Älkää toverit unohtako, että Stalin on sankarimme. Muistakaa kunnioittakaa hänen tekojaan aatteemme hyväksi. Hän oli todellinen kansan mies!
STALIN - SANKARIMME
tovereille
351791
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Tiedät varmaan mikä hirmuvaltias ja kansantappaja tämä Stalin oli. Että vitsi vitsinä.
Tiedät varmaan mikä hirmuvaltias ja kansantappaja tämä Stalin oli. Että vitsi vitsinä.
Olet oikeassa. Stalin ei ole tehnyt mitään väärää. Hän ehkäisi Suomen hyökkäyksen N-liittoon hyökkäämällä itse Suomen kimppuun vuonna 1939.
Lisäksi hän teki 30 vuodessa Venäjästä teollisuusvaltion ja koneellisti maatalouden. Suuri valtiomies. Se maksoi vain n. 20 000 000 venäläisen hengen. He kuolivat oikaen asian puolesta. Eläköön Isä Aurinkoinen. Uraa!
Me kaikki kunnioitamme Stalinia, Yrjö Hakasta Ja Mikko Kivipuroa.
No ei ainakaan Hakasta. Stalinkin on pepusta, mutta Hakanen on jo todella syvältä, vaikka ko. herrat ovat hyvin, hyvin erilaisia.
Kivipurossa taas ei ole mitään vikaa.
Vitsit jonnekin muualle, kiitos.
Pitääkö paikkansa, että Yrjö Hakanen yrittää kulkea melkolailla Stalinin viitoittamaa tietä?
Vallanhimo on viennyt mukanaan monen viisaammankin. Hakanen on ollut aina tunnettu juuri siitä. Koko SKP on rakennettu Hakasen ympärille.
ei ollenkaan: he eroavat kuin yö ja päivä
Toisilla on Jumala. Meillä on Stalin.
Leonid kyseli Stalinilta millaista on olla helvetissä. No Josef sitten siihen, että muuten olisi hyvä olla mutta aina kun Adolf on ruoanjakajana...niin hän pakoittaa minut syömään vasaralla ja sirpillä.
Banzai, uraa Stalino ja job tvoje madj!
http://www2.helsinginsanomat.fi/uutiset/juttu.asp?id=20001220KU13&pvm=20001220&a=1
Kommunismin musta kirja on paras vitsikirja kautta aikojen. Eläköön Stalin!
lue
http://gamma.nic.fi/~otammile/uuslibhesa.htm
Avauksesi otsikon laadit tarkoituksellisesti irvokkaaksi! Mutta myönnän omalta osaltani sen,
että Veli Josef´in ansioksi on laskettava , että emme elä "Aatun" suunnittelemassa Eu-
roopassa!!!
vom
Otsikko on ainakin minun mielestäni tälle palstalle sopiva. Vai, etkö kunnioita aatteemme isää?! Et ole ilmeisesti aito kommunisti? Saksa lyötiin osittain Stalinin voimin, mutta harmi, että emme ole nyt osana Venäjää.
Sinulle on mahdollista muuttaa Venäjälle!Itseäni ei kiinnosta!
vom
"Veli Josef´in ansioksi on laskettava , että emme elä "Aatun" suunnittelemassa Euroopassa!!!"
Mikä saa sinut uskomaan, että USA olisi hyväksynyt Hitlerin Euroopan?
Kerro heti - stalinistinen maailmankuvasiko??
Ja älä unohda päivittäistä lääkitystäsi.
/Kalle, joka toivoo lääkityksen auttavan ja stalinismin kohta helpottavan - onneksi se lasten ja nuorten tauti ei tartu enään näin kypsällä ikää.
Mitä U.S.A:han tulee tuossa kuvitteellisessa tilanteessa, on enemmänkin kuin mielikuvituksen tuotetta! En vaivaudu edes ajattelemaan.Lohdutukseksesi kerron, että noudatan Äitini neuvoa,
"Ota Hota päivässä"!
vom
Jos on riittävän vahva usko niin ei tarvita mitään perusteluja eikä todisteita ja se pätee niin jehoviin, lestadiolaisiin kuin stalinisteihinkin...
/Kalle, joka tietää stalinismin olevan lasten ja nuorten tauti, joka paranee vain potilaan järkiintyessä vanhemmiten - tosin kaikki eivät parane koskaan ( eivät viisastu?? ). Kalle ei tunne ketään, joka olisi saanut tartunnan yli 25 vuotiaana mutta useita jotka ovat tästä ihmiskunnan rutosta parantuneet
Olenko siis Sinunkin mielestäsi aivan toivoton tapaus?
vom
että lähemmäs 30 milj. kuoli stalinin hallinnon aikana pelkästään Gulag:issa...
Ei mahda tuo tieto pitää paikkaansa... Ulkopuolisten propagandaa. Stalin on tehnyt paljon aatteemme eteen. Muutamat ihmiset kuolivat, mutta se oli sen arvoista.
Herätkää! Stalin oli mielisairas ja hänen olisi pitänyt kuolla hitaasti ja tuskallisesti.
Hänen takiaan Venäjä on maailman saastunein maa! Järviä ja jokia on pilaantunut vain teidän itsekkäiden ihmisten ansiosta!!!! Luojan kiitos Suomi ei ole Venäjää. Siellä on korruptiota, huono terveydenhuolto, huono koulutus, suuri ero rikkaiden ja köyhien välillä, ei sanan vapautta, jne.! Muuttakaa vaan venäjäänne, ei tuota kakkaa jaksa kuunella... tiedän erään kommarin ja hän on rasittava. En ole sanonut hänelle mitään pahasti, mutta sisimmässäni en kestä. Ilman Stalinia maailma olisi paremmin! Mutta en voi tietää sitä.... Ei voi tietää
Missä luuraavat "Herra yksil.." ja Kalle/, joka...! Pyydän, kertokaa meille, mitä mieltä olette Isä Aurinkoisesta !!
vom
suomen syöjä.
Isä aurinkoinen oli pahin tähänastisista tyranneista, oikea ihmiskunnan syöpien syöpä.
/Kalle, joka näin on sanonut mielipiteensä Stalinista ja odottaa toverin "vom" tekevän samoin
Onkohan toi vom jättäny lääkkeensä syömättä? No silti: eihän nyt kukaan enää tosissaan voi kannattaa tätä punaista aatetta, kun sehän oli vitsi jo syntyessään.
Stalin oli todellinen johtaja. Otahan lääkkeesi, tai tulen kaatamaan ne väkisin kurkustasi alas.
Päivittäinen Hota on otettu! Ja mitä punaisen aatteen kannattajiin tulee, niin niitähän on
pilvin pimein!
vom
"vom" on ottanut kantaa jo 18.8. !
vom
Juuri niin kuin Kalle on epäillytkin - toveri "vom" on jatkuvassa lääkityksessä...
/Kalle, joka aavisti jotain...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000010190804
/Kalle, joka toivoo lääkityksen auttavan ja stalinistin parantuvan pikaisesti
Tosi ikävä tuottaa Sinulle pettymys "Kalle/,joka...".Joku tietäväinen tuolla aikaisemmin todisti, ettei tähän tautiin ole vielä keksitty lääkitystä!
vom
Ystävän neuvo; tarkkaile itseäsi! Taudilla on taipumus iskeä yllättäen!
vom
Toki vasemmistossa on myös niitä, jotka eivät osaa arvostaa Stalinen tekoja, kuten täällä palstalla huomaa. Suurin osa vasemmistosta on kuitenkin ns. puhtaita ja aitoja kommunisteja.