Metrolehdet

Olemme seuranneet nyt jonkun aikaa metrolehti-ilmiötä busseissa, joka aamu satakunta lehteä tuodaan autoihin,vaan mitä siintä on seurannut?
Joka lähdön jälkeen niitä löytyy lattioilta, penkeiltä,penkkien välistä ja jopa ovimonttuihin niitä on heivattu.
Parhaimmillaan kymmeniä lehtiä YHDEN LÄHDÖN jälkeen kerännyt, ja arvatkaa onko tuo touhu turhauttavaa.
Suurimmalla osasta matkustajista ei järki juokse edes senvertaa, että ottaisi ottamansa lehden mukaan tai palauttaisi sen sinne mistä lehden otti,yhtään ei kunnioiteta kuljettajan työmaata.Itse ainakin olen ajatellut lapiota ottaa mukaan työmaalle jotta matkustajat voisivat raivata tiensä lehdiltä istuinpaikoilleen koska, senverran touhuun,välinpitämättömyyteen kyllästyneenä en rupea keräämään samoja lehtiä puolentunnnin välein, eikä sitä aina aikataulun merkeissä kerkeäkään.
EHDOTANKIN ETTÄ NOUSTAAN KAPINAAN METROLEHTIEN POISSAAMISEN JOHDOSTA.
251600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Kieltämättä tuntuu perin oudolta että ihmiset ottavat lehdet mutta heittelevät ne lattioille?!? Penkille vielä ymmärrän, siitä voi sen seuraava lukea tai kuljettaja nopeasti kerätä mutta miksi helvetissä ne pitää lattioille heitellä.

Eipä noissa lehdissä kovinkaan paljon uutta ole jos kerran on uutiset kuullut, itse suosisin että lehtiä olisi vain ehkä puolet nykyisestä niin niitä ei välttämättä niin paljoa löytyisi roskista ja lattioilta yms.

Äänestä
  • Kuljettajan tehtävä on huolehtia auton siisteydestä, voi jättää ne tupakkatauot vähemmälle, joskus näkee kun penkille on läikytetty, kahvia, jäätelöä, lihapiirakkaa, kuljettaja voi ottaa pesu ja siivousvälineet aamulla autoon ja siivota matkustajien jätökset, koska matkustajat maksavat matkasta ja vaadimme siistimpiä busseja!

    Äänestä

  • Vaadin palvelua kirjoitti:

    Kuljettajan tehtävä on huolehtia auton siisteydestä, voi jättää ne tupakkatauot vähemmälle, joskus näkee kun penkille on läikytetty, kahvia, jäätelöä, lihapiirakkaa, kuljettaja voi ottaa pesu ja siivousvälineet aamulla autoon ja siivota matkustajien jätökset, koska matkustajat maksavat matkasta ja vaadimme siistimpiä busseja!

    Ensinnäkin vain tosi ääliö kirjoittaa vaativansa jotain mitä hän ei pysty tekemään.Sinulla on vain oikeus olla hiljaa ja jos luet lehteä,sen voi palauttaa muovitaskuun missä sen paikka on.Sinulla ei ole oikeutta vaatia meiltä kuin korkeintaan palvelua.
    Kaikenlaisten ruokien,jäätelöitten,kahvin nautiskelu BUSSISSA ON KIELLETTY,vai oletko niin tyhmä ja lukutaidoton etkä osaa katsoa tarroja.Bussi ei ole mikään kahvio taikka ravintola.Jotkut sinunlaisesi ääliöt ei vaan jaksa ajatella logiikalla niin pitkälle.
    Itse heivaan matkustajan ulos.....ja lujaa heivaanki jos jotain syödään eikä uskota kerralla kun sanotaan.
    OLE SINÄ IDIOOTTI HILJAA JA OLE ILOINEN ETTÄ JAKSAMME KUSKATA SINUNLAISIA ITSEKKÄITÄ IDIOOTTEJA jotka vaan vaaditte ja vaaditte.

