Sattuma ja ei

Huuhtanen joutui sattumalta haastatteluun, jossa kysyttäessa kertoi suoraan kuka kustansi oopperaillan.

(Paranoidi voisi luulla, että kyseessä oli järjestetty ansa)

Se puolestaan ei ollut sattuma, että juuri hänen oopperavierailunsa johti poliisitutkintaan, mutta kymmenien muiden ilmaista oopperailtaa viettäneiden poliitikkojen ja korkeiden virkamiesten ei.
3162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Poliisitutkintaan ei todellakaan johda sellaiset lahjat, joilla ei pyritä vaikuttamaan virkamiehen päätöksiin. Poliitikot eivät ole virkamiehiä, joten he voivat ottaa vastaan lahjoja. Jos esim. hankolainen yrittäjä haluaa tarjota lounaan Utsjoen palopäällikölle, ei ole ilmeistä, että sillä pyritään vaikuttamaan palopäällikön ratkaisuun, jos Hangossa syttyy palo samaan aikaan kahdessa paikassa.

Mahdatko tietää, keitä olivat ne mainitsemasi kymmenet korkeat virkamiehet, jotka viettivät ilmaista oopperailtaa. Veikkaan, että iltapäivälehdet voisivat maksaa sinullekin avokätisesti, jos paljastat heille tietosi.

Äänestä
  • Sellainen näppituntuma asioihin on, että Huuhtasen ilmaislippu ei ollut ainutlaatuinen poikkeama yleisestä käytännöstä. Äläkä nyt ala vaatimaan yliopistotutkimusta - tiedät itsekin miten asia oikeasti on.

    Aika monessa asiaa käsittelevässä avauksessa on jo pitkään ja hartaasti käsitelty "yleisen käytännön" historiaa ja yleisyyttä, enkä ala niitä tässä toistamaan.

    Huuhtasen joutuminen parrasvaloihin, panee ihmettelemään, mistä nyt tuulee?

    Utsjoen palopäällikkö saattaa hyvinkin tilata (valtion tai kunnan laskuun) hankolaisen yrittäjän valmistaman tuotteen paloasemalleen. Hänen tulee olla tarkkana tilauksesta kilpailevien yritysten tarjoomusten suhteen.

    Äänestä

MM-kisojen aikana napamiehiä ja -naisia sai SUL:n kestitystä - ainakin tv-kuvista päätellen.

On toki hyvä, että jostain aloitetaan. Huuhtasen oopperajuhlalippu on pieni asia. Siitä vaan KRP SAK:n, SUL:n ja osuuskaupan korruption pariin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


shortcut kirjoitti:

Huuhtanen joutui sattumalta haastatteluun, jossa kysyttäessa kertoi suoraan kuka kustansi oopperaillan.

(Paranoidi voisi luulla, että kyseessä oli järjestetty ansa)

Se puolestaan ei ollut sattuma, että juuri hänen oopperavierailunsa johti poliisitutkintaan, mutta kymmenien muiden ilmaista oopperailtaa viettäneiden poliitikkojen ja korkeiden virkamiesten ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu