja olettaa, että kyllä ne Jeesus on sovittanut, ei niistä tarvi välittää.
Jumalan rakkautta ei myöskään ole kaikki rakkaus.
1. Joh. 2:15 Älkää rakastako maailmaa, älkää sitä, mikä maailmassa on. Jos joku rakastaa maailmaa, Isän rakkaudella ei ole hänessä sijaa.
16 Sillä mitä kaikkea maailmassa onkin, ruumiin halut, silmien pyyteet ja mahtaileva elämä, se kaikki on maailmasta, ei Isästä.
17 Ja maailma himoineen katoaa, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy iäti.
Ja sen vuoksi:
Joh. 15:19 Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä.
Usko ilman tekoja on siis kuollut.
ristinsä joka päivä ottaminen ja itsensä kieltäminen tarkoita sitä kristityn jokapäiväistä kilvoittelua? Siis 'ristin kantamista'. Elikkä siis oman 'lihan naulitsemista ristille'. Eli toisin sanoen lihan ja sen töiden kuolettamista hengellä(pitäiskö olla iso H? pikku visailukysymys palstan lukijoille).
katsotaanpas...
Jos tässä on kysymyksessä kristityn oma henki, niin se kirjoitetaan pienellä h:lla. Mutta jos kysymyksessä on Pyhä Henki, niin se kirjoitetaan isolla H:lla.
Siinä vähän pohtimista teille Raamatun tutkimisen merkeissä.
Tässä Raamatunkohta johon viittaan:
PYHÄN PAAVALIN KIRJE ROOMALAISILLE, LUKU 8
"9. Mutta ette ole lihassa, vaan hengessä, jos muutoin Jumalan Henki asuu teissä; mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei se ole hänen omansa.
10. Jos siis Kristus teissä on, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden.
11. Jos nyt sen Henki, joka Jesuksen kuolleista herätti, asuu teissä, niin myös se, joka Kristuksen kuolleista herätti, on teidän kuolevaiset ruumiinne eläväksi tekevä, sen teissä asuvaisen hengen kautta.
12. Niin emme nyt ole, rakkaat veljet, velkapäät lihalle, lihan jälkeen elämään.
13. Sillä jos te lihan jälkeen elätte, niin teidän pitää kuoleman; mutta jos te lihan työt hengen kautta kuoletatte, niin te saatte elää."
Ihmisen henki siis on ihmisen uusi osa. Uutta osaa(=henki) ei kuitenkaan ole, ellei ihmisellä ole Jumalan Henkeä(=Pyhä Henki).
PYHÄN JUUDAKSEN EPISTOLA (1776)
"19. Nämät ovat ne, jotka eriseurat tekevät, lihalliset, joilla ei henkeä ole."
PYHÄN JUUDAKSEN EPISTOLA (1938)
"Juud. 1:19 Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole."
PYHÄN JUUDAKSEN EPISTOLA (1992)
"18 Hehän sanoivat teille, että lopun aikoina tulee pilkkaajia, jotka elävät jumalattomien himojensa vallassa. 19 Nämä luokittelevat ihmisiä, vaikka itse ovat ajatuksiltaan maallisia, Henkeä vailla."
--Tässä teille myös pohtimista: mikä on 'liha', mikä on 'sielu', mikä on 'henki'? kommentoikaa...
Ja eikös olekin niin että monesti huomaa nämä sekoitettvan keskenään.
Ja mikä on ihmisen 'sydän', ja meneekö sekin sekaisin itsensä ja noiden muiden kanssa?
---
Jos uskovaisen liha pääsee elämään, niin hänen henkensä kuolee(=menettää henkensä) ja hän menettää Pyhän Hengen. Siksi liha täytyy uudelleen ja uudelleen naulita ristille(=kuolettaa lihan työt hengellä), ettei se saisi elää. Mutta aina jos ihmisen henki jotakin tekee(esim. kuolettaa lihan töitä), niin se tekee sen Jumalan voimalla, sillä ilman Pyhää Henkeä se ei voi elää. Tämä lihan töiden kuolettaminen on siis yhtäaikaa sekä hengen-, että Hengen hedelmä.
Vielä kysymys teille kommentoitavaksi:
kuolettaako siis henki ainoastaan lihan työt, vaiko myös itse lihan?
"10. Jos siis Kristus teissä on, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden."
pohdiskelua:
Ruumis(=liha) on siis kuollut hengellisessä mielessä elävissä sen tähden, että se on synnin vallassa ja orjuudessa ja samalla seurannut hengen(=uuden osan) pakottamana Jeesusta Messiasta ristille.
Mutta henki samalla on kristityn uudelle ruumiille(=Kristuksen kaltaiselle ylösnousemus-ruumiille) elämä.
Siinä pohtimista, vai mitä?
´´Ristin tie on oike-a, se- kuolettaapi- li-han.
Sil e-i- li-ha- hi-moinensa pe-ri kunni-a-ta.