    vaadi sä idiootti aivan rauhassa mitä sua ikinä huvittaaa,kysyn vaan, mitä jos joku tulisi sottamaan välinpitämöttömyyttään sinun työpaikalle/kotiisi.....itse ainakin tulisin ilomielin....senkin itsekeskeinen näätä

    Äänestä

  • Vaadin palvelua kirjoitti:

    Kuljettajan tehtävä on huolehtia auton siisteydestä, voi jättää ne tupakkatauot vähemmälle, joskus näkee kun penkille on läikytetty, kahvia, jäätelöä, lihapiirakkaa, kuljettaja voi ottaa pesu ja siivousvälineet aamulla autoon ja siivota matkustajien jätökset, koska matkustajat maksavat matkasta ja vaadimme siistimpiä busseja!

    Mitäpäs jos tulen joku aamu työpaikallesi, kaadan lattialle märkiä, likaisia, repaleisia metrolehtiä, ja kun saat ne siivottua kaadan saman verran lisää. Samalla tietysti vingun siitä että miten täällä on näin likaista?...

    Äänestä

  • kuski jo 12v kirjoitti:

    Ensinnäkin vain tosi ääliö kirjoittaa vaativansa jotain mitä hän ei pysty tekemään.Sinulla on vain oikeus olla hiljaa ja jos luet lehteä,sen voi palauttaa muovitaskuun missä sen paikka on.Sinulla ei ole oikeutta vaatia meiltä kuin korkeintaan palvelua.
    Kaikenlaisten ruokien,jäätelöitten,kahvin nautiskelu BUSSISSA ON KIELLETTY,vai oletko niin tyhmä ja lukutaidoton etkä osaa katsoa tarroja.Bussi ei ole mikään kahvio taikka ravintola.Jotkut sinunlaisesi ääliöt ei vaan jaksa ajatella logiikalla niin pitkälle.
    Itse heivaan matkustajan ulos.....ja lujaa heivaanki jos jotain syödään eikä uskota kerralla kun sanotaan.
    OLE SINÄ IDIOOTTI HILJAA JA OLE ILOINEN ETTÄ JAKSAMME KUSKATA SINUNLAISIA ITSEKKÄITÄ IDIOOTTEJA jotka vaan vaaditte ja vaaditte.

    Koita ymmärtää ettei se auto ei ole liikenteessä kuljettajaa, vaan asiakkaita varten! Jos bussi on sotkunen laitan reklamaatiota kuljettajasta YTV:lle. Että kerää vaan ne lehdet lattialta!

    Vaikka 10% matkustajista olisi sikoja niin 90% haluaa matkustaa asianmukaisessa välineessä. Ja eväiden nauttiminen matkalla kuuluu asiaan. Matkustamme joukkoliikennevälineellä emmekä millään kiinanarmeijankuljetuksella koita ymmärtää!

    Äänestä

  • NO HUHHUH kirjoitti:

    Olet juuri sellainen matkustaja joita iloksemme jätämme pysäkille ja joille isosta rahasta annamme 10c koloikkoina takaisin.
    Voit aivan vapaasti soittaa ja valittaa ihan mihin sua huvittaa ja miten paljon jaksat,jos saat siintä jotain tyydytystä.
    Linja-auto on matkustusajoneuvo ja syöminen ja juominen on kielletty,MENIKÖ JAKELUUN.
    Jos kuitenkin päätät kerätä kaiken huomion itsekeskeisyydessäsi niin oikeen toivon, että itse istut uusilla housuilla penkille missä on hampurilaismajoneesia,kahvia,kokista, olutta jne.
    Me emme putsaa autoja ajojen aikana,jos joku esim.oksentaa niin jos ilta-aika niin ajo ajetaan loppuun ja varikolla siivoojat siivoaa,päivällä saadaan uusia auto,jos niitä sattuu ehjinä olemaan.Yleensä kaikki vara-autot ovat korjattavana että voisi ajaa joskus taas.
    En jaksa vastailla sinunlaisten idioottien idioottimaisiin viesteihin.
    Jos haluat julkisuutta,siivoa itse sotkusi minkä aiheutat bussissa ja korjaa itse lehdet pois jos ne sinua haittaa,kuskit ei kerkeä,kahviuko kutsuu meinaa.

    Äänestä

  • kuski 12v ajan kirjoitti:

    "Olet juuri sellainen matkustaja joita iloksemme jätämme pysäkille ja joille isosta rahasta annamme 10c koloikkoina takaisin."

    Olet juuri sellainen kuski joista teen reklamaatiota enkä edes piruuttani. Kun toisen kerran osut kohdalle maksan matkan 10c kolikoilla.

    "Linja-auto on matkustusajoneuvo ja syöminen ja juominen on kielletty,MENIKÖ JAKELUUN."

    Jaa. Mä olen ostanut juotavaa autosta, jonka penkit on hieman kalliimmat kuin sun paskalehtibussin. Sun auto sattuukin olemaan sun mitättömän egon pullistelukenttä. Jossain Shäfflessä olen nähnyt tarran että makkaran ja oluen nauttiminen kielletty. Mutta mä ainakin jatkan syömistä edelleen, ja olen tehnyt sen aina siististi että ime törkyturpa munaa vaan.

    "Jos kuitenkin päätät kerätä kaiken huomion itsekeskeisyydessäsi niin oikeen toivon, että itse istut uusilla housuilla penkille missä on hampurilaismajoneesia,kahvia,kokista, olutta jne."

    Pitäisit tarkempaa silmää oikeiden ongelmien suhteen. Kertaanka en ole nähny bussinpenkkiä joka olis paskanen safkasta tai juotavasta, mutta töherryksiä ja purkkia riittää. Vaikuttaa siltä että haluat vain meuhkata etkä tarjota mahdollisimman mukavaa matkaa!!

    "Me emme putsaa autoja ajojen aikana,jos joku esim.oksentaa niin jos ilta-aika niin ajo ajetaan loppuun ja varikolla siivoojat siivoaa,päivällä saadaan uusia auto,jos niitä sattuu ehjinä olemaan."

    Käytä vähän silmää ja jätä pysäkille tapaukset jotka ovat laattaamassa. Vahvasti päihtyneitä tai häiriköiviä ei tarvitse bussiin ottaa!!

    "En jaksa vastailla sinunlaisten idioottien idioottimaisiin viesteihin."

    Kukahan tässä on idiootti? Terv. mensan älykkyysosamäärä .

    "Jos haluat julkisuutta,siivoa itse sotkusi minkä aiheutat bussissa ja korjaa itse lehdet pois jos ne sinua haittaa,kuskit ei kerkeä,kahviuko kutsuu meinaa."

    Vahvistat vain käitystäni miksi bussi on ja pysyy alaluokan kulkupelinä...

    anna palaa vaa,mulla ei kiire,voit olla varma että se laskeminen kestää.......ja kauan.Mitähän muut matkustajat tuumaa asiasta......

    munan imemisessä en viitsi alentua tasollesi,mitähän teet takapenkillä yksin matkustaessasi.Voi olla ettet ole minun kyydissäni ollu,olisit huomannut ja varsinkin kuullut sen.Käytä persreikä,mulkunlipittäjä silmiäsi tai painu optikolle niin saat lasit minkä läpi huomaat tarrat kielloista.Eikä voi olla niin idiootti, että pitää bussia ruokaravintolana,toivon tosiaan, että istut hampurilaijätteitten päälle joskus,meinaan niitäkin on monet kerrat ollu, ennenkuin kielto syömiselle tuli,ehdoton sellainen.

    Päihtyneet pitää ottaa kyytiin ja mistä sen huomaa jos takapenkillä tai keskellä joku oksentaa puolet penkille ja puolet lattialle......vaan jos kiinni saadaan niin 50e maksu tai putkamatka kutsuu.

    Ehkä kaikille olisi paremi jos rupeaisit kulkemaan taksilla.....NUIJA

    On taas niin maan perusteellisen (paska)putkiavokuskia!

    Penkille oksennus on mielestäsi ok, mutta ei tripin tai lihapiirakan syöminen. Mistä näitä oikein sikiää?

    Suosittelen vahvasti ammatinvaihtoa! Tilalle saadaan asiallisia afrikkalaisia jotka ovat ihmisiksi, eivätkä piruile maksaville asiakkaille! Ja kunnioittavat työtään!

    JA KERÄÄVÄT LEHDET!!! JOS EI TYÖ MAISTU OTA LOPPUTILI!! TURHA PIRUILLA ASIAKKAILLE!!!

    Äänestä

  • NO HUHHUH kirjoitti:

    On taas niin maan perusteellisen (paska)putkiavokuskia!

    Penkille oksennus on mielestäsi ok, mutta ei tripin tai lihapiirakan syöminen. Mistä näitä oikein sikiää?

    Suosittelen vahvasti ammatinvaihtoa! Tilalle saadaan asiallisia afrikkalaisia jotka ovat ihmisiksi, eivätkä piruile maksaville asiakkaille! Ja kunnioittavat työtään!

    Nuija hoi, osta elämä ja aivot tampio.Lueppas vastaukseni edelliseen idioottiviestiin tai hanki kunnon lasit, että kykenet pyhässä yksinkertaisuudessasi ymmärtämään sinulle kerrottuja asioita.
    Jos luulet tosiaan olevasi vitsikäs, mene kuuroille mummoille kertomaan vitsejäsi.
    Ilmeisesti et tajua, kuljettaja ei aina voi huomaa laatottajia eli oksentajia (oli pakko tarkentaa ettei tampio luule remonttiurakaksi) vaan jos huomaa niin siivoaa vaikka omalla takilla tai maksaa 50e tai pollisin matkassa kohti putkaa.

    nimimerkki HUHUH taitaa asua jossain tosi korvessa naapureinaan pari mummoa joita hän tiirailee kun ei parempaaa saa.Tule tänne pääkaupunkiseudulle päiväksi meidän hommii vaikka lauantai illaksi ja valita ja vaadi sitten niin paljon kun jaksat vaan nyt kun et tiedä etkä kykene ymmärtämään asioita, PIDÄ TURPA KII AASI.
    Minun puolestani tämä saa loppua tähän.tuirha sinulle selittää mitään.

    "Ilmeisesti et tajua, kuljettaja ei aina voi huomaa laatottajia eli oksentajia (oli pakko tarkentaa ettei tampio luule remonttiurakaksi)"

    Joo en tunne tätä alaluokan slangia. Se kylläkin ihmetyttää miksi uhraat vaikka oman takin laatoittajalle ja kuskaat häiriköt perille asti, mutta heität suklaanpatukan syöjät ulos.

    En jummarra. Tai kyllähän minä sen tiedän. Olet itse noita örveltäjiä etkä asiallisia ihmisiä. Se on tullut hyvin selväksi kirjoituksistasi.

    et näköjään ymmärrä sinulle esitettyjä asioita ja katsot olevasi kaikkien muitten ihmisten yläpuolella.Sinulle tekisi hyvää tapella kaljanjuojien,röökinpolttajien,pummilla yrittävien sekä väärennettyjen/vanhoilla lipuilla asioivien matkustajien kanssa.Voisi mennä jupilta puput pöksyyn ekalla pysäkillä.

    -jos et ymmärtänyt,oksentaja toki siivoaa omalla takilla jos ei halua maksaa tai polliiseja paikalle, jotka muistavat vielä sakolla.
    Kielto koskee hampurilais tms tuotteita, alkoholinjuomista sekä tupakkaa sekä näihin liittyviä tuotteita.Olet ainoa suuressa viisaudessa,joka suklaasta on puhunut.

    Olisi hauska nähdä kun omasta mielestään ylempiarvoinen juntti,varmaankin nörtti idiootti saisi kokea saman ilon ja riemun uhkauksineen mitä me saamme, varsinkin vkoloppu ajoissa.

    Olisi kaikille parempi, että lopettaisit asioista tietämättömänä kirjoittelun tänne,varsinkin kun alunperin herätin keskustelua metrolehdistä,en muusta.

    Voidaan tietysti tehdä niinkin, että kerro työpaikkasi niin tulemme porukalla syömään sinne, juomaan kahvit ja lukemaan päivän lehdet ja jätämme ne minne sattuu ja ups saattaisi samalla kahvia tms. vahingossa läiskyä matolle,tuolille jne.
    Luulisi matkustajien ymmärtävän, ei me turhasta sanota tai turhaan pihalle potkita.
    Bussi on meidän työmaa ja olisi mukava jos matkustajatkin kunnioittasivat sitä.

    Laitat roskat varmasti aina sinne mihin ne kuuluvat.
    Palautat lainaamasi tavarat niille kuuluville paikoille.

    Äänestä

Jäljet johtavat sylttytehtaalle. Metro siivotkoon bussit jos on kerran järjestänyt lehtiensä jakelunkin sinne. Ei ole kuskien syytä, että samoja STT:n uutisia painetaan kaiken maailman mainosten väliin. Johan painomustekin likaa bussin istuimet, kun lehdet lentelevät pitkin penkkejä.

Linja-autojen siivous ulkoistettakoon täysin, jolloin kuljettajat voivat keskittyä varsinaiseen tehtäväänsä eli matkustajien kuljettamiseen perille aikataulun mukaisesti. Tässä on nimittäin niin paljon parantamisen varaa, ettei mihinkään lehtien siivoukseen voi todellakaan kuljettajien työpanosta käyttää.

Äänestä
  • Ratikoissa on nykyään 100-lehdet ja tänään nelosen linjalla kävi tummaihoinen mies ja nainen siivoamassa Aleksilla lehdet vaunun lattialta. Heillä oli mukanaan jätesäkit sekä pihdit, joilla noukkivat lehdet.

    Äänestä

paskassaan lössi. Mitä perh.... sitä siivoamaan kun ääliöt ei pysty käyttäytymään kuin ihmiset. Mä ainakin annoin olla lehdet siellä sikinsokin kun vielä sielläpäin bussia ajelin.

Äänestä
  • Oletko saanut alennuksen kun ajat liikkuvaa SIKOLÄTTIÄ? AUTO ON KULJETTAJAN PEILI!

    Äänestä

Ei kyseisestä lehdestä ole mitään hyötyä, mutta sen haitat ovat sitäkin suuremmat. Tai eihän siitä välttämättä haittaa olisi, jos ihmiset osaisivat käyttäytyä, mutta kun ei niin ei.

Kuljettajilla pitäisi olla oikeus heittää ajoneuvosta hiuksista v-ttuun kaikki Metro-lehtien ym. roskan lattialle heittelijät. Voi olla, että saisi heittää puolet matkustajista, mutta jäisipä jäljelle sitten se puolikas, joka tykkää matkustaa siistissä autossa.

Äänestä
  • olen kanssasi samaa mieltä,metrolehtiähän jaetaan joka paikassa.miksi niitä pitää jakaa busseissa,matka kun kestää 15-30min ja kun niitä on pakko heittää sinne tänne.
    olen kanssasi samaa mieltä,sääli vaan ettei metrosottaajia saada ansaitsemallaan kovuudella heivata huitsin vi.....uuun.

    Äänestä

  • kuski 12v ajan kirjoitti:

    olen kanssasi samaa mieltä,metrolehtiähän jaetaan joka paikassa.miksi niitä pitää jakaa busseissa,matka kun kestää 15-30min ja kun niitä on pakko heittää sinne tänne.
    olen kanssasi samaa mieltä,sääli vaan ettei metrosottaajia saada ansaitsemallaan kovuudella heivata huitsin vi.....uuun.

