Ajankohtaista

1121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

HUOMIOITA GAZAN EVAKUOINNISTA

Juutalaisten evakuointi, tai karkotus tai pakkosiirto, mitä termiä sitten halutaankin käyttää, on täydessä käynnissä

Poliisi vakuuttaa kaiken menevän ennakkosuunnitelmien ja –odotusten mukaan.

Ilman hankaluuksia se ei kuitenkaan ole sujunut.

Kerem Atzmonassa asukkaat pyysivät armeijaa toimittaman heille muuttolavoja, mutta saatuaan ne he sytyttivät ne tuleen.

Moragissa isä tuli pienen lapsensa kanssa kerrostalon parvekkeelle uhaten pudottaa lapsensa alas vastalauseeksi pakkosiirrolle.

Neveh Dekalimissa nuori äiti uhkaa surmata itsensä veitsellä. Sotilaat piirittävät hänen taloaan.

Nuori mies heittäytyi bussin eteen ollen vähällä jäädä sen ruhjomaksi.

Armeija edustajat syyttivät teknistä vikaa Nisanitin sähkövirran katkeamisesta, vika korjattiin pian.

Kfar Daromissa kolme puskutraktoria, joita oli tarkoitus käyttää talojen tuhoamisessa, tehtiin käyttökelvottomiksi. Bussien ikkunoita peitettiin maalikerroksilla.

Moragin ja Neveh Dekalimin synagogissa pidettiin jäähyväishartaudet, joihin sotilaita pyydettiin mukaan

Erittäin tunteellisen tilaisuuden aikana monet itkivät ääneen, myös sotilaat. Torah-rullat tuotiin ulos synagogista ja vietiin turvallisesti pois alueelta.

EVAKUOINNIN HÄIRINTÄÄ

Palestiinalaiset avasivat tulen sotilaita kohti Neveh Dekalimin lähellä. Kukaan ei kuitenkaan haavoittunut.

Abbas valmistautuu evakuoinnin jälkeiseen aikaan puhdistamalla ja siivoamalla Gazan kaupunkia. Runsaat terroristeja ja terrorijärjestöjä ihannoivat graffitit peitetään maalilla, katuja ja puistoja siivotaan ja kunnostetaan. Abbas haluaa arabivaltioiden johtajia vierailemaan Gazassa näyttääkseen heille, mitä terrorismi voi saada aikaan, kun se on tehokas.

Abbas nimitti PA:n armeijan tiedustelupäällikön virkaan Jemal Sema Danan, joka tunnetaan aseiden salakuljetuksen ja tunnelien rakentamisen erikoistuntijana.

USA:N HUOLIA

USA on huolissaan asioiden kehittymisestä Gazan alueella. Se lähetti apulaisulkoministeri David Welchin Gazaan neuvottelemaan tilanteesta. Hän oli siellä eilen ilman ennakkovaroitusta.

YK on antanut kaikille työntekijöilleen käskyn siirtyä pois Gazan alueelta ensi tilassa.

MUUTOKSIA LUVASSA ISRAELIN POLITIIKASSA

Israelissa on havaittavissa selvää tilanteen ja oman aseman uudelleen arviointia. Selvemmin se näkyy uskonnollisen kansanosan käyttäytymisessä ja itsetutkistelussa.

Ei-uskonnolliset, lähinnä vasemmistoleiriin lukeutuvat, ovat eläneet voiton tunnelmissa. Mutta kaiken huuman jälkeen on havaittavissa pientä elonmerkkiä huomiosta, että sittenkin kaikki Israelin juutalaista sukujuurta olevat ovat samaa kansaa ja että heille merkitsee paljon sen uskonnolliset rituaalit ja perinteet, vaikka ne kaipaavatkin perusteellista tuuletusta ja koiden ja homeen poistamista.

Pinttyneet, erikoiskoulutetut ja ”aivopestyt” sotilaat ja poliisit ovat itkeneet yhdessä juutalaisten asukkaiden kanssa, jotka heidän tulee karkottaa kodeistaan, Gush Katifissa ja muualla.

Muutamat kommentoijat ovat todenneet omana vakaumuksenaan, että Israel ja juutalaiset tulevat palaamaan jonain päivänä niille hietikoille ja kumpareille, joista heidät nyt karkotetaan.

Kun pahin karkotusten aiheuttama isku alkaa lientyä, tilalle tulee turta mutta kuitenkin toivorikas tunne siitä, että tämä aika on niitä onnettomuuksia, jotka juutalaisten tulee käydä läpi.



Evakuoinnin seuraaminen tapahtuu parhaiten rakentamamme web-sivun avulla, Se on vasta prototyyppiasteella, kuten sen laatija Tarja-tyttäreni sanoi.

Sen kirjoitukset saa auki viemällä nuoliosoittimen tekstin otsikon päälle ja napsauttamalla hiiren vasenta painiketta. Takaisin pääsivulle palaaminen tapahtuu napsauttamalla hiirellä ”edellinen” painiketta.

Web-sivun osoite on : http://israelupdate.tripod.com/kirjoitukset/FRAMES22.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta


luettavaa! kirjoitti:

http://israelupdate.tripod.com/kirjoitukset/FRAMES22.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu