Verotusasiaa

moro.

Tilanne on seuraava olen ottamassa saikkua nykyisestä työstäni n. 3-4kk ja näin ollen saan siis palkan sairausajaltani.

Olen myös aloittamassa 2-viikon päästä toisen työn ja näin ollen saisin heiltäkin rahaa, eli kahdesta paikasta.. Mitä pitää ottaa huomioon, ettei kikkaile liikaa??

Toimitan uuteen työpaikkaani uuden verokortin näkeekö uudesta verokortista, että olen edelleen toisenkin firmanpalveluksessa?? Kuka osaa sanoa??

Kiitos asiallisista neuvoista!
Tiedoksenne. Turhat moraalinvartijat älköön vaivautuko!! kiitos.
10679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

"uuden" verokortin toimitat uuteen työpaikkaan?

Äänestä
  • Tietysti aivan tavallisen lisäverokortin, näin aluksi.
    Eikä verokorttia tarvitsekaan toimittaa,
    pidätetään vain enemmän, mutta saahan sen takaisin.

    Sen saa takaisin samana vuonna,
    kun pyytää loppuvuodesta korjatun verokortin,
    kun on tiedossa tulot ja pidätykset.

    Äänestä

Niin eihän tämä ole mitenkään "rikollistakaan",
vain hieman ei toivottua, mutta hyvin yleistä.

Vaikka kaikki on tietokannoissa, verot, sairausmaksut ym., eivät ne ole mitenkään yhteiskäytössä.

Suurimpana kiinnijäämisenä pitäisin kovin yksinkertaista asiaa.
Usein uusi työnantaja kyselee vanhalta työnantajalta, useita kertoja.

Kuinkahan lähellä on uusi työpaikkasi, onko samalla paikkakunnalla.
Silloin on suuri vaara joutua kiinni.

Ei kannata myöskään kertoa kenellekään ”hyvälle kaverille”, ovat niin kateellisia, voin melkein luvata että kertovat jollekin joskus.

Kiinnijäämisestä ei kai kovin suuria sanktioita seuraa, maksat takaisin ylimääräisenä saadun rahan.

Kaikkein pahempi on että jos sittenkin joudut kiinni,
on työnantajillakin tietokantansa ja tulet epäsuosituksi pitkäksi aikaa.

Eihän pienelle työnantajalle kuluja aiheudu sairaslomasta.
Mutta jos sinulta jää työt pahasti kesken hän voi hermostua.

Että harkintaan.

Äänestä
  • kun kirjoitat, ettei pienelle työnantajalle aiheudu kuluja sairaslomasta?

    Äänestä

  • old_profile_20052 kirjoitti:

    kun kirjoitat, ettei pienelle työnantajalle aiheudu kuluja sairaslomasta?

    Kirjoittanut: marella 18.8.2005 klo 16.58
    kun kirjoitat, ettei pienelle työnantajalle aiheudu kuluja sairaslomasta?
    ---------
    Kerro sinä ensimmäisenä, mitä siinä on epäselvää tai väärin ????

    Mikä sana tai asia, tai kirjain on se jota et ymmärrä.

    Äänestä

  • rento kirjoitti:

    pieni taikka suuri, niin maksaa työntekijälle sairasajan palkkaa täysimääräisenä tessin mukaan.

    Eikö tämä ole kulu?

    Äänestä

  • "Eihän pienelle työnantajalle kuluja aiheudu sairaslomasta."

    Kerrohan hävettääkö sinua tyhmyytesi ja tietämättömyytesi koskaan? Entä onko tullut mieleen, että kannattaisi vaieta sellaisista asioista, joista ei mitään ymmärrrrä?

    Äänestä

  • old_profile_23682 kirjoitti:

    "Eihän pienelle työnantajalle kuluja aiheudu sairaslomasta."

    Kerrohan hävettääkö sinua tyhmyytesi ja tietämättömyytesi koskaan? Entä onko tullut mieleen, että kannattaisi vaieta sellaisista asioista, joista ei mitään ymmärrrrä?

    Kerrohan hävettääkö sinua tyhmyytesi ja tietämättömyytesi koskaan? Entä onko tullut mieleen, että kannattaisi vaieta sellaisista asioista, joista ei mitään ymmärrrrä?
    ---------

    Niin mistähän asiasta on kyse??
    Että tietäisin hävetä, ainakin sopivasti on maksettu työni tloksista että olen luullut tekeväni hyvin työni, yli 7000 €/kk.
    Saat vastata kummalla nimimerkillä hyvänsä.

    Äänestä

  • old_profile_20052 kirjoitti:

    pieni taikka suuri, niin maksaa työntekijälle sairasajan palkkaa täysimääräisenä tessin mukaan.

    Eikö tämä ole kulu?

    "pieni taikka suuri, niin maksaa työntekijälle sairasajan palkkaa täysimääräisenä tessin mukaan."
    -------------------

    Kun olen palkannut yhden henkilön, jos hän jää sairauslomalle, esim 3 kuukaudeksi.

    Joudunko tosiaan maksamaan hänen palkkansa aivan omista/firman rahoista?
    3 kk palkka on melko paljon.

    Äänestä

  • qyritys kirjoitti:

    Tulipa taas tapani mukaan kuitattua pari sivullista tekstiä yhdellä lauseella:)

    Työnantaja siis maksaa työntekijän sairasajalta täyden palkan. Työehtosopimuksessa on määritelty, kuinka pitkältä ajalta palkkaa maksetaan (esim neljä viikkoa).

    Jos kysymyksesssä on työtapaturma, vakuutusyhtiö korvaa työnantajalle palkan.

    Jos kysymyksessä on tavallinen sairaus, Kela maksaa 9 omavastuupäivän jälkeen työntekijän sv-päivärahan työnantajalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Juha kirjoitti:

moro.

Tilanne on seuraava olen ottamassa saikkua nykyisestä työstäni n. 3-4kk ja näin ollen saan siis palkan sairausajaltani.

Olen myös aloittamassa 2-viikon päästä toisen työn ja näin ollen saisin heiltäkin rahaa, eli kahdesta paikasta.. Mitä pitää ottaa huomioon, ettei kikkaile liikaa??

Toimitan uuteen työpaikkaani uuden verokortin näkeekö uudesta verokortista, että olen edelleen toisenkin firmanpalveluksessa?? Kuka osaa sanoa??

Kiitos asiallisista neuvoista!
Tiedoksenne. Turhat moraalinvartijat älköön vaivautuko!! kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu