Kertokaa missä Turussa on epävirallinen nakuranta?Olisin vaimoni kanssa kiinnostunut tulemaan sinne vaikka tällä viikolla!
nakuilemaan
tku
62365
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eli Ruissaloon ihan perille asti. Leirintäalueen porteista läpi ja perälle asti parkkipaikalle. Siitä rannalle ja vasemman puolen hiekkatietä eteen päin, sillan jälkeen heti metsäpolulle vasemmalle ja sitä eteenpäin kunnes saavut pienehkölle hiekkarannalle...
Kiitos vastauksesta.Kävimme paikanpäällä.Siellä oli kaksi miestä meidän lisäksi.Otimme aurinkoa.Uteliaat katseet kiinnostavat
Tulkaa lauantaina uudelleen, jos vaan mahdollista. On luvattu kauniita ilmoja!
Vastasitte kulkuohjeisiini klo 13:45, eli olette käyttäneet mahtavat tunnin ja 35 minuuttia (olettaen että luitte viestin heti) lähtöpäätöksen tekemiseen, kassien pakkaamiseen ja eväiden tekemiseen, sekä vähintään puoli tuntia mistä vain päin turkua Ruissaloon, 10 min kävelyyn parkkipaikalta rannalle, ja samat paluusuuntaan pikapikaa kotiin kirjoittamaan palautetta...
Eli olette ehtineet nauttia naku-auringosta mahtavat 15min, olettaen ettei lähtöpäätökseen, pakkaamiseen ja eväiden tekemiseen ole mennyt sekuntiakaan aikaa...
:D
Kaikenlaista sitä näkee kun vanhaksi elää...
Jäin kiinni.Olen häirikkö.Olisin halunnut nähdä alastoman naisen
Huomenna aamupäivällä olis tarkoitus mennä nakuilemaan.Tämä viikko vielä kesälomaa.Kuten sanottu,uteliaat katseet kiinnostavat