Nyt on jälleen kerran todettu, millä tasolla Ifk:n legendaariset petopaidat ovat.
Kukaan muu kuin pukki ei olisi fyffejään ilmeisestikään likoon laittanut Marski Cupin
voiton puolesta, mutta niin vain tapahtui, kuten pukki ennustikin.
Saipa yritti ensin horjuttaa punaisia petoja fyysisellä pelillä, mutta tuloksetta. Ifk:n ylivertainen asenne ja periksiantamattomuus oli voiton avain ja suuri osa saipan pelaajista poistuikin matsin jälkeen pukukoppiin kyyneleet poskipieliltä valtoimenaan valuen.
Lauantaina vastaan asettui nimivahva miljoonajoukkue jokerit, joka luukutti voittavansa Ifk:n mennen tullen vaikka silmät kiinni. Tämä viimekauden hopeajoukkue dallasi jäälle ylimielisenä ja noutaja tuli hetkessä. Jos Ifk voittaa finaaleissa pelanneen joukkueen ilman minkäänlaisia vahvistuksia, kertoo se hyvin paljon kundien valmiustasosta ja vahvuudesta jo nyt.
Ifk osoitti olevansa JOUKKUE ja parin kokoonpanoon tulevan jenkkikundin jälkeen voidaan hyvällä syyllä odottaa karjuilta mestaruutta, aivan kuten Häppöläkin totesi. Ifk:n nuoret kundit osoittivat olevansa todellisia pelimiehiä ja pelasivat boxissa kuin vanhemmatkin konkarit. Jeren komennuksessa joukkueesta on kasvanut todellinen taisteleva petoryhmä, jolta ei montaa tappiota tulla ensikaudella näkemään.
Mekkokiekkojoukkueet peräkylillä voivat odottaa tulevalla kaudella jälleen pelonsekaisin tuntein legendaaristen punapaitojen saapumista paikkakunnalle. Ottelussahan nämä landet jäävät auttamattomasti statistikkojen rooliin Ifk:n latoessa murskaluvut taululle ilta illan jälkeen. Ainoana lohtuna nämä seurat voivat todeta hävinneensä suomen kiistattomasti legendaarisimmalle joukkueelle ja häviö tällaiselle brändille ei toki ole häpeä.
Nyt pukki jää odottelemaan ensi viikolla tapahtuvaa Ifk vastaan venäjä maaottelua talvisodan hengessä, Moskovan dynamon mekkopoikien tullessa nöyrtymään Ifk:n jalkojen juureen. Tämän jälkeen on jokaisen maitotytön turussakin tunnustettava viimein Ifk:n legendaarinen asema suomalaisessa jääkiekkoilussa.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Pukki on entisensä enkä kyllä muuta odottanutkaan.Odotukset on taas pilvissä eikä jutuissa ole järjen häivää,joten pistetäänpä peliin taas pettämätöntä turkulaista logiikkaa:
Tps vei Lukon Pitsiturnauksen ja voitti Lukon myös omassa Viking Cupissaan ja koska Lukko taas itketti kissanpentuja keväällä,Tps on Hifk:ta parempi joukkue!Yksinkertaisen toimiva ajatusmalli ja selkeä yhtälö,jonka Pukkikin snaijaa ellei ole mennyt yö "ytimessä" pitkäksi tai latino valvottanut liikaa?
Ps.ettei vain Hifk:n kunnonajoitus olisi taas puolella vuodella "metsässä" vai oliko kauden päätavoite Marski-Cupin voitto?
Pukki skrubasi tulevansa takaisin vahvempana ja henkisesti valmiimpana kuin ikinä ja sen vuoksi stondaan kyllä jokaisen skrubaamaani sanan takana nyt ja ikuisesti.
Pitsiturnaus kertoo Tepsin iskukyvystä tasan yhtä vähän kuin Turkulaisten muutkaan "saavutukset". Se että tuppukylästänne on sattunut löytymään pari Nhl tähteä tuurilla, ei sulje pois sitä tosiasiaa, että tepsin historiaa lukiessa tulee väkisinkin hymy huulille ja säälintunne puseroon. Kyllä pari vuotta Suomen pääkaupunkinammekin 500 vuotta sitten toimineesta kylästä pitäisi parempia ylpeydenaiheita löytyä kuin vuosi toisensa jälkeen pisteautomaattina toimiva joukkue sm-liigassa. Tosin jäähän teille aina muistot pitsiturnauksen makeasta voitosta, heh.
Yöt ytimessä eivät pukin rautaista kuntoa horjuta ja kyllä pukki parhaansa mukaan kyytiä antaa latinollekin, joten ei huolta. Ifk vain osoitti jälleen kerran epäilijöille, mistä puusta karjut on veistetty. Yllättiköhän Ifk:n voitto jokereista neiti kevään? Et varmastikaan olisi laittanut vähäisiä ropojasi punapaidoille vaan olisit jälleen kerran ruutuvihko handussasi skrubannut tilastojen ihanuudesta. Pukki on ylpeä kundeista, jotka ylivoimaisenkaan vihollisen edessä eivät dallaa boxiin pää painuneena vaan loppuun asti vaalivat seuran perinteitä ja historiallista kunniaa..
Useasti joukkueilla on tapana voittaa järjestämänsä esiturnaukset.En minä ihan vielä TPS:ä vielä mestariksi povaa,kun kautta ei ole peliäkään pelattu.Jämptin on ollut yllättävän hyvä ja Tepsin ilme Jortsun johdolla ihan erilainen kuin viime kaudella.Saa nähdä...
Marski-turnaus tuskin oli Jokereille "yhtä tärkeä" kuin Hifk:lle,joka taistelee uskottavuudestaan niin fanien kuin yhteistyökumppanienkin silmissä.Jos varaa vahvistuksiin ei ole tai haaviin ei kaloja tartu,Hifk ei noilla nimillä keväällä kärjessä keiku.Päinvastoin tiedossa lienee jokakeväinen veisu tuomarilinjasta,maalivahtipelin pettämisestä,valmentajan vaihto ja vihdoin Matikaisen "loppuliuku".
Otsikoita varmaan taas järjestyy,kun Pettrell kasvaa mieheksi ja ottaa tyylipuhtaasti lukua säälipleijarien ensimmäisellä kierroksella.Seuraavassa pelissä puikoissa on Matikainen ja ihan "sattumalta" taas tapellaan.Peli karkaa käsistä ja muut pokkaa pokaalit,mutta tulipahan "äijisteltyä" ja pidettyä huolta brändistä.Siinä Hifk:n tuleva kausi...keksihän uusia selityksiä.Voit aloittaa jo nyt.
tepsi on suurien muutosten edessä. Riitainen organisaatio repii yhteistyökykyä ja Hannulla on täysi duuni saada pidetyksi edes jonkinlainen järjestys pukukopissa. Tps:llä vain ikäväkyllä ei ole mitään sellaista perustetta, millä voisi heidät saada veikatuksi edes 6 parhaan joukkoon runkosarjassa. Jos seuralla ei ole historiallisia argumentteja tai brändiä vaalittavanaan, on silloin turha pelaajiltakaan odottaa sitoutumista yhteiseen tavoitteeseen ja kunniaan.
En ole samaa mieltä tuosta, etteikö Wadelle olisi ollut tärkeää voittaa ifk:ta heti ensimmäisellä kohtaamisella. Wadeenhan on jokerit (hjallis) ladannut paljon odotuksia ja olisihan kaikenjärjen mukaan jokereiden pitänyt nimetön ifk voittaa mennentullen vai mitä?? Taitaa vain olla niin, ettei se pieni ifk sittenkään taivu miljoonia ansaitsevien narrien edessä, vaan haluaa viimeiseen hengenvetoon asti pitää stadin valtikkaa handussaan..
stadinpukki on pelle.
Tuo kolmen sanan vastauksesi antoi juuri hyvän kuvan 14 vuotiaasta jäätelösukupolven edustajasta, jolle skole on vastenmielistä ja naiset vain kaukainen haave. Jos muutaman vuoden päästä ulosantisi on edelleen tuota luokkaa on parempi ettet hae edes amikseen vaan luovuta suosiolla ja tartu pulloon, jotta voit edes kerran tuntea elämässäsi olevasi aikuinen..
Kun tässä olen taas tekstejäsi kahlannut läpi, toivoisin sinun vastaavan seuraavaan kysymykseen niin suorasti kuin pystyt.
On Hifk tosiaan tulevalla kaudella niin ylivoimainen ettei muista joukkueista ole vastusta heille?
Jos Ifk voittaa finaaleissa pelanneen joukkueen, vaikka siltä on lähtenyt parhaat pelimiehet, niin mistä tämä kertoo? Voin vastata. Ifk on siis ilman vahvistuksiakin täysin iskukykyinen sarjan miljoonajoukkueita vastaan. Kun kokoonpanoon tulee vielä muutama vahvistus lisää on päivänselvää, ettei jengin taso siitä ainakaan tipu. Voidaan siis hyvällä syyllä odottaa huippuiskussa olevaa punakonetta myös alkavalla kaudella ja kyllä, ..Ifk tulee olemaan liigan ehdoton auktoriteetti myös pisteiden valossa ja kunnon vastuksen saaminen suomalaisesta sm-liigasta voi olla jopa ylivoimainen tehtävä tulevassa runkosarjassa.
Lähtikö Hifk:lta parhaat vai kävivätkö äijät vain rahastamassa viime kaudella?Pelaaminen pleijareissa ei näyttänyt juuri kiinnostavan kurpitsapäätä ja kumppaneita?Karakin oli niin tukevassa kunnossa,ettei mahtunut MM-joukkueeseen ennenkuin Westerlundin "läskileirin" jälkeen!
Auktoriteetti my ass!
Jos Hifk on niin ylivoimainen kuin annat ymmärtää (tulevalla kaudella 143 pistettä, 321 maalia ja 31 nollapeliä) niin peleihin on turha lähteä. Missä on jännitys, missä on tunteet, missä on kunnia?
Miten käy tavaramerkille kun pelataan selkeästi huonompia joukkueita vastaan?
Muuten, noista antamistasi numeroista päätellen Hifk pelaa aika ailahtelevaisen kauden.
Kundit kyllä pelasivat mallikelpoisen kauden Oj:n näyttäessä esimerkkiä piste per peli. Se että maalivahti ei pelannut kykyjensä tasolla ei ollut Ifk:n vika. Kuitenkin vuosi legendaarisen ifk:n paidassa kypsytti hänestä maailman parhaan maalivahdin ( mm- kisoissa ) ja se jos jokin kertoo jotain maalivahtivalmennuksen tasosta, vai mitä? Kara pelasi loistokauden ja oli yksi maajoukkueemmekin selkärangoista. Ifk:ta yksin saamme kiittää siitä, ettei suomen maine tahriintunut mm-kisoissa, vaan voimme ylpeänä jatkossakin stondata kiekkokulttuurimme takana..
sen ettei ne osaa kunnonajotusta, mitä muuta voi oottaa porukalta jonka kauden päätavoite on marskicup jossain landella
Pukki vaan kertoo faktaa siitä, millainen petojen iskukyky on. Kukaan muu kuin pukki ei uskonut ifk:n pystyvän jokereita kaatamaan. Heillähän oli lähes sama joukkue laittaa boxiin kuin finaaleissakin. Kuitenkin nimetön ryhmä punaisia paholaisia pahoittivat jälleen kerran tämän vantaalaistuneen lähiöseuran mielen ja jälleen kerran voimme heittää romukoppaan spekulaatiot siitä, etteikö ifk pärjäisi liigassa nimettömättömälläkin joukkueella. Asenne kundeilla ratkaisee ja siinä ifk on valovuoden päässä muista seurajoukkueista.
Ifk voittaa ja kaatuu stiflat jaloissa, niin pukki on aina skrubannut. Vaikka kundit häviäisivät, ei jää epäilyksen sijaa sille, etteikö kaikkea olisi laitettu likoon. Samoin myös voitoissa, joissa jokainen katsoja tuntee todellista ylpeyttä landeseuran pelaajien kontatessa pitkin jään pintaa ifk pelaajien edessä. Kunnia on asia, josta ifk ei luovu edes painostuksen alla.
Miksi seurata Hifk:in pelejä jos he tulevat olemaan niin ylivoimaisia kuin kirjoitat? Peleissä ei tule olemaan mitään jännitystä eikä haastetta. Ja jos haastetta ei ole niin missä on voiton kunnia?
HIENO JUTTU HIFK ON MUNKIN SUOSIKKEJANI JA JOS MÄ OISIN SIELLÄ NIIN NORDENSKIÖLDINKADULLA MAALIVERKOT HEILUISIVAT < 124 212-336 KERTAA JA