Keskustan politiikassa ei ole mitään sen arvoista, että siitä monikaan kirjoittaisi?
Jäbäkin on usein ollut valittamassa, että miksi kirjoitukset ei ole keskustan politiikkaa käsitteleviä?
Miksei jäbä itse tee avauksia, jotka koskettelisivat edes kaukaisesti keskustan politiikkaa?
Haukkuuko hän mieluummin jotain Laitista, joka puolestaan ei kerro, mitä on suljetulla kokoomussaitilla kirjoittanut esim. Anna Lindhin surmasta?
Jotkut väittävät hänen siellä päästäneen koneeltaan pahempaakin kuin mihin täällä on syyllistynyt.
Mutta mitäpä siitä enempää, kun ei mailapoika itse halua kertoa.
Vai onko haluttomuus kirjoittaa keskustan politiikasta tällä sitä varten kehitetyllä saitilla siitä johtuvaa, että keskustan politiikkaa koskettelevat kriittiset kirjoitukset sabotoidaan samantien täysin asiattomilla vastineilla, jotka kohdistetaan kaikkeen muuhun kuin siihen aiheeseen, josta avaus on tehty.
Eli avauksen tekijään, jos avauksen tekijä esittää asiansa niin hyvin, että joillain karvanaamoilla ei ole eväitä vastata itse asiaan?
Tästä on viime päivinä ollut taas, kuten aina ennenkin ylikäymättömänä huonona esimerkkinä toiminut kukas muu kuin kaikkien poliittisten saittien kestohäirikkö, "toimittaja" Seppo Hietanen.
Vai mitä Hietanen?
ps. älkää kysykö, miksi minä itse en tee avausta keskustan politiikasta, sillä en ymmärrä keskustan politiikasta mitään.
Ehkä se on vain hyvä, sillä joku on joskus eräästä persoonasta sanonut, että, jos häntä alkaa ymmärtämään, on jotain pahasti vialla.
Josko sama pätee myös keskustan politiikkaan?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei.
monia keskustella, nimenomaan keskustan saitilla, koska se on kaikkein suosituin!
Täällä voi kertoilla pitkiä juttuja (kepu-politiikkaan tyytyväisyyden lomassa) omasta elamastään, ja tekemisistään.
Järjellistä valittamisen aihetta ei ole ollut vielä Kapi-ukollakaan!