Ensin sanon, että en ole lääkkeen väärinkäyttäjä, vaan olen saanut vaivaani kaksi rauhoittavaa mietoa tablettia/päivässä.
Olen kärsinyt paniikista jo lapsesta asti, nyt lääkäri ei enää uusinut minulle reseptiä, vaan käski mennä hakeen apua muualta ja katkaisi minulta niin elintärkeät lääkkeet.
Olen vastuullisessa työssä, joten kai minun pitäisi saada itseni jollekin toiselle lääkärille, mutta masennuin niin, koska koin vääryyttä itseäni kohtaan, lääkkeen poisoton jälkeen, eli tässä yksi arka ja hiljainen kärsii, muiden ihmisten väärinkäytöstä ja keikkalääkärin arviointivirheestä.
Ei kaikki syö lääkkeitä huvikseen, en ainakaan minä, vaan saan apua niistä ja pystyn tekemään työtäni, nyt olen, kuin laiva aavalla merellä, ei keneltäkään esim. oteta pois sydänlääkkeitä jne.
Muutenkin olen aina joutunut häpeämään, kun olen uusinut reseptin, mutta en voi sille mitään, tiedän liian hyvin mitä on paniikkikohtaus, se miksi sellainen minulla on, ei ole minun syytäni, vaan oman lapsuuteni, jossa sain kärsiä liian paljon henkisesti ja monella tapaa muutenkin.
Minun siis piti kysyä vain, että onko oikein, että paniikkihäiriöisen lääke katkaistaan tuosta vain pois?
Olen kärsinyt paniikista jo lapsesta asti, nyt lääkäri ei enää uusinut minulle reseptiä, vaan käski mennä hakeen apua muualta ja katkaisi minulta niin elintärkeät lääkkeet.
Olen vastuullisessa työssä, joten kai minun pitäisi saada itseni jollekin toiselle lääkärille, mutta masennuin niin, koska koin vääryyttä itseäni kohtaan, lääkkeen poisoton jälkeen, eli tässä yksi arka ja hiljainen kärsii, muiden ihmisten väärinkäytöstä ja keikkalääkärin arviointivirheestä.
Ei kaikki syö lääkkeitä huvikseen, en ainakaan minä, vaan saan apua niistä ja pystyn tekemään työtäni, nyt olen, kuin laiva aavalla merellä, ei keneltäkään esim. oteta pois sydänlääkkeitä jne.
Muutenkin olen aina joutunut häpeämään, kun olen uusinut reseptin, mutta en voi sille mitään, tiedän liian hyvin mitä on paniikkikohtaus, se miksi sellainen minulla on, ei ole minun syytäni, vaan oman lapsuuteni, jossa sain kärsiä liian paljon henkisesti ja monella tapaa muutenkin.
Minun siis piti kysyä vain, että onko oikein, että paniikkihäiriöisen lääke katkaistaan tuosta vain pois?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Älä hätäile...Nyt otat puhelimen käteen ja käyt etsimään parempaa apua. Tilaa aika yksityiseen lääkärikeskukseen psykiatrille ja kerrot suusi puhtaaksi. Epäilen , että sullekkin määrätään jatkuva mielialalääkitys ja VAIN tarvittaessa otat rauhoittavia lääkkeitä.
uskomatonta.
Kuka tämmöinen lääkäri on? Voisi jo tehdä melkein valituksen.
Ei rauhoittavien lääkkeiden kohdalla voi noin tehdä. Siis äkkipysäystä, sehän vie liikuntakyvyn pienelläkin annostuksella (psykologinen vaikutus myös).
Jos olet syönyt vuosia rauhoittavia, vaikka mietojakin 2 päivässä niin sitä ei katkaista tuosta vaan.
Tai voi katkaista mutta hankaluuksia tulee, varsinkin jos olet töissä.
Ei todellakaan ole oikein. Kehoitan kysymään tämän lääkärin esimieheltä tästä menettelystä.
Jos et ole väärinkäyttänyt tai ollut mitään epäselvyyksiä respojen kanssa niin tämä lääkäri on aika vitun väärässä.
Vaadi oikeutta. Sinä olet potilas ja kyseessä sairauden hoito.
t: Del
Mulla on fiksu yksityislääkäri, joka kirjottaa mulle mietoja rauhottavia eikä narise turhia - hän tuntee mut ja tilanteeni ja tietää etten väärinkäytä. Oon kans syönyt monta vuotta, pystyn kyllä sit oleen yks kaks viikon syömättäkin ilman sen kummenpia oireita.
Toivon sulle voimia mennä yksityiselle ja olemaan pää pystyssä jo siitä hyvästä että selviät itsesi ja oireittesi kanssa päivästä toiseen!!! Nämä mielenterveyskeskusten ns. asintuntijat ei taida omakohtasesti tietää, mitä helvettiä on panikoida joka ikinen päivä vaikka vuosien ajan; oon käynyt kunnallisella joskus itsekin ja törmännyt samoihin ongelmiin kun säkin.
Voimia ja hyvää päivänjatkoa!
Oli mukava lukea, että en ole yksin ja olette samaa mieltä kanssanne.
Asun pienellä paikkakunnalla, joten täällä kaikki tuntee toisensa, siksi tälläisten asioiden läpikäyminenkin on hankalampaa, kuin jossain isolla paikkakunnalla.
Mutta sisulla tästä yritetään selvitä, harmi vain, kun on noita, "isoja toimenpiteitä" sairaalassa joutunut myös kokemaan, mutta vaikkei tämä olekaan ns."tappava tauti" niin tosi inhottava ja invalidisoiva kylläkin, ilman lääkitystä.
Juu minulla on aina reseptit olleet ajantasalla ja mistään väärinkäytöstä ei ole puhe, siksi tämä harmittaakin.
Mutta kuten tiedetään,tämä on liian tunnollisten ja kilttien sairaus.
ja sieltä saat SSRI-lääkkeen, joka tehoaa paniikkiin, eikä ole yhtä koukuttava kuin bentsot. Bentsoja kannattaa käyttää vain tukilääkkeenä pahimpiin jännitystilanteisiin. Esim. Sepram hyvä lääke ja sen vaikutus lisääntyy viikko viikolta, voi ajan kanssa parantaa paniikin.
Kiitos sinulle neuvosta, vielä olen samassa jamassa, eli en ole lähtenyt hakemaan lääkettä, harmittaa ja nolottaa niinpaljon, että vie aikansa, sitten kun ottaa itseään niskasta kiinni ja ajattelee, että se on pikkuasia, täällä monien suurempien joukossa, mutta tosi ilkeä, kun omalle kohdalle osuu ja se, että aina tuntee sen vuoksi häpeää, vaikka meillä on vain yksi elämä täällä ja se aika olisi kyllä elettävä niin, että itse saisi edes vähän nauttia siitä, ei meitä kukaan sitten enää muista, mitä lääkettä toi ja toi söi, kun multa rapisee päällemme ja nurmea pukkaa. Ja ketä se nytkään kiinnostaisi, EI KETÄÄN!
otat puhelimen käteesi ja soitat lääkärille, samalle tai hänen kollegalleen ja kysyt: "miksi minulta on kielletty tärkeä, sairauden hoitoon tarkoitettu lääkitys jota olen vuosia käyttänyt hyvällä menestyksellä".
Ja jos kysymyksessä rauhoittava lääke, niin kaikki tietää että niitä ei lopeteta yhtäkkiä.
Sanot vielä puhelimessa että perkele jos ei ala vastauksia tulemaan niin tulen paikan päälle vaatimaan selitystä, ja sano myös että haluat kopion potilaskertomuksestasi johon sinulla on laillinen oikeus. Joka sivuun.
Puhu myös potilasasiamiehestä, jos haluat ampua kovilla.
Tämän jälkeen alkaa asiat varmasti selvitä.
Joskus on lyötävä nyrkkiä pöytään, muu ei auta.
Nyt vipinää, sinulla on oikeuksia. Puolusta niitä.
Jatkoja
t: Del
..muistuttaa minua, olen juuri ajatellut itseäni ja tätä helvetin oloani.
Yhtään ei ole parantanut oloani tämän aamun uutiset, joissa puhuttiin juuri lääkkeiden väärinkäytöstä, itse laskin vajosin vieläkin alemmas, kun mietin olenko muka minä luettu sitten siihen samaan kastiin, minä joka olen elämäni elänyt liian ankarasti itseäni piiskaten ja annan tapahtua tälläisen itselleni.
Koen tämän kauhean paniikkihäiriön olevan jo tarpeeksi raskasta sairastaa, tai oikeastaan minulla lääkkeet estivät nämä kohtaukset, joita nyt tulee jatkuvasti, sen vuoksi, että on kaikenmaailman huumehörhöjä, joiksi meidät todelliset sairaat myös luokitellaan, näköjään.
Jos asuisin isossa kaupungissa, en kärsisi yhtään tälläisestä, mutta täällä sitä asutaan pienessä ympäristössä jne....
Tästähän olisi kirjoitettavaa vaikka kuinka, on varmaan useita saman kohtalon saaneita, jonkun pitäisi puuttua, että lääkärit erottaisi, sairaan ja huumehörhön, niissä on vinha ero.
Kiitos, kun vaivauduit!
Sairastuin vähän yli kaksikymppisenä paniikkihäiriöön.Siitä on jo lähes 40 vuotta.Silloin ei tiedetty sairaudesta mitään.Yli 30 vuotta kipristelin sairauteni kanssa.Sain lääkitykseksi rauhoittavia.Mutta samoin kuin sinä tunsin itseni vaikka miksi ja oli todella ahdistavaa yrittää aina uudestaan kertoa että minulla on paha olo enkä selviä elämästä ilman lääkitystä.Lopulta nielin ylpeyteni ja menin MT:hen.Tunsin suurta häpeää että kärsin tällaisista oireista.Kuitenkin olin yli 50 vuotias kun sain lääkitykseksi näitä uusia masennuslääkkeitä.Diagnoosi tosin oli tehty jo kymmentä vuotta aikaisemmin kun tälläinen oireisto luokiteltiin ja hyväksyttiin paniikkihäiriöksi.Nykyisin terv.keskuslääkäreidenkin pitäisi olla selvillä sairaudesta ja määrätä siihen sopiva hoito.
Nykyisin pääsen kävely ja-hiihtolenkeille ja matkustamaan.Joudun varmaan lopun ikäni käyttämään tätä lääkitystä ja lisäksi 1 mg tabletin temestaa liiallisen jännityksen lieventämiseen.Olen käynyt vuosittain uusimassa reseptin MT:ssä.
Rankkaa on ollut ja väsähdin sairauteni kanssa niin että jouduin jäämään eläkkeelle kaksi vuotta ennen eläkeikää.Tunsin tosin jo 40-vuotiaana olevani täysin lopussa.Nykyisin kehtaan sanoa kelle hyvänsä että minulla on paniikkihäiriö ja siihen lääkitys tuntematta itseänä huumehörhöksi tai hulluksi.
Tuosta kohtelusta vielä .Olin nelikymppisenä kohtuleikkauksessa ja käytin rauhoittavia -psykiatrin minulle kirjoittamia.Siellä leikannut lääkäri pienensi kovasti lääkeannostani.Se oli kauhea tilanne.Olin muutenkin heikossa kunnossa leikkauksen jälkeen.Tuntuu että terveydenhoidon ammattilaisilla on vielä paljon kouluttautumista suhtautumisessaan paniikkihäiriöiden takia lääkittyihin potilaisiin.
Tsemppiä!Apu löytyy.
olisipa ollut juteltavaa, ihan samanlainen kohtalo minulla.
kirjoitti, jos luet ja haluat vaihtaa ajatuksia, niin kirjoitellaan.
Tuo sairaala juttukin vielä...