Olen juuri saanut ensimmäisen orgasmini yhdynnässä! =)
Ja vähän sitä ennen sattui niin, että sain orgasmin miehen minun omista sormista.
Ja vielä vähän sitä ennen olin iloinen siitä, että sain masturboimalla miehen edessä orgasmin!
Yhdyntäorgasmi oli kyllä puhtaasti klitoriskiihoituksen kautta (en usko edes että saan emätinorgasmia vaikka muuten kunnon naiminen tuntuu aivan taivaalliselta!) ja vielä dildon avulla. Siis mies nojasi käsiinsä ja oli päällä ja työntyi minuun vain osittain samalla kun kyväilin itseäni dildolla. Orgasmi oli erittäin pieni ja jollain tavalla tuntui hassulta, että sisässäni oli jotain (penis) samaan aikaan, mutta orgsmi kuin orgasmi!
Sitä paitsi mun orgasmit voivat olla joskus pieniä, siis itse tehdyt. Joskus en tunne edes supistelua kun saan (tämä on kyllä silloin jos olen masturboinut moneen kertaan) Vain pari kertaa elämässäni olen saanut sellaisen orgasmin, että lämpö meni koko ruumiiseen ja tuntui aivan uskomattoman ihanalta, räjähtämiseltä. Tämä oli silloin alkuaikoina, kun "hoksasin" orgasmit.
Nykyään orgasmini ovat jännityksen purkautumista, mutta nekin ovat kyllä ihania. Varsinkin se hetki ennen O:ta on aivan mahtava!
Mutta siis sainpas kerrankin onnistumisen iloa. Ja mies oli kuin kissa kermakupilla, kun sain ja se oli ensimmäinen mies sillä tavalla minulle. =)

Vastaukset 1
Vanhimmat
synnyinmaa... Onneks olkoon!!