    Mutta nykytilanteessa kun lehtiä on, se on kuljettajan tehtävä huolehtia auton viihtyvyydestä ja turvallisuudesta loppujen matkustajien vuoksi. Lattialle ja portaisiin ajautuneet lehdet on kerättävä! Ei tämä työtaakkaa lisää 2 tunnilla eihän ...

    Äänestä

  • NO HUHHUH kirjoitti:

    Mutta nykytilanteessa kun lehtiä on, se on kuljettajan tehtävä huolehtia auton viihtyvyydestä ja turvallisuudesta loppujen matkustajien vuoksi. Lattialle ja portaisiin ajautuneet lehdet on kerättävä! Ei tämä työtaakkaa lisää 2 tunnilla eihän ...

    korjaa itse ne lehdet jos ne sua haittaa,ei kuskit siellä matkustamossa istu kun tupakalla korkeintaan

    Äänestä

  • NO HUHHUH kirjoitti:

    Mutta nykytilanteessa kun lehtiä on, se on kuljettajan tehtävä huolehtia auton viihtyvyydestä ja turvallisuudesta loppujen matkustajien vuoksi. Lattialle ja portaisiin ajautuneet lehdet on kerättävä! Ei tämä työtaakkaa lisää 2 tunnilla eihän ...

    Voisikin olla hyvä idea tuo. Kuski vastuuseen auton siisteydestä JATKUVASTI ajossa ollessaan. Saattaisi siinä linjan jos toisenkin aikataulu pissiä pikkuisen, kun kuski jokaisen lehden siltä istumaltaan nousisi keräämään HETI, kun idioottimatkustaja sen lattialle/ovimonttuun/penkin väliin heittää/työntää :)

    Eli ei muuta toverit, kuin huolehtimaan auton turvallisuudesta ja siisteydestä VÄLITTÖMÄSTI kun siihen aihetta ilmenee. Katsotaan sitten, kauanko Metroa tai muita paskalehtiä kannetaan työmaallemme sitä sotkemaan!

    Äänestä

  • Kuljettaja, ei siivoaja kirjoitti:

    Otappas vain ja siivoa bussista lehdet joka sivun jälkeen, ja mene laituriin kun bussi on siisti ,älä heitä niitä' vanhoja lehtiä pois , että saat koko päivän siivoilla bussista niitä lehtiä .kunhan muutaman viikon siivoilet, niin alkaahan ne ajamattomat sivut jossain näkyä?Jos työnjohto kyselee minkä vuoksi niin kerro että ne Metrot täytyy siivota!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuski 12v ajan kirjoitti:

Olemme seuranneet nyt jonkun aikaa metrolehti-ilmiötä busseissa, joka aamu satakunta lehteä tuodaan autoihin,vaan mitä siintä on seurannut?
Joka lähdön jälkeen niitä löytyy lattioilta, penkeiltä,penkkien välistä ja jopa ovimonttuihin niitä on heivattu.
Parhaimmillaan kymmeniä lehtiä YHDEN LÄHDÖN jälkeen kerännyt, ja arvatkaa onko tuo touhu turhauttavaa.
Suurimmalla osasta matkustajista ei järki juokse edes senvertaa, että ottaisi ottamansa lehden mukaan tai palauttaisi sen sinne mistä lehden otti,yhtään ei kunnioiteta kuljettajan työmaata.Itse ainakin olen ajatellut lapiota ottaa mukaan työmaalle jotta matkustajat voisivat raivata tiensä lehdiltä istuinpaikoilleen koska, senverran touhuun,välinpitämättömyyteen kyllästyneenä en rupea keräämään samoja lehtiä puolentunnnin välein, eikä sitä aina aikataulun merkeissä kerkeäkään.
EHDOTANKIN ETTÄ NOUSTAAN KAPINAAN METROLEHTIEN POISSAAMISEN JOHDOSTA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu