Parisuhde? Vaikeaako?

kannattanut jaksaa siina ensimmaisessa?
usea eronnut on sanonut minulle nain..kun kerran lahdetaan--ei useinkaan osata enaa asettua aloilleen.

En tietenkään tiedä miten asut, mut tuli eka mieleen että tekis varmaan hyvää ilmaston vaihdos. Joskus voi riittää että aloittaa uuden harrastuksen (pianhan kaikki kerhot taas alkavat). Katso paikallista kataloogia ja valitse vaikka se joka tuntuu kaikista hulluimmalta. Aina sen voi lopettaa tai sitten löytää tyyppejä, joita ei muualta olisi tavannutkaan.Tuli vain mieleen.

silloin,jos ei kemiat pelaa.
Tuskin silloin suhteeseen pystyy kaikkeaan antamaan ja siitä tyydytystä ja harmoniaa elämäänsä saada.

Pienetkin seikat,jotka eivät natsaa,voivat olla silloin suuri kivi,että suhde voisi syventyä ja tulla nautittavaksi yhteiseloksi.
Saatta jäädä suhde,mitenkä sen sanoisi,jotenkin "virkasuhteeksi"tai ehkä tuntua 'ankkuripaikalta' eikä kotisatamalta,jonne tulo yleensä antaa mielelle levon ja rauhan.

Kai nuorena mieli on jollain tapaa herkempi aistimaan yhteisen kemian ja ainakin suhteeseen siinä iässä on helppo paneutua sata lasissa,kun ei ole lapsia tai iän ja ympäristön ja kokemusten tuomaa painolastia "taakkana".
(Eiköhän se ensirakkaus ole se kaikkein"helpoin" ehdottomin rakastuminen)

Muuttuko tilanne sitten myöhäisemmällä iällä paremmaksi,kun oma pesä on jälkikasvun suhteen jo omillaan ja on taas aikaa itselle ja uudelle suhteelle jos siihen'ajautuu'.
Luulisi,että silloin voisi olosuhteet ainakin olla helpommat,joku kertokoon,jos kokemusta kellä on.

hieman niin, että kullakin yksilöllä on omanlaisensa utopistinen haavekuva jostain "oikeasta" rakkaudesta ja rakastamisesta, mutta ikä ja sen mukana tulleet elämänkokemukset ja realiteetit latistavat kummasti - ikuisen rakkauden hakeminen on kuin ajaisi virvatulta takaa...
Joskus masennus aiheuttaa mielialan laskua ja siihen kyllä kannattaisi käydä hakemassa apua lääkäriltä (alko ei ole oikea paikka..:).

Toisinaan taas kannattaa kysyä itseltään "mitä minä elämältäni ihan oikeasti haluan", vaikka vastaus kysymykseen olisi sitten kuinka kipua aiheuttava tahansa...

vanhalla sanonnalla: ei onni tule etsien, se tulee eläen... Eiköhän asiat loksahtele paikoilleen ihan omia aikojaan, kun ei niin paljon mieti etukäteen tulevia - lähinnä ihmissuhteiden kannalta ajatellen. Tuosta oikeasta rakastamisesta - mitä se sitten onkin - tuskin meistä kukaan osaa neuvoa antaa. Kaiken se antaa... ehkäpä tämän ikäiset, jo omiin kuvioihinsa "kangistuneet", eivät enää niin mielellään anna tilaa omasta reviiristään. Kun ottaa vierelleen uudeen kumppanin tässä iässä, pitää taas ottaa "koko paketti" hyvine ja huonoine puolineen. Nuorena sitä näki vaan kaikki hyvät puolet, nyt osaa olla kriittisempi.

Molemmat tarvitsevat oman liikkumatilansa ja ykrityisyytensä parisuhteessakin,toisen kunnioitus yksilönä on tärkeää,hyvin on pelannut jo 37 vuotta!