Hei,
terveisiä 10pv Skotlannin matkalta, joka oli paljon reissanneille meikäläisillekin upea elämys! Ensin vietimme pari päivää Edinburghissa, joka muuten oli meistä kivampi kuin Dublin, ja sitten lähdimme autoilemaan Ylämaille. Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen sopeutumista edesauttoi paikallinen vuokra-auto, jossa ratti oli jo sillä "väärällä puolella" joten kuski tottui nopeasti, ja kartanlukijan tehtävänä oli varoittaa, ettei ajeta liian vasemmassa reunassa ja milloin seuraavat roundaboutit ja risteykset on odotettavissa. Ajoimme ensin itärannikkoa pohjoiseen melkein Aberdeeniin asti, Stonehaveniin. Sieltä jatkoimme Invernessiin, Ullapooliin, Isle of Skyelle, Fort Williamiin ja lopulta Stirlingiin. Majapaikat oli varattu Visit Scotlandin nettisivuilta haetuista b&b-paikoista, toinen toistaan mukavampia olivat, hinta noin 25 GBP/hlö/yö eli hinta tosin ei ollut enää mikään halpa, mutta rahalle sai kyllä hyvän vastineen.
Ajamisesta vielä, että lähinnä ajeltiin normaaleilla maanteillä, mutta käytiin kurvailemassa myös single track roadeilla eli pienillä yhden ajoneuvon levyisillä maalaisteillä, joissa kohtauspaikkoja oli tiheään. Onneksi oli, sillä paikallisissa on Räikkösen verta eli ajoivat reippaasti siellä kapeikoissa vastaan. Mutta oli siinä sitä jotain, kun tien vieressä Ylämaan karjan lehmät ja lampaat rauhallisesti oleilivat ja itse ajelimme upeissa vaihtelevissa vuoristomaisemissa! Olen itse ollut Irlannin maaseudulla, mutta Skotlannissa on sitä jylhempää ja vaikuttavampaa, vaikka Irlannin upea vihreys onkin unohtumatonta.
Meillä matkan teema oli Skotlannin historialliset linnat, joita matkan varrelle kertyi 9 kpl. Niihin ei ihme kyllä lainkaan kyllästynyt, vaan tuli ihan intohimo. Ja myös skottihistoria alkoi kiinnostaa vielä entistä enemmän. Jos jotakuta alkoi kiinnostaa tämä reissumme, niin kyselyä voi laittaa tähän palstalle.
Skotlannin automatka oli mahtava!
9
4062
Vastaukset
- Irkku
Hienoa, että joku kertoo vähän "eksoottisemmistakin" automatkoista - tosi houkuttelevaa! Jos vain viitsit, niin kerro lisää ainakin noista linnoista ja kaupungeista - olisi tosi kiva lukea lisääkin - mikä kiinnostavinta? Lensittekö suoraan pohjoiseen ja mitä kautta?
- Manna
Helou! Lensimme Edinburghiin SAS/BMI:llä via STO ja CPH, ja oltiin pari yötä ensin, tutustuttiin mm. ilmaiseen Royal Museumiin ja Museum of Scotlandiin, sekä mahtavaan Edinburgh Castleen. Sieltä myös auto vuokrattiin. Ajoimme ensin itärannikolle Stonehaveniin, Aberdeenin vieressä, jossa sijaitsee hieno Dunnottarin linna. Sieltä jatkui matka Invernessiin, mm. Loch Nessille hirviötä bongaamaan. Invernessin lähistöllä on monta tosi mielenkiintoista nähtävyyttä, Cawdor Castle, Culloden Battlefield (jakobiittien ja Englannin joukkojen suuri finaalitaistelu 16.4.1746 muistaakseni), sekä Clava Cairnsin jännät kivikehät ja -haudat. Linna löytyi myös Loch Nessiltä (Urquhart Castle) ja Invernessissä on oma linnansa, joka toimii nykyään oikeustalona. Sieltä jatkettiin länsirannikolle piskuiseen Ullapoolin kalastajakaupunkiin, ja sen pohjoispuolella bongattiin Ardvreckin linnan rauniot. Isle of Skyellä asuttiin Portreessä (pikkiriikkinen mutta siis saaren pääkaupunki) ja käytiin katsomassa Dunvegan Castle saaren luoteisrannalla, siellä pitää majaansa MacLeodin klaanin päämies.
Sieltä jatkettiin sitten Fort Williamiin, joka on lähinnä ulkoilukohde läheisen Ben Nevis-vuoren ja Glen Nevis-laakson ansiosta. Se oli lähinnä pysähdys ja tuliaisten ostopaikka meille. Viimeinen stoppi oli Stirlingissä, jossa on tosi upea kuninkaallinen linna (1300-luvulta alkaen oli kuninkaiden käytössä, ei enää) ja jota nyt restauroidaan innolla. Sieltä sitten oli enää noin 40 km Edinburghin kentälle, johon auto palautettiin ja lähdettiin kotiin. Voimme suositella täysin sydämin autoilua Ylämailla!! Kaikki oli kiinnostavaa, niin mukavat ihmiset kuin mielettömän hieno historia ja oli upea nähdä paikallisten voimakas kansallistunne. Jos alkaa matkaa suunnitella, päivämatkaksi ei pidä suunnitella kuin max 200-300 km, koska niillä teillä eteneminen on tosiaan hitaampaa, ja maisemia tai nähtävyyksiä pitää pysähtyä useasti ihailemaan! Ehdottomasti Euroopan hienoimpia kolkkia! - innu
Manna kirjoitti:
Helou! Lensimme Edinburghiin SAS/BMI:llä via STO ja CPH, ja oltiin pari yötä ensin, tutustuttiin mm. ilmaiseen Royal Museumiin ja Museum of Scotlandiin, sekä mahtavaan Edinburgh Castleen. Sieltä myös auto vuokrattiin. Ajoimme ensin itärannikolle Stonehaveniin, Aberdeenin vieressä, jossa sijaitsee hieno Dunnottarin linna. Sieltä jatkui matka Invernessiin, mm. Loch Nessille hirviötä bongaamaan. Invernessin lähistöllä on monta tosi mielenkiintoista nähtävyyttä, Cawdor Castle, Culloden Battlefield (jakobiittien ja Englannin joukkojen suuri finaalitaistelu 16.4.1746 muistaakseni), sekä Clava Cairnsin jännät kivikehät ja -haudat. Linna löytyi myös Loch Nessiltä (Urquhart Castle) ja Invernessissä on oma linnansa, joka toimii nykyään oikeustalona. Sieltä jatkettiin länsirannikolle piskuiseen Ullapoolin kalastajakaupunkiin, ja sen pohjoispuolella bongattiin Ardvreckin linnan rauniot. Isle of Skyellä asuttiin Portreessä (pikkiriikkinen mutta siis saaren pääkaupunki) ja käytiin katsomassa Dunvegan Castle saaren luoteisrannalla, siellä pitää majaansa MacLeodin klaanin päämies.
Sieltä jatkettiin sitten Fort Williamiin, joka on lähinnä ulkoilukohde läheisen Ben Nevis-vuoren ja Glen Nevis-laakson ansiosta. Se oli lähinnä pysähdys ja tuliaisten ostopaikka meille. Viimeinen stoppi oli Stirlingissä, jossa on tosi upea kuninkaallinen linna (1300-luvulta alkaen oli kuninkaiden käytössä, ei enää) ja jota nyt restauroidaan innolla. Sieltä sitten oli enää noin 40 km Edinburghin kentälle, johon auto palautettiin ja lähdettiin kotiin. Voimme suositella täysin sydämin autoilua Ylämailla!! Kaikki oli kiinnostavaa, niin mukavat ihmiset kuin mielettömän hieno historia ja oli upea nähdä paikallisten voimakas kansallistunne. Jos alkaa matkaa suunnitella, päivämatkaksi ei pidä suunnitella kuin max 200-300 km, koska niillä teillä eteneminen on tosiaan hitaampaa, ja maisemia tai nähtävyyksiä pitää pysähtyä useasti ihailemaan! Ehdottomasti Euroopan hienoimpia kolkkia!Matkakertomus vaikutti todella mielenkiintoiselta. Olemme mieheni kanssa haaveilleet jo kauan Skotlannin matkasta.
Minkälaisella budetilla te matkasitte? Voitko kertoa tarkemmin autonvuokrauskuluja? Ja entäpä paljonko teillä suurinpiirtein kului reissussa rahaa yöpymidiin ja ruokailuihin yms? Olisi mukava jos viitsisit vielä vastata, sillä se helpottaisi oman matkan suunnittelua. Tai ainakin säästämistavoitteen asettamista:) - Manna
innu kirjoitti:
Matkakertomus vaikutti todella mielenkiintoiselta. Olemme mieheni kanssa haaveilleet jo kauan Skotlannin matkasta.
Minkälaisella budetilla te matkasitte? Voitko kertoa tarkemmin autonvuokrauskuluja? Ja entäpä paljonko teillä suurinpiirtein kului reissussa rahaa yöpymidiin ja ruokailuihin yms? Olisi mukava jos viitsisit vielä vastata, sillä se helpottaisi oman matkan suunnittelua. Tai ainakin säästämistavoitteen asettamista:)Moi, laskin juuri, että koko reissuun meni n. 1400 EUR/hlö. Kaikki ao.hinnat per hlö. Matka oli 10pv mittainen. Lennot teki kesätarjoushinnoilla n. 300 EUR veroineen, autonvuokraus 7pv:ltä yht.n. 400 bensat 100 EUR (vajaa 1000 km ajoa yht.) eli se puolitettuna tekee 250 EUR/hlö, majoitus oli keskimäärin 25 puntaa eli noin 37 EUR per yö per hlö. Ruokaan, ostoksiin ja pääsymaksuihin meni vaihtelevasti, mutta keskimäärin 50 EUR per päivä. Ruoan sai alkaen alle 10 eurolla, keskihinta oli ehkä 15 euroa, mutta jos söi paremmin, viinin ja jälkkärin kera meni n. 30 EUR. Punnan kurssihan on aina aika kallis. Runsasproteiininen skottiaamiainen kuului aina majoitushintaan, joten yhdellä lämpimällä aterialla per päivä pärjättiin, ja lisäksi majoituspaikoissa oli aina huoneessa vedenkeitin ja teepusseja ja murukahvia tarjolla, että voi välipalaa nauttia. Osteltiin myös tuliaisia (viskiä, villavaatteita yms.).
Muistattehan, että ette ahnehdi kilometrejä, max 250 km/päivä kannattaa suunnitella ajoa.
Matka-ajankohta kannattaa ajoittaa ehkä syyskuulle jos lomat antaa periksi, nyt elokuun alussa kun paikallisia ja eteläeurooppalaisia oli paikat pullollaan niin oli jonoja nähtävyyksillä. Mutta nähtiin jo nyt elokuussa kukkivia kanervanummia - ihanaa! Visit Scotlandin nettisivut on aivan mahtavat, valitkaa sieltä b&b:t joissa on oma paikoitus autolle ja e-mail ja otatte suoraan yhteyden kuhunkin b&b:hen, menee helposti ja ilman Visit Scotlandin välikäsikuluja. Ja Autoliitosta kannattaa ostaa Scotland-autoilukartta, se oli aivan korvaamattoman hyvä näin kartanlukijan näkökulmasta! - Irkku
Manna kirjoitti:
Moi, laskin juuri, että koko reissuun meni n. 1400 EUR/hlö. Kaikki ao.hinnat per hlö. Matka oli 10pv mittainen. Lennot teki kesätarjoushinnoilla n. 300 EUR veroineen, autonvuokraus 7pv:ltä yht.n. 400 bensat 100 EUR (vajaa 1000 km ajoa yht.) eli se puolitettuna tekee 250 EUR/hlö, majoitus oli keskimäärin 25 puntaa eli noin 37 EUR per yö per hlö. Ruokaan, ostoksiin ja pääsymaksuihin meni vaihtelevasti, mutta keskimäärin 50 EUR per päivä. Ruoan sai alkaen alle 10 eurolla, keskihinta oli ehkä 15 euroa, mutta jos söi paremmin, viinin ja jälkkärin kera meni n. 30 EUR. Punnan kurssihan on aina aika kallis. Runsasproteiininen skottiaamiainen kuului aina majoitushintaan, joten yhdellä lämpimällä aterialla per päivä pärjättiin, ja lisäksi majoituspaikoissa oli aina huoneessa vedenkeitin ja teepusseja ja murukahvia tarjolla, että voi välipalaa nauttia. Osteltiin myös tuliaisia (viskiä, villavaatteita yms.).
Muistattehan, että ette ahnehdi kilometrejä, max 250 km/päivä kannattaa suunnitella ajoa.
Matka-ajankohta kannattaa ajoittaa ehkä syyskuulle jos lomat antaa periksi, nyt elokuun alussa kun paikallisia ja eteläeurooppalaisia oli paikat pullollaan niin oli jonoja nähtävyyksillä. Mutta nähtiin jo nyt elokuussa kukkivia kanervanummia - ihanaa! Visit Scotlandin nettisivut on aivan mahtavat, valitkaa sieltä b&b:t joissa on oma paikoitus autolle ja e-mail ja otatte suoraan yhteyden kuhunkin b&b:hen, menee helposti ja ilman Visit Scotlandin välikäsikuluja. Ja Autoliitosta kannattaa ostaa Scotland-autoilukartta, se oli aivan korvaamattoman hyvä näin kartanlukijan näkökulmasta!Hei,
kyllä nyt taas iski hervoton matkakuume - ensi kesää jo suunnitellaan - ihan eri suuntaan. Mutta ehkä jo seuraavana voisikin matkata Skotlantiin, niin herkulliselta kuullostaa. Järviseudulla ollaankin jo käyty patikoimassa. Kiitos Manna, tosikivaa luettavaa. - kutkut
innu kirjoitti:
Matkakertomus vaikutti todella mielenkiintoiselta. Olemme mieheni kanssa haaveilleet jo kauan Skotlannin matkasta.
Minkälaisella budetilla te matkasitte? Voitko kertoa tarkemmin autonvuokrauskuluja? Ja entäpä paljonko teillä suurinpiirtein kului reissussa rahaa yöpymidiin ja ruokailuihin yms? Olisi mukava jos viitsisit vielä vastata, sillä se helpottaisi oman matkan suunnittelua. Tai ainakin säästämistavoitteen asettamista:)Teimme reitiltään saman matkan (myös 10pv.) mutta sillä erotuksella, että menimme omalla autolla Göteborgin kautta Newcastleen ja takaisin. Laivamatkat suomesta asti laskettuna maksoi kahdelle kesäsesongin kalliilla lippuhinnoilla noin 1000 euroa.
Majoitus tehtiin aina sään salliessa telttaillen ja pari kertaa piti turvautua b&b:n palveluun. Telttapaikka maksaa noin 10£/yö eli on jonkin verran majatalomajoitusta edullisempaa.
Jos aivan oikein muistan, oli kokonaiskustannukset noin 2500 euroa. Tuon laskin vasta kotiin palattuamme eli siinä on koko hässäkkä kaikkine syömisineen yms. mukana.
- Sissa24
Me oltiin reissussa kesäkuussa ja oheisesta linkistä löytyy meidän matkakuviamme. Käykääkähän katsomassa. http://community.webshots.com/user/ssaikko
Meillä matkan tärkeä teema oli luonto ja patikoiminen. Teidän taukopysähdyksenne Fort Williamissa oli meidän lomamme yksi kohokohtia. Glen Neviksellä on upea patikointireitti. Lisäksi upea paikka oli myös Inverewen puutarha lähellä Ullapoolia. Linnoja katselimme kauempaa, mutta komeita olivat. Viskitislaamokin kannattaa ottaa ohjelmaan, vaikka ei viskin ystävä olisikaan. Isle of Skye jäi meiltä väliin, kun pyrimme liikkumaan säätiedoitusten mukaan aurinkoisemmilla alueilla. Asuimme Aviemoressa viikon ja teimme sieltä päiväretkiä. Viikon jälkeen ajoimme takaisin Englannin puolelle (lento Manchesteriin 220 e) ja vietimme siellä vielä toisen viikon järvialueella.
Me koimme autolla ajamisen hiukan rasittavaksi. Meidän mielestämme oma auto olisi ollut parempi, sillä auton mittojen hahmottaminen oli todella vaikeaa. Kapeilla kiviaitojen reunustamilla teillä sai jatkuvasti pelätä osuuko kylki kiviin. Meillä oli navigaattori autossa. En tiedä mitä se maksoi, mutta en usko, että lisähinta olisi ollut kova. Mies hoiteli auton vuokran. Manchesterin alueen mootttoritieverkossa se oli korvaamaton apu ja käytimme sitä tietysti myös muualla. Hyvin toimi.- timo
Mekin olimme II-vaihtolomalla vähän mainitsemastasi järvialueesta etelään (Carnforth). Vähän samanlaisia autoilukokemuksia mekin saimme: Todella kapeita teitä ja siltoja, kaiken kukkuraksi paikalliset ajelevat niillä teillä uskomattoman lujaa (ja myös kolareita näkyy tulevan, yhtenäkin päivänä osuimme kahdelle kolaripaikalle). Epäilen vähän, miten omalla autolla pärjäisi, tien reunalla kyllä pysyisi, mutta miten mahtaisi olla vastaantulevien laita.
Engelsmannit näyttävät olevan muutenkin tottuneita olemaan ahtaasti, sillä parisänkykin oli suomalaisen sinkkusängyn levyinen. Maassa maan tavalla.
- Skotlantiin
Skotlannissa on todellakin paljon nähtävää! Tästä jutusta saa aika mukavan fiiliksen, kun katsoo videon moottoripyöräilevästä David Beckhamista:
http://tampere.kohokohdat.fi/moottoripyoraileva-david-beckham-irrottelee-skotlannin-ylamailla-viskin-kanssa/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42447- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882