Täällä on käyty kirjavaa keskustelua 70-luvun hoitokokouksista ja niihin liittyvistä tapahtumista. On tullut useita, ehken nuorempien kommentteja jotka eivät olleet mukana noissa tapahtumissa, että mitä niitä märehtimään. Menneet on menneitä. Vai onko sittenkään?
Kerron nyt oman kokemukseni noista sen ajan tapahtumista ja kysyn sitten neuvoa teiltä tämän hetken nuoret, miten te toimisitte?
Olen pienen paikkakunnan suojaisessa siionissa lapsuuden saanut asua ja kasvaa. Rippikoulu oli nuorelle ikimuistoinen kokemus, tapasin ja sain paljon saattomiehiä eripuolelta suomea. Suunittelimme jo rippikesänä yhdessä kulkien, että haemme opistoon opiskelemaan. Ja siellä sitten taas tapasimmekin. Voin sanoa että elimme elämän kevättä, suojassa pahalta maailmalta. Olin ja ystäväni myös ns. tuntemisissa jos sana tähän sallitaan. Uskominen tuntui helpolta ja päämäärä kirkkaalta. Mutta sitten talvella tuli kutsu monille meille eripuolilta suomea kotisiioniin, hoitokokoukseen. Taatusti arkana ja hämmentyneinä itsekukin meistä niihin tilaisuuksiin meni.
Ovet suljettiin koska ne ei olleet yleisiä ry:n tilaisuuksia. Tuli veljet, joilla hengen eroittamisen lahja oli. En voi unohtaa sitä tunnetta ja tunnelmaa joka siellä vallitsi.
Me, lähes lapset tuijotimme kuin jotain epätodellista kun vanhukset ja keski-ikäset sisaret ja veljet vääntelehtivät tuskissaan ja osa rukoili synnin tuntoa ettei tulisi sidotuksi.
Meille osalle nuoria jotka olimme lapsuuden yhdessä olleet, olimme samassa penkissä ja meille kerrottiin ne sanat ja kaava jolla piti käydä seurakunnan edessä parannus tekemässä. Sanojen kertoja oli yhden ystäväni isä, puhujasetä.
Olen joutunut siihen ja siihen väärään henkeen ja hengen hedelminä on ........
Oli kova paikka lapsille. Oltiin asioiden ympärillä joista ei ymmäretty yhtään mitään.
Se kotisiioni jonka suojassa oltiin kasvettu ja opit, neuvot ja anteeksianto saatu, oli saastunut.
Koko se perusta tuntui romahtaneen, joka toi turvallisuuden tunteen.
Palasimme takaisin opistoon ja kauden aikana eri aikoina kävivät muutkin kotisiioninsa hoidossa.
Teimme vielä opistossa kukin vuorollamme parannusta vääristä hengistä jotka oli sielumme saastuttaneet.
Kaikki ystävät ei osanneet tehdä oikeilla sanoilla parannusta ja heille kun ei asia kirkastunut, ei anteeksiantoa kuulunut.
Suuri oli suru myös niillä joiden omainen oli saanut laskea matkasauvansa ennen hoitokokouksia.
Kelpasiko sielu Jumalalle? Veikö saastainen henki
heidät iankaikkiseen vaivaan?
Hekin niinkuin mekin olimme seurakuntaäidin opissa, neuvossa ja nuhteessa, mutta pahasti hakoteillä.
Vaikka emme itse sitä tietäneet tai huomanneet.
Menimme lammaslauman mukana.
En itse ymmärtänyt silloin mistä oli kyse,
Olimme viattomassa lapsen uskossa ja jokin määrittlemätön oli ottanut meistä vallan ja oli viemässä meitä kadotukseen. Koko Herran lammaslaumaa.
En vieläkää voi ymmärtää ja lakata ihmettelemästä mitä silloin tapahtui.
Olen kysynyt vanhemmilta, viimeksi Perhon suviseuroissa mitä oikein tapahtui?
He eivät voi kun ihmetellä, eivät he ole vieläkään ymmärtäneet tapahtunutta.
Uskon että näin on monen uskovaisen kohdalla.
Ja sitten siihen kysymykseen joka on fiktiivinen mutta kuitenkin.
Jos tämä toistuisi nyt, mihin uskoisit?
Voiko sinun äitiseurakunta, Jumalan valtakunta olla väärässä?
En kysy että voiko tälläistä tapahtua, koska kukaan ei vastaisi, kyllä.
Me emme voi sanoa, miksi pitäisi märehtiä ja kaivella menneitä. Tässä on myös muusta kyse kun saada syyliset "penkille". Toivottavasti ne kirjoitajat jotka arvostelevat tätä aihetta, pystyisivät ajattelemaan sen tapahtuneen omalle kohdalle, mistä he löytäisivät itsensä?
Kerron nyt oman kokemukseni noista sen ajan tapahtumista ja kysyn sitten neuvoa teiltä tämän hetken nuoret, miten te toimisitte?
Olen pienen paikkakunnan suojaisessa siionissa lapsuuden saanut asua ja kasvaa. Rippikoulu oli nuorelle ikimuistoinen kokemus, tapasin ja sain paljon saattomiehiä eripuolelta suomea. Suunittelimme jo rippikesänä yhdessä kulkien, että haemme opistoon opiskelemaan. Ja siellä sitten taas tapasimmekin. Voin sanoa että elimme elämän kevättä, suojassa pahalta maailmalta. Olin ja ystäväni myös ns. tuntemisissa jos sana tähän sallitaan. Uskominen tuntui helpolta ja päämäärä kirkkaalta. Mutta sitten talvella tuli kutsu monille meille eripuolilta suomea kotisiioniin, hoitokokoukseen. Taatusti arkana ja hämmentyneinä itsekukin meistä niihin tilaisuuksiin meni.
Ovet suljettiin koska ne ei olleet yleisiä ry:n tilaisuuksia. Tuli veljet, joilla hengen eroittamisen lahja oli. En voi unohtaa sitä tunnetta ja tunnelmaa joka siellä vallitsi.
Me, lähes lapset tuijotimme kuin jotain epätodellista kun vanhukset ja keski-ikäset sisaret ja veljet vääntelehtivät tuskissaan ja osa rukoili synnin tuntoa ettei tulisi sidotuksi.
Meille osalle nuoria jotka olimme lapsuuden yhdessä olleet, olimme samassa penkissä ja meille kerrottiin ne sanat ja kaava jolla piti käydä seurakunnan edessä parannus tekemässä. Sanojen kertoja oli yhden ystäväni isä, puhujasetä.
Olen joutunut siihen ja siihen väärään henkeen ja hengen hedelminä on ........
Oli kova paikka lapsille. Oltiin asioiden ympärillä joista ei ymmäretty yhtään mitään.
Se kotisiioni jonka suojassa oltiin kasvettu ja opit, neuvot ja anteeksianto saatu, oli saastunut.
Koko se perusta tuntui romahtaneen, joka toi turvallisuuden tunteen.
Palasimme takaisin opistoon ja kauden aikana eri aikoina kävivät muutkin kotisiioninsa hoidossa.
Teimme vielä opistossa kukin vuorollamme parannusta vääristä hengistä jotka oli sielumme saastuttaneet.
Kaikki ystävät ei osanneet tehdä oikeilla sanoilla parannusta ja heille kun ei asia kirkastunut, ei anteeksiantoa kuulunut.
Suuri oli suru myös niillä joiden omainen oli saanut laskea matkasauvansa ennen hoitokokouksia.
Kelpasiko sielu Jumalalle? Veikö saastainen henki
heidät iankaikkiseen vaivaan?
Hekin niinkuin mekin olimme seurakuntaäidin opissa, neuvossa ja nuhteessa, mutta pahasti hakoteillä.
Vaikka emme itse sitä tietäneet tai huomanneet.
Menimme lammaslauman mukana.
En itse ymmärtänyt silloin mistä oli kyse,
Olimme viattomassa lapsen uskossa ja jokin määrittlemätön oli ottanut meistä vallan ja oli viemässä meitä kadotukseen. Koko Herran lammaslaumaa.
En vieläkää voi ymmärtää ja lakata ihmettelemästä mitä silloin tapahtui.
Olen kysynyt vanhemmilta, viimeksi Perhon suviseuroissa mitä oikein tapahtui?
He eivät voi kun ihmetellä, eivät he ole vieläkään ymmärtäneet tapahtunutta.
Uskon että näin on monen uskovaisen kohdalla.
Ja sitten siihen kysymykseen joka on fiktiivinen mutta kuitenkin.
Jos tämä toistuisi nyt, mihin uskoisit?
Voiko sinun äitiseurakunta, Jumalan valtakunta olla väärässä?
En kysy että voiko tälläistä tapahtua, koska kukaan ei vastaisi, kyllä.
Me emme voi sanoa, miksi pitäisi märehtiä ja kaivella menneitä. Tässä on myös muusta kyse kun saada syyliset "penkille". Toivottavasti ne kirjoitajat jotka arvostelevat tätä aihetta, pystyisivät ajattelemaan sen tapahtuneen omalle kohdalle, mistä he löytäisivät itsensä?
Vastaukset 55
Vanhimmat
että kun ei ole elänyt niitä aikoja, niin miten voi tietää ketä pitäisi uskoa kun on niin monella tavalla kerrottu asioista, mutta toisaalta niin vähän.
Vaikea ainakaan minun on luottaa oikein keneenkään näissä asioissa.
Samasta syystä minä en kuulu mihinkään uskonnolliseen ryhmittymään, koska minun on vaikea luottaa kehenkään niissä asioissa. Mutta olen kuitenkin valmis keskustelemaan asioista. Niin uskonasioista, kuin hoitokokousasioistakin.
omia kokemuksiaan tällä palstalla tuolta ajalta ja eikö sinunkin mielestäsi yhtäläisyyksiä kokemuksista löydy? Onhan rauhanyhdistyksessä myönnetty, että "ylilyöntejä" on tapahtunut, epäiletkö heidänkin sanomisiansa, vaikka et ole elänyt ko. aikoja?
kyseessä oli ja on Rauhanyhdistyksen sisälle tuolloin tullut väkevä eksytys ja eriseura.
Minulle sanoi eräs ystäväni tuolloin:
"Niillehän (siis SRK:n johto- ja saarnamiehille) se on annettu se henkien erottamisen lahja."
Toinen tuomio samalta ihmiseltä oli:
"sinusta ihan paistaa ja loistaa tuo omavanhurskaus ja väärä henki".
Olimme olleet vuosikausia paljonkin tekemisissä keskenämme, kummeinakin puolin ja toisin.
Oli se vaan kumma jos minä niin "loistava" olin ollut, miksi ystäväkään ei ollut siitä aiemmin sanonut?
Raamatussa on ennustus "susista, jotka eivät laumaa säästä".
Samoin on ennustus "Minä lähetän väkevän eksytyksen, koska ette rakkautta totuuden puoleen ottaneet autuaiksi tullaksenne".
"Itse teistänne nousevat ne miehet..."
Eräs Raamattua pikkupojasta asti lukenut saarnamies löysi usean piinaavan henkikokousvuotensa jälkeen vihdoin vastauksen Raamatusta.
Muistan myös oman puolisoni Raamatun tutkistelun, joista hän minullekin kertoi. Monta sormea oli Raamatun välissä, kun hän etsi viittauksia.
Tuolloin kotisiionimme (Perhossakin puhunut) saarnamies tuomitsi tuolloin puolisoni ja varmaan minut samaalla kertaa sanoen:
"Olet Raamatulla itsesi sekoittanut...voi tuota pimeyttä...voi mikä saasta."
Kuulin itsekin nämä sanat toisesta puhelimesta.
Ihmettelin kovin tämän kunnioitetun perheen fiksun pojan käytöstä.
Mihin siis uskomme, ihmisiinkö?
Jos uskomme on vain ihmisopissa, joka ei perustu Raamattuun, koko uskomme on turha!
puhkesivat samanaikaisesti pinnalle lestadiolaisen herätysliikkeen historian useat virtaukset: seurakunnan (Jumalan valtakunnan kuten silloin sanottiin) eli ihmisyhteisön merkitystä korostettiin kuten jällivaaralaisuudessa (nykyinen isoesikoisuus), synnintuntoa heräteltiin uuden heräyksen tapaan, kokoukset jatkuivat pitkälle yöhön kuten korpelalaisuudessa ja hoidon eli käännytyksen kohteet saattoivat kokea toiminnan väkivaltaiseksi kuten Kautokeinon tapauksessa.
Kai ymmärrät nyt, että tuollainen, joka puhui noin rakkaudettomasti puhelimessa oli itse saasta. Hänen pitäisi pyytää teiltä anteeksi tekojaan mutta jos ajattelette, että antaa olla ja annatte hänelle anteeksi jo etulahjana nuo törkeydet ja väärän hengen niin olette vielä paremmalla, oikeastaan voittajien puolella heti.
Olkaa vapaita älkääkä tuhlatko aikaanne turhan pohdiskeluun vaan iloitkaa elämästä.
Vaikkakin tiedän omasta kokemuksesta että näitä tulee mietittyä.
Huomasin kuitenkin tekstistäsi että olet rakastava ihminen. Kaikkea hyvää ja iloista, onnen täyteistä elämää teille.!!!
Ymmärsimme tuossa vaiheessa vuosikausia sivusta seuranneina, että kysymys oli väärästä opista.
Tuntui, että monen luonnekin muuttui kokousten ja puhuttelemisten myötä. Rakkaudesta ei ollut tietoakaan.
Syy, miksi yhä uudelleen jauhan näitä asioita on se, etten ainakaan ole estänyt totuutta tulemasta julki. Palstoille tuntuu tulevan aina uusiakin lukijoita. Uskomisen asioissa kyse on iankaikkisuudesta.
Meille on moni jälestäpäin sanonut, "tulkaa takaisin ... ei siellä ole enää sellaista... ei tarvitsisi parannustakaan tehdä..." jne.
Moni olisi (ehkä) ajan myötä huomannutkin väärän opin, jos hoitokokoukset olisivat vielä jatkuneet. Minusta tuntuu, että niiden päätyttyä loputkin eksyivät ja hautasivat asiat ja meidät Ry:n jättäneet. Nuorempi polvi onkin ollut näistä asioista tietämätön.
Olen joskus aiemmin kertonut antaneeni sydämessäni anteeksi tuomitsijoilleni, mutta väärä opetus on väärää opetusta ja siitä on erehtyjien itsensä tehtävä parannus niin laajalle kuin se on aiheutettukin.
Tähän päivään on Jumala auttanut. Uskon ja rukoilen, ettei "Hän yhtäkään jätä", minuakaan.
No selvää varmasti on, että tuohon aikaan on moni langennut väärille kujille.
Vastaan kysymykseesi, että kyllä Jumalan seurakuntakin koostuu erehtyväisistä ihmisistä, joita Jumala tahallansa välillä väärällä polulle vie, pitäen meidät alhaalla kaukana ylpeydestä ja samalla muistuttaen meitä siitä, ettemme pitäisi erehtyväistä ihmistä ylinpänä auktoriteettinä.
Kun Jumala sallii Perkeleen viedä puhuja väärille teille, niin Jumala osoittaa meille sen, etteivät puhujatkaan aina ole oikeassa ja opimme Raamatun mukaiseen sanankuulemiseen:
Gal 1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
Toisin sanoen, vaikka mikä tahansa olento sanoisi meille sitä, mikä on vastoin Jumalan sanaa, joka meille on osittain kirkastettu, niin älkäämme uskoko häntä, vaan pysykäämme siinä evankeliumissa, jonka olemme Pyhän Hengen kautta oikein ymmärtäneet.
Jos Jumala ei muistuttaisi rakkaita puhuja veljiämme heidän erehtyväisyydestänsä, niin jonkun ajan kuluttua alkaisimme pitämään heitä itseään totuuden lähteenä ja uskoisimme kaiken minkä he suustansa päästäisivät. Ja sitten jos jotkut puhujat lankeaisivat väärällä tielle, olisi koko seurakunta mukana, koska seurakunta ei olisi tottunut arvostelemaan sanaa "kaksi jakoinen sorkka" käytössään.
70-luku oli oikea uskon koetus, silloin varmasti moni menetti uskonsa periaatteessa toisten ihmisten tähden ja vain he, jotka pitäytyivät sanassa, jaksoivat tämän ajan yli.
Sillä hajaannukset ja pahennukset on kyllä Jumalan seurakuntaan tultava, mutta voi sitä, joidenka kautta se tulee. Eli turhaanpa me odotamme syyllisille rangaistusta, sillä elleivät he ole syyllisyydestään parannusta tehneet, he kyllä rangaistuksen siitä saavat. Mutta jos he siitä parannuksen ovat tehneet, ei meidän tule muistella sitä ollenkaan, vaan olkoon se niin kuin sitä syntiä ei olisi koskaan tehtykkään.
Mutta se meidän täytyy muistaa, ettei yhdelläkään koettelemuksella Jumala ole tarkoittanut meille mitään pahaa, vaan pelkkää hyvää. Kiitetty olkoon Herra kun antoi meille niin arvokkaan koettelemuksen 70 luvulla.
Se idea, että tulee nuhdella, on aivan oikea ajatus ja sitä kuuluukin kristityn harrastaa. Mutta se, että lähdetään ilman rakkautta nuhtelemaan; oma pätevyys ja kunnia päälimmäisenä - se ei ole oikein.
Kiitoksia edelliselle kirjoittajalle. Itse en ole ollut uskomassa noina aikoina, mutta olen kuullut muilta uskovaisilta, että paljon pahaa tapahtui ja että hoitokokoukset aiheuttivat paljon ahdistusta ja hämmennystä myös niissä, jotka olivat "sivusta seuraajia". Eräs ystäväni mainitsi olleensa "ihan pihalla" ja seuranneensa vain pelokkaana tapahtumien kulkua ymmärtämättä, mistä oli kyse.
Seurakunta koostuu todellakin erehtyväisistä ihmisistä. Itse kuitenkin olen miettinyt sitä, että eivätkö sitomisavaimet ole kuitenkin ainoastaan seurakunnan käsissä - ei yksittäisten erehtyväisten ihmisten, kuten puhujaveljien? Eli jos sanotaan, että vaikkapa joku puhujista sortui ylilyönteihin, niin ei hän silti ole yksin voinut ketään synteihinsä sitoa. Sitä varmastikin täällä 70-luvun hoitokokouksissa kärsineet yrittävät sanoa, että vastuuta ylilyönneistä ei voida sälyttää vain yksittäisten tapausten niskoille, koska sitominen tapahtuu ainoastaan seurakunnan yksimielisellä päätöksellä.
sitomassa,sehän on selvinnyt jo monissa kirjoituksissa.
Mutta miksi näin tapahtui,itse siellä istuneena ja kaiken kuulleena voin sanoa aivan rehellisesti.Monta kertaa kun joku pyysi siunausta milloin mistäkin hengestä tavallinen rivi seurakuntalainen olisi kysyjää siunannut,mutta siellä puheejohtajistossa kun käsi ei noussut ei se noussut muillakaan,siitä yksimielisyydestä en osaa sanoa,sitä vain luotti siihen että siellä edessä tiedetään milloin parannuksen teko oli aito.Täällä jossain viestiketjussa joku sanoi että näin ei ole voinut tapahtua,näin kuitenkin tapahtui.
Että siellä "riviseurakuntalaiset" katsoivat arasti puhujiin, kun joku pyysi siunausta. Jos puhujien kädet nousivat, niin sitten vasta myös muiden seurakuntalaisten. Ihmettelin vain sitä, kun joissain kirjoituksissa on haluttu nähdä asiat niin, että jos jotain pahaa on tapahtunut, kyseessä ovat olleet vain yksittäisten henkilöiden ylilyönnit.
Minua kyllä pelottaisi tilanne, jossa itseäni syytettäisiin jostain hengestä ja vaadittaisiin tekemään seurakunnan edessä parannusta, jota ei sitten minulle saarnattaisikaan. Huh. Ajat lienevät olleet hyvin erilaiset, sillä tuo kuulostaa aivan vieraalta maailmalta tämän päivän seurakuntaan verrattuna.
"Seurakuntahan olikin 16.8.2005 klo 12.21 sitomassa, sehän on selvinnyt jo monissa kirjoituksissa."
Vanhoillisuus ei ole Jumalan seurakunta, joten tyhjiin se raukeaa tämäkin satu!!!
saman ajan nuori Helsingin seudulta kuin aloittaja.
Kokemukseni oli aivan samat, nuori melkein lapsi ei todellakaan ymmärtänyt mistä oli kysymys ei kertakaikkiaan.Vanhempani tulivat joskus yömyöhään jatkuneiden kokousten päätteeksi kotiin ja silloin kuuntelimme korva tarkkana kuka milloinkin oli sidottu, se tuntui käsittämättömältä.Kalliisti uskomassa pidettyjä perheitä emme enää voineet pitää uskovaisina.
Itse muutin pois muualle suomeen.Vanhempani tulivat jossain vaiheessa käymään jonkun kokouksen jälkeen oli heissäkin todettu väärä henki,sitä asiaa he tulivat sopimaan,en vieläkään käsitä mikä henki se oli.Asiasta ei koskaan puhuttu jälkeenpäin,itseäni se vaivasi pitkään,vasta näitä kirjoituksia lukeneena huomaan että samanlaisia kokemuksia on muillakin.
Kirjoitan lähinnä siksi että tällä palstalla tuntuu olevan nuorempaa sukupolvea,jotka eivät voi edes muistaa koko tapahtuma aikaa.Älkää hyvät ihmiset tehkö tyhjäksi niitä kertomuksia jotka tuolta ajalta välittyvät,se on osa tämän liikkeen historiaa,meitä on varmaan paljon jotka eivät vieläkään täysin käsitä mikä saattoi olla se henki jota jotkun puhujat meistä olivat löytävinään.
Etenkin sen ajan juuri nuoruuden ja aikuusuuden välivaihetta elävälle se oli hämmentävää aikaa.
Todennäköisesti näillä henkien sitojilla oli itsellään riivattutila, henki joka oikeasti olisi pitänyt ajaa kauas merten syvyyksiin asti ja sitoa se sinne. Raatelevia susia he olivat ja toimivat vailla viisautta ja omassa suuruudessaan. Suosittelen lukemaan kirjan (EI herreoina halliten).
Jumala Jeesuksessa on rakkaus, eikä pakota ja tee väkivaltaa omille lapsilleen.
Jumalan Henki on laupias ja armahtava ja Hän ottaa ihmisen persoonan huomioon. Hän ei revi ketään rikki ja haavoille, päin vastoin hän haluaa hoitaa kaikki traumaattiset kokemukset ja niistä syntyneet haavat eheäksi, niin etteivät ne enää tee kipeää.
On hyvä että näistä asioista uskalletaan puhua ja tuoda ne esille ja valoon, etteivät ne jää möröiksi ja esteiksi oikean rakkauden vastaanottamiselle.
Henkien erottamisesta.
Hedelmistä puu tunnetaan. Hengen hedelmiä ovat, rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, lempeys, hyvyys, hiljaisuus, kärsivällisyys, itsehillintä, yms.
Jos näitä hedelmiä näkyy elämässä, niin on varmasti oikea henki, mutta jos lihan hedelmiä näkyy, on varmasti väärä henki. Siksi Jeesus sanoo, hedelmistä puu tunnetaan. Samasta lähteestä ei voi tulla makeaa ja karvasta vettä.
Raamatussa Hengen hedelmästä puhutaan yksikössä. Siis Gal. 5:22. Mutta Hengen hedelmä on: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävyys, hyvyys, usko, hiljaisuus, puhtaus. 23. Senkaltaisia vastaan ei ole laki. (Biblian mukaan)
Sama yksikkömuoto on myös vuosien 1938 ja 1992 käännöksessä, samoin englanninkielisessä NIV-käännöksessä.
Nämä kaikki siis ovat yksi Hengen hedelmä, eikä niistä voisi ottaa yksittäisiä ominaisuuksia. Ehkä voisi sanoa niin, että jos yksi ominaisuus puuttuu, niin sitten ei ole hengen hedelmää.
Tarkoitus ei ole saivarrella, mutta itselleni tuo huomio hedelmän yksikkömuodosta oli aikanaan yllättävä.
Pidän kirjoitustasi kokonaisuudessaan hyvänä.
Siunausta sinulle Esa!
Kiitos palautteesta. En ollut ennen huomannut yksikkömuotoa.
Tämä raamatunpaikka on minulle erittäin rakas, ja se on auttanut henkien erottamisessa todella paljon.
Rukoilin aikanaan henkien erottamisen lahjaa, ja sen jälkeen jouduin monen höynäytyksen kautta oppimaan sitä. Tämä raamatunpaikka joka luettelee hengen hedelmän on antanut itselleni pohjan millä koetella mikä on Jumalasta ja mikä ei ole.
Moni asia kuullostaa viisaalta ja näyttää ensin hyvältä, vaikka todellisuudessa olisi päinvastoin.
Siunausta myös sinulle.
Ja kaikille muillekin. Tuli mieleen, kun Esa kertoi rukoilleensa henkien erottamisen lahjaa itselleen, niin puhutaanko Raamatussa todella siitä, että ihmisellä voisi olla tällainen kyky? Muistan kohdan, missä kehotetaan koettelemaan henkiä, mutta toisaalta taas Raamattu sanoo myös, että ainoastaan Jumala on sydänten tuntija, ei ihminen.
Pohdin tällaisia, koska ilmeisesti 70-luvulla tietyt ihmiset väittivät omaavansa henkien erottamisen lahjan ja käyttivät näin valtaa muita uskovaisia kohtaan.
Esim." Älkää jokaista henkeä uskoko..." Tässä jo tarvitaan jonkinlainen henkien erottamiskyky.
Henkien erottamisen lahja luetellaan myös muiden armolahjojen joukossa.
Väärin valtaa käyttäviä ihmisiä tulee olemaan niin kauan kuin maailma pysyy pystysä, ja henkien erottamisen lahja on siinä hyvä työkalu. Olen itsekkin joutunut sellaisen kohteksi monta kertaa.
Raamattu kehoittaa kasvamaan uskossa, "ettette olisi kaikkien opin tuulien vieteltävinä."
"Eksytysten pitää tulla, että valitut koeteltaisiin, mutta voi niitä joiden kautta eksytykset tulevat..."
"Te eksytte koska ette tunne kirjoituksia ja Jumalan voimaa."
On varmasti miljoona konstia eksyttää uskovia, josta 70 luvun ilmiö on vain yksi joukosta. Eikä varmasti turhaan varoiteta, että tulee kysymykseen että valitutkin eksytettäisiin.
Joka ei halua tulla eksytetyksi, sen tarvitsee itse tuntea Jumalan voima ja tuntea kirjoitukset. Muuten olemme eksytykselle alttiit, kun asttuu esille tarpeeksi väkevä opettaja.
Sellainen ihminen joka ei usko Jumalaan ja jopa herjaa Jumalaa ei varmasti eksytä ketään. Mutta jos opettaja elää ja opettaa 99 prosenttisesti sanan mukaan ja yhden prosentin opettaa omiaan on silloin eksytys valmis. Tätä yhden prosentin eksytystä on enää vaikea huomata.
Koska täydellistä opettajaa ei ole, muuta kuin Jeesus itse, niin on varma että joku eksytys menee läpi, jos ei tunne itse Jumalan voimaa ja kirjoituksia. Myös jokaisesta eksytyksestä seuraa kärsimystä, ja kärsimyksestä päästään eroon oppiessamme elämään oikein.
Mielestäni tuon perusteella ei oikein vielä voi puhua henkien erottamisesta omana armolahjanaan. Näen itse asian niin, että henkien erottaminen tarkoittaa sitä, että opetusta verrataan Jumalan sanaan ja katsotaan, onko tämä opetus sen mukaista vai ei. Henkien erottaminen kuulostaa jollain lailla yliluonnolliselta ja ei-raamatulliselta minun korviini.
Joka tapauksessa, kaikenlaiseen henkien koettelemiseen on vain yksi vertailukohde: Jumalan sana. Tämä lienee hyvin erilaista kuin se 70-luvun juttu, jossa ihmisiä syytettiin vääristä hengistä ja jolloin jotkut ihmiset väittivät omaavansa tällaisen hengen erottamisen lahjan.
> Näen itse asian niin, että henkien erottaminen tarkoittaa sitä, että opetusta verrataan Jumalan sanaan ja katsotaan, onko tämä opetus sen mukaista vai ei. <
Juuri Jumalan sana on se millä henkiä voidaan koetella. Siksi pitääkin tuntea kirjoitukset.
> Henkien erottaminen kuulostaa jollain lailla yliluonnolliselta ja ei-raamatulliselta minun korviini. <
Henkien erottamisen armolahja niin kuin kielilläpuhumisen parantamisen profetoimisen armolahjat ovat kaikki yliluonnollisia.
Raamattu kuitenkin kehoittaa koettelemaan nämä, mistä hengestä ne ovat. Ja Jumalan sana on se millä niitä voi koetella.
Henkienerottamisen armolahjan saanut pystyy tunnistamaan henkiä yliluonnollisesti, mutta toisille tämä ei voi todistaa näkemäänsä muuta kuin Jumalan sanalla.
Kaikki ne jotka väittävät saaneensa henkienerottamisen armolahjan eivät ole saaneet sitä Pyhältä hengeltä. Väärät henget jakavat myös omia henkilahjoja ja nekin ovat yliluonnollisia.
Olen itse joutunut kohtaamaan monenlaisia voimia ja henkilahjoja, eikä kaikki ole ollut Jumalasta.
Yliluonnollinen voima on mahtava asia kun se on oikeasta hengestä, mutta silloin kun se on Saatanasta on siinä joskus leikki kaukana.
Ihmiset ovat aina etsineet voimaa joka on yli ihmisen toimintakyvyn, ja silloin kun nähdään että jollakin on sitä, niin sen perässä on kuljettu.
Pakko valittaen todeta. Sanoit, että
"Henkienerottamisen armolahjan saanut pystyy tunnistamaan henkiä yliluonnollisesti, mutta toisille tämä ei voi todistaa näkemäänsä muuta kuin Jumalan sanalla."
Löytyykö Raamatusta jokin kohta, joka kertoisi asian olevan näin? Entä allaolevasta kohdasta?
"Väärät henget jakavat myös omia henkilahjoja ja nekin ovat yliluonnollisia."
Oletko vl? Ainakin minun "henkien erottamistaitojen" perusteella kirjoituksesikuulostavat oudolta.
Ei vl:ien keskuudessa ole (sitten 70-luvun poikkeusten) korostettu tällaista taitoa. Minulle ainakin tuollainen haiskahtaa omavanhurskaalta ja ylihengelliseltä. Siis jotenkin paisumista omassa uskossa. Miksi meidän tehtävä on erottaa "henkiä"? Jumalallehan riittää se, että me uskomme. Viimeisellä tuomiolla sitten katsotaan, kuka on uskonut/´kilvoitellut oikein.
helluntailaiselta... :)
> En usko <
Jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenen verran, niin te voisitte sanoa vuorelle, siirry pois paikoiltasi ja se siirtyisi.
Voima joka löytyy lähes jokaiseklta sivulta raamatusta on yliluonnollista voimaa. Lähes puolet koko evankeliumin sanomasta kertoo tästä voimasta. Sokeat saivat näkönsä, rammat lähtivät kävelemään, kuurot alkoivat kuulemaan, mykät alkoivat puhumaan, monissa kohdissa kaikki sairaat paranivat, sidotut pääsivät vapaiksi, synnit annettiin anteeksi yms.
Jeesus tuli korjaamaan sen mikä syntiinlankeemuksessa rikottiin. Tämän evankeliumin jokainen saa omistaa niin paljon kuin itse haluaa. Anokaa niin teille annetaan. Toiselle riittää taivaspaikka ja toinen pyytää lisäksi yltäkylläisen elämän.
Terve ei tarvitse parantajaa eikä yliluonnollista voimaa, mutta onneksi sairaat ja tarvitsevat saavat huutaa avuksi herraa. Ja Jeesus on luvannut kuulla niitä, joka avuksi huutaa Hänen nimeään.
En ainakaan koe kanssasi yhteyttä tässä asiassa. Uskosi mukaan kuka tahansa voisi saada millaisia kykyjä tahansa, mm. kyvyn erotella henkiä. Raamattu EI puhu tällaisesta missään! Voima, joka löytyy lähes jokaiselta raamatun sivulta on Jumalan voimaa, ei ihmiselle ole suotu sellaista voimaa. Ainoa "yliluonnollinen" voima, joka meissä vaikuttaa on Pyhältä Hengeltä tuleva evankeliumi. Sekään ei ole meissä itsessämme vaan tulee ainoastaan meidän kauttamme.
Kristus toimii Pyhän henkensä kautta seurakunnassa myös yliluonnollisesti. Toinen saa kyvyn erotella henkiä, toinen saa parantamisen lahjan, joku saa profetoimisen lahjan, joku kielilläpuhumisen lahjan, joku opettamisen lahjan yms.
Jokainen uskova saa näitä lahjoja sen mukaan mitä Kristus haluaa niitä antaa, kuitenkin Raamattu kehoittaa pyytämään niitä.
Jos nämä armolahjojen koko kirjo toimii seurakunnassa, niin seurakunnassa kaikki sairaat ja sidotut vapautuvat. Jos siis seurakunnassa on uskovia jotka sairastavat taikka kärsivät on hyvä kysyä onko näitä armolahjoja pyydetty.
>"yliluonnollinen" voima, joka meissä vaikuttaa on Pyhältä Hengeltä tuleva evankeliumi. Sekään ei ole meissä itsessämme vaan tulee ainoastaan meidän kauttamme. <
Olet oikeassa. Sama Kristus joka kulki aikanaan maanpäällä parantaen ja vapauttaen sidotut, toimii edelleen seurakuntansa keskellä. Jeesus siis vaikuttaa omien uskoviensa kautta.
> Miksi meidän tehtävä on erottaa "henkiä"? Jumalallehan riittää se, että me uskomme. Viimeisellä tuomiolla sitten katsotaan, kuka on uskonut/´kilvoitellut oikein. <
1 kor 3 : 10-15
10 Jumalalta saamani armon mukaan olen taitavan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, jolle joku toinen rakentaa. Mutta kukin katsokoon, miten rakentaa. 11 Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea. 12 Rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, 13 aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on. 14 Se, jonka rakennus kestää, saa palkan. 15 Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi.
Viimeisellä tuomiolla todellakin olemme jokainen Herramme edessä tuomittavana. Ja jokainen kenen perustus on Jeesus Kristus tulee pelastumaan. Toinen kruunataan heti ja toinen joutuu puhdistumaan tulen läpi, riippuen siitä mitä on tämän perustuksen päälle rakentanut. Se mikä ei ollut jumalasta syttyy silloin palamaan.
Tässä elämässä kannattaa kuitenkin katsoa mitä tälle perustukselle rakentaa, ja siksi raamattu kehoittaakin koettelemaan myös henget.
Muistan nuo ajat hyvin. Olin silloin n.17-vuotias nuori Helsingistä.
Pidettiin useita seurakuntailtoja. Ne olivat tavattoman mielenkiintoisia. Missään vaiheessa en havainnut painostusta tai syyttelyä puoleen enkä toiseen. SRK:lta oli tullut veljiä alustamaan noissa tilaisuuksissa. Löysin itsenikin väärään henkeen joutuneenä yhdessä kotiväkeni kanssa. Muistan kun sitten keskiviikkoiltana korjasimme kaikki asioita seurakunnan edessä omasta vapaasta tahdostamm ja halusta. Minua ujostutti niin, etten jäänyt parannnuksen teon jälkeen seuroihin vaan läksin juoksujalkaa kotiin.
Jumala antoi lämpimiä armon tuntemisia. Muistan kun tämän jälkeen pyysin vapautusta vanhojen tansseihin osallistumisesta, miten helppoa se oli. Liikuttuneena muistan hiihtäneeni meren jäällä, kun muut harjoittelivat vanhojen tansseja. Kevätaurinko paistoi kirkkaasti ja oli helppo uskoa.
En näe noissa tapahtumissa minkäänlaista dramatiikkaa. Toivon ja rukoilen, että te, joilla on vielä asioita korjaamatta noilta ajoilta ja jotka olette syystä taikka toisesta Jumalan valtakunnan ulkopuolella, vielä teilläkin on mahdollisuus palata takaisin armovaltakuntaan.
Minulla oli nuoria ystäviä, jotka eivät tehneet parannusta. Miten heille kävi ?
Heidän seuroissa käymisensä harvenivat useimmilla keskiolueen vuoksi ja loppuivat sitten kokonaan.
Kuvaat osuvasti tapahtumia "mitalin toiselta puolelta"!
Jos suuri osa Rauhanyhdistyksen väestä ei olisi samalla tavalla asioita kokenut kuin sinä ja perheesi, uusi henkioppi ei olisi saanut valtaa.
Raamattu kuitenkin yksinkertaisesti opettaa:
"Muista kustas lankesit ja tee niitä ensimmäisiä tekoja". Tarkoittaa sitä, että tekee synneistään kohdalleen parannuksen. Ei siinä henkimainintoja erikseen mainita.
Tuohon aikaan mikrofonin edessä (tai ilman mikkiä) tapahtuneet synnintunnustukset olivat juuri sellaisia kuin täällä on kirjoitettukin:
"Minussa on sejase henki ja sen hedelmänä on sejase teko."
Henkilisäys on ja oli kuitenkin liikaa, Raamattuun ei saa lisätä eikä sieltä poistaa mitään. Jos Raamattu niin opettaisi se pitäisi olla käytössä aina!
Jos jollakin on jotain laajasti pahennusta aiheuttanutta syntiä, vasta silloin se kuuluukin korjata yhtä laajasti kuin se on tapahtunutkin, mutta silloinkin ilman mitään "väärä henki-aloituksia".
Tuolloiset "väärät henget" monesti olivat sitä, että ei hyväksynyt hoitokokouksia siinä muodossa kuin niitä pidettiin. Tai oli "arvostellut laulukirjaa" (mikä oli laitettukin arvioitavaksi ry:läisten keskuuteen). Jonkun edesmennenkin saarnaajan "henki" (Y.S:n tai V.P:n, myöhemmin kososlainen) henkiepäily uskovaisessa oli parannuksiin tai erottamisiin johtaneita syitä.
Omat edellämainitut kolme "vikaa löydettiin" minussakin, enkä voinut enkä voi vieläkään niitä hyväksyä enkä omia. Se johti Ry:stä eottamiseeni.
Hyvää työ- ym päivää kaikille!
Terveisin sirkka
Olkoon muissa ollut mikä henki tahansa, mutta mikä henki on sinussa? Ajattele sitä. Ei sinun autuutesi ole toisten oletetuissa väärissä hengissä tai teoissa.
Itse erotan ainakin Haamin ja Seemin hengen. Toinen on kova ja armoton, toinen armahtaa eikä mielellään katsele toisen, ei edes sen kovan ja armottoman vikoja. Kumpi on sinussa? Tee edes sinä parannus, vaikka erottajasi olisivatkin mielestäsi menossa kadotukseen.
Vanhassa Testamentissa Mooses ja hänen joukkonsa pysyi taistelussa vihollista vastaan voitolla niin kauan kuin hänen miehensä jaksoivat pitää hanäen käsiään ylhäällä. Tätä raamatun kohtaa on selitetty niin, että niin kauan kuin seurakunta jaksaa pitää saarnaajien käsiä ylhäällä, toisin sanoen rukoilla saarnaajien puolesta, seurakunta pysyy voitolla vihollisen hyökkäyksiltä.
Hoitokokouksissa asia kääntyi nurinpäin, jolloin saarnaajat yrittivät nostaa seurakuntalaisten käsiä ylös, mutta kun eivät onnistuneet, he käyttivät voimakeinoja saavuttaakseen päämäränsä. Jos ihminen ei itse tunne vikojaan, ei niitä myöskään saarnaaja voi tuntea. Voimme vain kylvää, mutta kasvun antaa Jumala. Suokoon Kaikkivaltias Luojamme, että kylvämme vain sellaista, mikä on hänelle hyvää.
Olet kertonut oman kokemuksesi hoitokokouksista. Se ei tee mitättömäksi esim. sitä seikkaa, että monet ovat kertoneet hoitokokouksia pidetyn keskellä yötä. Voimme varmaan olla samaa mieltä, ettei keskellä yötä pidetyssä kokouksessa ole voinut olla kovin lämmin ja ihana henki. Tämä yhtenä pienenä yksityiskohtana.
Hoitokokouksiin ajautuminen on pitkälti perua ajattelutavasta, jonka mukaan tietyn kulttuurisidonnaisen ryhmän jäsen voi vain pelastua. Tämä johtaa armottomaan "siionin lauman kaitsemiseen", jossa ei erilaisia seurakuntalaisia säästetä. Se taas johtuu pelosta, että laumaan pesiytyy sellaisia ihmisiä, joita laumaan ei haluta.
Erottamisessa vedotaan raamatun kohtaan, jossa veljeä muistutetaan, ensin kerran, sitten seurakunnan kuullen ja lopuksi pidetään pakanana ja publikaanina.
Tässä raamatun kohdassa ei missään kohtaa mainita, kuinka monta kertaa pitää veljeä muistuttaa. Jos otamme toisen raamatun paikan, jossa Jeesus kehotti antamaan veljelleen anteeksi 70 kertaa 7, huomaamme, että oletettu "kolmas kerta" on Jeesuksen opetuksen mukaan liian vähän.
Lisähuomautuksena, raamattu ei kehota erottamaan ketään, vaan pitämään pakanana ja publikaanina. Pakanoiden seuraa tosin kehotetaan välttämään, mutta heitä tulee Raamatun mukaan rakastaa. Jokainen punnitkoon tässä kohtaa oman lähimmäisenrakkautensa.
"Minulla oli nuoria ystäviä, jotka eivät tehneet parannusta. Miten heille kävi ?
Heidän seuroissa käymisensä harvenivat useimmilla keskiolueen vuoksi ja loppuivat sitten kokonaan."
Sinun tehtäväsi JanHus on rukoilla näiden ihmisten puolesta. Heillä on samanlainen armo kuin sinulla, jos he sen vain vastaanottavat. Jos katsot olevasi pelastettujen joukossa, älä unohda näitä ystäviäsi.
Että mikäli et puhu "Haamin ja Seemin hengestä" pelkkänä metaforana, ei puheesi perustu Raamatun sanaan? Raamattu ei sano mitään "Haamin ja Seemin hengistä", enkä nyt suoralta kädeltä käsitä, miten Nooan kaksi poikaa liittyvät "kovaan ja armottomaan" henkeen. Ko. miehethän ovat pelkkiä statisteja vedenpaisumuskertomuksessa.
Toinen heistä edustaa kovaa ja toinen armahtavaa henkeä. Muunlaisia ei olekaan ja ne on äkkiä erotettu. Muuta lahjaa niiden näkemiseen ei tarvitakaan, kuin elävä usko eli se, joka Seemilläkin oli veljensä Jaafetin kanssa. Nämä miehet ovat muuten nykyistenkin kansojen kantaisiä, eivät nyt aivan pelkkiä statisteja.
Eli kumpi edustaa armahtavaa ja kumpi kovaa henkeä? Missä kohtaa Raamattua näin ilmoitetaan?
Oletetaan, että Haam edustaa tätä kovaa henkeä - miten se näkyy Raamatussa?
Työpäiväni aikana tänne on tullut viestejä, enkä tiedä keneltä ja kenelle.
Oletko sinä JanHus sama kuin Jani? Minä en ole kerinnyt vastata aamullisen jälkeen yhteenkään viestiin kun työkin vie aikansa.
Vastaus Janille hengistä, että mikä henki minussa on. Minussa on Jumalan Pyhä Henki.
Miten se väärä henki Sinussa ja kotiväessäsi ilmeni?
Jos kaikki olivat tavalla tai toisella menneet väärään henkeen, kenelle parannus voitiin tehdä? Kuka niitä sattoi todellisesti saarnata anteeksi? Täällä on käynyt ilmi että ne hoitajatkin sitten todettiin jossain vaiheessa väärään henkeen menneiksi. Osalle tuli saarnakielto tai muita selvittelyjä.
Oliko kaikki lopulta lähtöisin kahden miehen valtapelistä: tietyn eversti evp:n ja vanhan saarnaajan H.S:n kiistoista?
Vaikka en täysin voikaan olla samaa mieltä kanssasi (kun kirjoitat väärään henkeen menemisestä, koska koko henkihomma oli iso musta kupla), sain saman käsityksen valtapelista. Tuli väkisinkin mieleen vertaus kahdesta kukosta, jotka eivät mahdu kiekumaan samalle tunkiolle.
Toinen mainitsemistasi henkilöistä, joskus uusheräyksestä lestadiolaisuuteen kääntynyt saarnamies oli pantu saarnakieltoon (ym ?). Sitten kerrottiin, että hän olisi tehnyt parannuksen ( mistä ja kenen kanssa ?) ennen kuolemaansa.
Joitakin aikoja Ry:stä erkaantumiseni jälkeen tapasin evp:n vaimonsa kanssa eräässä liikkeessä Oulussa. Kun kysyin, missä kohtaa Raamatussa on että väärästä hengestä on tehtävä parannus. Vastauksen muistan sanatarkasti:
"Jo Raamatun alkulehdiltä saakka on oikean ja väärän hengen taistelua." Todellista vastausta en siis saanut, koska sitä EI RAAMATUSSA OLE.
(Pitääkin olla isoilla kirjaimilla!)
Takinkääntäjiäkin löytyi. Eräs kovia sanoja ja nyrkeilläkin syytettyä osoitellut H:n opin kannattaja oli myöhemmin sanonut, voi H- rukka, en ole koskaan uskonutkaan samalla tavalla kuin sinä. Tai jotain siihen malliin.
Siis: ketkä tuona aikana rauhnyhdistysten sisällä ollut on säästynyt henkiopilta?
"Jos sokea sokeaa taluttaa, eivätkö he samaan kuoppaan lankea?" Joukossa on kuitenkin ollut myös lapsuususkossaan olevia!
On siis kyse väkevästä eksytyksestä ja eriseurasta, josta on tehtävä parannus. Väärässä opissa kun ei ole yhtään syntiä anteeksi, näin sanoo Raamattu.
en jani!
Väärä henki ilmeni lähinnä ”synnin luvallisuuden henkenä” ts. synneistä ei saanut tuntoa. Omatunto ei ollut enää sidottuna Jumalan Sanaan eikä seurakunnan opetukseen ja neuvoihin.
että omatuntosi oli sidottu vain Jumalan sanaan, ei yhteisön itse luomiin lakihenkisiin normeihin?
Hus pois kaikki JanHusit minusta.
Haam katsoi majaan ja kuulutti kaikille, että Nooa-isä makaa alasti majassa, mutta Seem ja Jaafet peittivät isänsä katselematta häntä. Tässä ei ole kyse mistään erityisestä henkiopista, vaan yksinkertaisesti siitä, että epäuskoinen ei pysty muuhun kuin toisen vikojen havaitsemiseen, uskovainen sen sijaan voi ja saa peittää ne evankeliumin armovaatteella. Haam oli sen sijaan armoton ja kertoi tylyn totuuden isänsä alastomuudesta eli synneistä.
Haamin käytös on nähtävissä yhä omavanhurskaiden ja muiden epäuskoisten kohdalla. Eivät he voi auttaa, kun lähimmäinen on synnintuskissa, vaan saattavat jopa moittia ja halveksua syntiin joutunutta. Taivastie olisi pidettävä onnistuneella elämällä ja hyvillä töillä suorana, ei armosta uskomalla syntiinlankeemukset anteeksi.
Myös näemme tästä raamatunkohdasta, että viat peitetään, s.o. annetaan anteeksi syntien anteeksiantamuksen evankeliumilla. Niitä ei saada koskaan lopullisesti pois uskovaisenkaan vanhasta osasta, joka on kokonansa turmeltunut ja aina taipuvainen syntiin, mutta Kristuksen ansaitsema lahjavanhurskaus peittää ne. Uskovaiset pojat todellakin peittivät Nooan vaatteella, eivät poistaneet hänen alastomuutensa häpeää.
Yhä tänä päivänä lohduttavat Seemin perilliset syntistä ja vakuuttavat, että evankeliumin vaate peittää sinunkin syntisi ja puhdistaa omantuntosi. Ei tarvitse mennä alastomana viimeiselle tuomiolle, kun on vanhurskauden vaatteella puettu.
ER:n ajatusten kanssa. ER nimittäin kertoi vl-liikkeen ulkopuolisen ystävänsä todenneen näin: "Vain Sinä pystyit voittamaan HS:n." Johon minä virkoin: "Sotilashan - toisin kuin maanviljelijä - on saanut strategiakoulutuksen."
Harmi vain, että ER ei ole antanut edes SRK:n käyttöön noiden taisteluvuosien muistiinpanojaan. Ne selkiyttäisivät käsityksiä tuosta ajasta, jota ER itse kuvasi näin: "Taistelin fundamentalismia vastaan vanhoillislestadiolaisuudessa."
jotka kotisiionissamme hoitokokouksia järjestivät.
Raamattuhan ei kuitenkaan sano, että Haam "kuulutti kaikille" Nooan alastomuudesta, vaan:
"Ja Haam, Kanaanin isä, näki isänsä hävyn ja kertoi siitä molemmille veljillensä ulkona."
(1.Moos.9:22)
Kyseinen kohta on ymmärtääkseni hyvin hämärä ja liittyy todennäköisesti vanhaan juutalaiseen perinteeseen, jonka mukaan oman vanhemman sukuelimiä ei saanut nähdä. Eikä Haam ollut missään nimessä epäuskoinen, sillä, niin kuin sanoit, hän on Raamatun mukaan yksi ihmisten kantaisistä, jonka Jumala siunasi:
"Ja Jumala siunasi Nooan ja hänen poikansa ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa."
(1.Moos.9:1)
Jos, niin kuin mielestäni ihan oikein sanot, omavanhurskaat ja epäuskoiset "saattavat jopa moittia ja halveksua syntiin joutunutta", niin miten uskovainen Nooa mielestäsi toimi:
"Kun Nooa heräsi päihtymyksestänsä ja sai tietää, mitä hänen nuorin poikansa oli hänelle tehnyt, niin hän sanoi: "Kirottu olkoon Kanaan, olkoon hän veljiensä orjain orja". Vielä hän sanoi: "Kiitetty olkoon Herra, Seemin Jumala, ja olkoon Kanaan heidän orjansa. Jumala laajentakoon Jaafetin, ja asukoon hän Seemin majoissa, ja Kanaan olkoon heidän orjansa." (1.Moos.9:24-27)
Nooa suuttuu Haamille ja kiroaa hänen poikansa! Missä on tuossa uskovaisen anteeksiantava mieli? Haamin synti oli se, että hän kertoi veljilleen uskovaisen, humalaansa sammuneen isänsä olevan alasti. Siitä seurauksena Nooa kiroaa hänen poikansa Kanaanin, ei häntä itseään!
Eikö tässä ole aika paljon ristiriitaisuuksia sen välillä, miten uskovaiset toimivat? Jos Haam teki väärin kertoessaan isänsä alastomuudestaan, niin eikö Nooa tehnyt väärin kirotessaan täysin ulkopuolisen henkilön sen sijaan, että olisi antanut Haamille anteeksi?
Pidin muuten kovasti edellisestä kirjoituksestasi, mukava keskustella kanssasi. Ainoa, mistä en aikaisemmin pitänyt oli se, että tietynlainen mielenlaatu tai "henki" personifioidaan johonkin ihmiseen. Raamattu puhuu Seemistä ja Haamista, Raamattu puhuu anteeksiantavasta mielestä, mutta ei "Seemin hengestä" tai "Haamin hengestä" - siksi varoisin käyttämästä tällaisia termejä.
vaan Jumalan armo on opettajana!
> Emme ole enää lain alla <
Sivullisena tartun tähän yhteen jakeeseen.
Laki tehtiin sen rikkojia varten, ja laki tuomitsee rikkojansa armotta kuolemaan. Synti siis on aina lain alla.
Mutta hengellinen ihminen on laista vapaa.
Mistä sitten hengellisen ihmisen erottaa? Sen erottaa sen hedelmästä. Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, lempeys, itsehillintä, hyvyys, yms. Näitä vastaan ei ole laki.
Jeesus Kristus antoi omillensa Pyhän Hengen, ja pysymällä Hänessä tämä Henki tekee kaiken. Jos kuitenkin pysymme Hänen sijasta itsessämme, niin silloin Hänen Henkensä ei pysty vaikuttamaan meissä. Tästä on seurauksena ettei ole voimaa taistella syntiä vastaan, ja silloin lain on taas tuomittava.
Synnit saa kyllä anteeksi, mutta silloin Jeesus kärsii lain tuomion puolestamme. Joka tapauksessa synti on aina lain alla.
> ER itse kuvasi näin: "Taistelin fundamentalismia vastaan vanhoillislestadiolaisuudessa." >
Käsitykseni mukaan tuo on häikäilemätön ja pöyristyttävä valhe. Hän oli itse johdossa kun fundamentalistiset puhdistukset käynnistettiin.
Haamin veljien lisäksi ei ollut monta muuta, jolle asian olisi voinut kertoa ja hän teki väärin juorutessaan isästään muille. En minäkään haluaisi kenenkään tietävän, jos sattuisin makaamaan ilman rihman kiertämää ja vielä aikamoisessa tuiskeessa. Toisaalta en nyt voisi tällaista juoruajaa kirotakaan, kuten lopussa otat esille, jos olisin syyllistynyt moiseen.
Haam jälkeläisineen oli todellakin epäuskoinen, sen huomaat, kun luet raamattua tästä kohdasta eteenpäin. Nooa ei kironnut uskovaista, vaan epäuskoisen. No, emmehän me nyt lähde kiroamaan ketään, mutta tämä raamatun paikka tarkoittaa lähinnä sitä, että Nooa joutui vetämään rajan Jumalan valtakunnan ja maailman välillä. Hän ei "heittänyt poikaansa ulos", vaan Jumala veti sen rajan, joka oli jo ennen vedenpaisumusta ja on tänäkin päivänä olemassa. Raamattu ei kerro, että Haam olisi pyytänyt asiaa anteeksi, eikä se oikeastaan kuulukaan kertomukseen olennaisesti.
Siunasihan se Jumala Haamiakin ajallisesti, aivan kuten Ismaeliakin, antoi tämän elää ja viljellä maata, mutta alensi tämän muiden orjaksi. Samoin kävi myöhemmin Jaafetin suvun puolella ja näistä kahdesta kantaisästä polveutuvat kaikki pakanakansat. Seemistä polveutuvat israelilaiset, joista tuli Jumalan omaisuuskansa.
Kertomus juopumuksineen ja kiroamisineen on todellakin aikamoisessa ristriidassa evankeliumin saarnaamisen kanssa, mutta näin minä sen ymmärrän. Se on ollut varmaankin monisanaisempi kulkiessaan aikoinaan vain puhutussa muodossa, mutta lyhentynyt aika karkeaan muotoon, kun VT kirjoitettiin. Samoin monet muut VT:n kohdat ovat samanlaisia ja usein vielä vaikeampia.
Muutama sana noista hengistä vielä. Olen käyttänyt myös joskus aiemmin täällä sanontaa "Haamin henki", millä olen tarkoittanut kovaa ja anteeksiantamatonta mieltä. Voin myös sanoa, että en ole itsekään siitä aina vapaa. Kyllä sen hengen huomaa monissa, sillä ihmisissähän se henki, olipa sitten hyvä tai paha, nimenomaan on.
Ilo lukea tekstiäsi. Pari asiaa tuli vielä mieleeni: jos kyseessä on Jumalan valtakunnan rajan vetäminen, niin sitä ei oltu vedetty vielä ennen vedenpaisumusta, sillä Jumala nimenomaan siunasi Nooan ja hänen kaikki poikansa, myös Haamin. Toinen asia, joka on oikeasti hämärä on se, että Nooa ei suinkaan kironnut Haamia, vaan Haamin pojan Kanaanin. Jos asiaa ajatellaan kulttuurin kannalta (niin kuin mielestäni on ihan oikein tehdä, kun on juutalaisista myyteistä puhe, vaikka myytti olisi Raamatussa), niin ei liene sattumaa, että Israelin kansa (seemiläiset) valtasivat itselleen kanaanilaisten maan. Helpompi on alistaa toinen kansa, kun Nooa on jo kironnut tämän kansan kantaisän. :)
Tuosta henkiasiasta vielä (anteeksi, jos sinulta palaa kohta hermot minuun...), että katkera ja kova, anteeksiantamaton mieli tulee mielestäni vanhasta, syntiin langenneesta osastamme. Koen puheet hengistä, vaikkapa nyt Haamin hengestä sellaisena, että ikään kuin meihin olisi tullut ulkopuoleltamme jokin henki, joka saa meissä aikaan katkeruutta ja kaunaa jne. Tämä voi kuulostaa pilkunviilaamiselta, mutta mielestäni siinä on ero, puhuuko "Haamin hengestä" vai "sellaisesta hengestä/mielestä, joka Haamillakin oli". Mielestäni jälkimmäinen tapa ei sisällä vaaraa siitä, että käsittäisi hengen liian konkreettisesti. Eri mieltä saa olla. :)
Vielä jos ajattelen sitä, mitä Haam teki, niin täytyy sanoa, että jos oma isäni olisi tuossa kunnossa, niin todennäköisesti hämmentyisin niin, että turvautuisin perheeni apuun. Voi olla, että tekisin siinä väärin, mutta en pahuuttani.
Lisäksi tarinassa Seem ja Jaafet kävelevät selin isänsä luo, etteivät näkisi häntä alastomana - tämän täytyy olla siis merkittävä asia tarinan ytimen kannalta. Haamin synti siis tuskin oli, ainakaan ainoastaan, se, että hän kertoi isänsä alastomuudesta, vaan se, että juutalaisen perinteen mukaan oman vanhempansa sukuelimiä ei saa nähdä. Haam siis rikkoi juutalaista lakia vastaan ja tätä Seem ja Jaafet varoivat toistamasta kulkemalla selin isänsä luokse.
Lisäksi, jos Haamin synti oli kertoa isänsä synnistä, niin mitä Seem ja Jaafet tekivät? Kertoivat Nooalle Haamin synnistä. Eivätkö he siis tehneet ihan saman kuin Haam? Ja vielä toistan kysymyksen: miksi Nooa ei rankaissut Haamia, vaan tämän poikaa Kanaania?
Kyllähän raamattu kertoo "Jumalan pojista" ja "maailman tyttäristä" jo ajalta ennen vedenpaisumusta. Katsopas itsekin. Haamin pojan Kanaaninhan Nooa todellakin kirosi, olinpa epätarkka. Muuten minulta alkaa jo ymmärrys vähetä tämän kertomuksen kanssa.
Veljesten lähestymisen selin alastoman isän luokse ymmärrän armahtavaisuutena. He eivät halunneet nähdä isän häpeää, vaan kiiruhtuvat peittämään tämän. Jos otan tähän arkiesimerkin, niin monen ihmisen kuva menisi varmaan sinulla ja minulla mielessä rikki, jos tietäisimme heidän syntinsä. Omissakin kun on parannuksen syytä aivan tarpeeksi.
Kun en ole noiden henkiasioiden kanssa kovin paljon seurustellut, ajattelen niitä aika yksioikoisesti, eli niitä on vain kahta sorttia, hyvää ja pahaa. Mitään erityistä Haamin persoonaan liittyvää henkeä en itsekään ole löytänyt eikä talossani ole kummitellut, vaan tarkoitan vain sitä sieluntilaa, jossa ajattelen Haamin olleen.
Mieleeni tuli vielä eräs seikka. Haam oli se, joka meni ensin Nooan makausmajaan. Ehkäpä Seem ja Jaafet eivät olisi menneet sinne lainkaan, ellei Haam olisi kertonut heille isästä. Mitä tämä voisi tarkoittaa? Mahdollisesti sitä, että Seem ja Jaafet pitivät huolen, etteivät itse makaa alasti ja juopuneena, mutta eivät edes ajatelleet sen olevan mahdollista isän kohdalla. Mutta oliko Haam kurkistellut useinkin isänsä perään, koska sattui juuri silloin paikalle, kun isä-Nooa oli maistissa. Eli oliko Haam sillä sieluntilalla, että hän hakikin vikaa toisista? Kyllä minä pidän yhä Haamin syntinä sitä, että hän katseli alastonta isää, vaikka ei olisi saanut, ei juutalaisen tradition mukaan eikä hengellisessä mielessä. Siksihän toiset pojat peittivät Nooan, ettei Haam enää puhuisi tämän alastomuudesta. Muistakaamme vielä, että Nooa ei tullut Haamin eteen alasti, vaan nimenomaan Haam hakeutui katsomaan isäänsä.
Tuohon rangaistuksen kohteeseen en kyllä osaa sanoa oikein mitään. Haamin olen todennut syylliseksi, mutta Kanaan sai kärsiä. Pitää miettiä.
Vastaan vielä kerran, antoisa keskustelu on ehkä sitten molempien osalta käyty tyhjentävästi loppuun.
Sanoit, että "Kyllähän raamattu kertoo "Jumalan pojista" ja "maailman tyttäristä" jo ajalta ennen vedenpaisumusta."
Tämä on aivan totta, sanoin vain, että Jumala siunasi Nooan ja hänen kaikki poikansa, myös Haamin. (1.Moos.9:1). Muistin itse asiassa vain väärin - Jumala siunasi koko perheen vedenpaisumuksen jälkeen, ei sitä ennen. Keskityin tässä vain Haamiin, en muihin ihmisiin. Haam sai Jumalan siunauksen vedenpaisumuksen jälkeen Seemin ja Jaafetin tavoin. Tuskin Jumala epäuskoista olisi niin siunannut.
Ajatuksesi Haamin vikoilevasta mielestä voivat pitää paikkansa ja jos näin on ollut, niin tarina selittyy aika mukavasti, ainakin tärkeiltä osin. Oli miten oli, voin yhtyä ajatuksiisi toisen synnin näkemisestä ym. täysin.
Kuitenkin pitää muistaa, että Vanha Testamentti on juutalaisen kansan kulttuurihistoriaa ja että siihen kulttuuriin kuuluivat monet perinnäissäännöt ja lait, joita oli noudatettava hyvinkin tarkasti. On siten myös täysin mahdollista, että tarinan näennäinen järjettömyys ja Nooan käytöksen kovuus Kanaania kohtaan liittyvät ainoastaan juutalaiseen perinteeseen ja lakiin, eikä niistä ole vedettävissä sen suurempia johtopäätöksiä. Pitää muistaa, että mikäli näin on, oli kertomus Nooasta kuitenkin hyvin ymmärrettävä ja merkityksellinen vanhan liiton ajan juutalaisille. Kaikkea Vanhasta Testamentista ei ole tarkoituskaan saada sopimaan Uuden Testamentin julistuksen kanssa ja liika yhteensovittaminen saattaa johtaa vain hämmennykseen.
Selvityksesi "henkiasioista" oli juuri niin kuin ajattelinkin sinun ajattelevan asioista. Uskon ja toivon kuitenkin, että käymämme dialogi oli hyödyllinen paitsi meille, myös monille lukijoille.
Kiitän Jani sinua antoisasta keskustelusta - tällaista sitä kaipaa toisinaan seuroissakin, kun puhutaan "yhteisestä tutkiskelusta".
Samaa mieltä kuin aloittaja. Lapsen onnellisessa uskossa olessa hoitokokouksia pidettiin. Kokouksissa pelko sydämessä, miten pyytää väärää henkeä anteeksi, ettei jää sidotuksi.Ei ymmärtänyt mitään. Jossain mielessä olihan niitä asioita ihmisillä, mitkä ei uskovaiselle sopivaa ollut, mutta ei hoitokokous ollut niiden paikka repostella. Pelottavalta tuntui. Nuorelta meni uskomisen vapaus.