Tulin isäksi 18-vuotiaana. Silloinen tyttöystäväni oli lapsemme synnyttyä 17-vuotias. Missään vaiheessa ei käynyt mielessäkään, että elämä olisi jollakin mystisellä tavalla "eletty". Päin vastoin, lapsen syntymä antoi aivan uutta potkua muihinkin asioihin elämässä. Pian isäksi tulon jälkeen kirjoitin ylioppilaaksi laudaturin papereilla(aikaisemmin oli lukio tökkinyt melko pahasti). Lapseni äiti sai lukionsa päätökseen puolta vuotta myöhemmin myöskin hyvillä arvosanoilla.
Monet pitävät yhden tai kaksi välivuotta lukion jälkeen. Päätin itsekin näin tehdä ja käyttää tämän ajan siihen että luon läheiset suhteet omaan lapseeni. Hoidin poikaamme kotona 1-vuotiaasta 3-vuotiaaksi. Tämä oli elämäni parasta aikaa, jota en mistään hinnasta antaisi pois. Voisin väittää olevani poikani kanssa läheisempi kuin useimmat isät(iästä riippumatta).
Poikamme on nyt 7-vuotias ekaluokkalainen. Itselläni on vielä pari vuotta jäljellä oikeustieteen opinnoista yliopistolla. Lapseni äiti valmistuu muutaman kuukauden kuluttua sairaanhoitajaksi. Tämän nuoruuden tyttöystäväni kanssa vietimme keväällä 6-vuotishääpäiväämme. Avioliittomme toimii vuosien mittaan vain paremmin ja paremmin, kaikin puolin ;) .
Ajattelin kertoa tässä oman versioni siitä, miten nuori vanhemmuus on vaikuttanut elämääni. Helppoa vanhemmuuden yhdistäminen muihin asioihin ei suinkaan ole ollut, mutta kaikki on loppujen lopuksi vain omasta tahdosta ja asenteesta kiinni. Itse tunnen, ettei elämääni parempaa asiaa olisi voinut sattua. En tiedä millä tavalla olisin nyt hullua hurskaampi, jos nämä vuodet olisin käyttänyt lapseni kasvattamisen sijasta esimerkiksi holtittomaan viinanjuontiin ja kukasta kukkaan hyppimiseen. En tuollaisilla asioilla näe mitään itseisarvoa, toisin kuin jotkut näyttävät tekevän.
Summa summarum: Vanhemmuus ei ole iästä kiinni vaan omasta asenteesta ja arvomaailmasta. Huonoja vanhempia on kaikissa ikäluokissa. Vanhemmuus on ihmisen elämän suurin vastuu, mutta samalla se tuottaa myös ihmiselämän suurimman ilon.
Monet pitävät yhden tai kaksi välivuotta lukion jälkeen. Päätin itsekin näin tehdä ja käyttää tämän ajan siihen että luon läheiset suhteet omaan lapseeni. Hoidin poikaamme kotona 1-vuotiaasta 3-vuotiaaksi. Tämä oli elämäni parasta aikaa, jota en mistään hinnasta antaisi pois. Voisin väittää olevani poikani kanssa läheisempi kuin useimmat isät(iästä riippumatta).
Poikamme on nyt 7-vuotias ekaluokkalainen. Itselläni on vielä pari vuotta jäljellä oikeustieteen opinnoista yliopistolla. Lapseni äiti valmistuu muutaman kuukauden kuluttua sairaanhoitajaksi. Tämän nuoruuden tyttöystäväni kanssa vietimme keväällä 6-vuotishääpäiväämme. Avioliittomme toimii vuosien mittaan vain paremmin ja paremmin, kaikin puolin ;) .
Ajattelin kertoa tässä oman versioni siitä, miten nuori vanhemmuus on vaikuttanut elämääni. Helppoa vanhemmuuden yhdistäminen muihin asioihin ei suinkaan ole ollut, mutta kaikki on loppujen lopuksi vain omasta tahdosta ja asenteesta kiinni. Itse tunnen, ettei elämääni parempaa asiaa olisi voinut sattua. En tiedä millä tavalla olisin nyt hullua hurskaampi, jos nämä vuodet olisin käyttänyt lapseni kasvattamisen sijasta esimerkiksi holtittomaan viinanjuontiin ja kukasta kukkaan hyppimiseen. En tuollaisilla asioilla näe mitään itseisarvoa, toisin kuin jotkut näyttävät tekevän.
Summa summarum: Vanhemmuus ei ole iästä kiinni vaan omasta asenteesta ja arvomaailmasta. Huonoja vanhempia on kaikissa ikäluokissa. Vanhemmuus on ihmisen elämän suurin vastuu, mutta samalla se tuottaa myös ihmiselämän suurimman ilon.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ja taas näemme, mitä nuoruus on...
Ryyppäämistä ja kukasta kukkaan hyppimistä...
Mikä on tälläinen asenne? Muut nuoret, siis lapsettomat, yhtä vihattavia kuin lapsettomat kolmekymppiset? Vastuuta pelkääviä luusereita?
Muuten hieno homma, että on mennyt hyvin!
Miksi te olette niin mustavalkoisia. Että teinivanhemmuuden ja teininä ryyppämisen lisäksi teininä ei voi tehdä muuta!!!??? Että on joko tai?
Olenko outo lintu kun olen menettänyt neitsyyteni 17-vuotiaana omalle kundikaverilleni ja samana vuonna maistanut ekan kerran alkoholia? Siitä eteenpäin ja sitä ennen tein kaikkea mitä normaalisti sen ikäiset tekevät.
Taisin muotoilla tuon osan hiukan huonosti... Tottakai teininä voi tehdä muutakin. Tuolla hiukan sarkastisella kommentilla viittasin näihin saarnaajiin joita täälläkin pyörii, joiden mielestä lapsen saaminen nuorena on huono juttu nimenomaan sen takia ettei pääse kavereitten kanssa "bilettämään" ja "pitämään hauskaa".
Sitä mäkin koitin noille sanoo mut ne alko jäkättää jotain nuorien erilaisuudesta.
Nuoruudessa nimenomaan yritetään olla niin kuin jengin pomo tai sulautua sitten seinään mahdollisimman näkymättömäksi. No joo, ihan miten vain. Mulla on mielikuva, että nuoret on joko a.) ah-niin-masentuneita-ja-kovia tai b.) nöösejä, jotka on saanu kaiken isiltä.
Mut kumpaankohan ryhmään mä kuulun. Ehkä tohon aahan :D Tunnustan olleeni aika pelle muutama vuosi sitten. "HaluuX vittu turpaas lehmä?!" Hihhii. No joo.
Sori ettei teininä panettanu niinkun sua ja en tullut raskaaks. Nyt oon nuori (21 v.) ja viikonloput juhlin yleensä. Vaikka olen humalassa niin turha mulle on tulla moralisoimaan mitään. Odotan edelleen sitä ihmistä jonka kanssa haluan loppuelämäni viettää ja lapset hankkia. Mun on ihan turha kiirehtiä sitä. Käyn viikot töissä ja vapaa-ajan opiskelen! Mulla on mun haaveet ja jos sen miehen löydän niin mulla on jo talo ja maatakin valmiina. Mut en mä väkisin ala kenenkään kanssa elämään jotta olisi "sun unelmanuoruus" (jankuttaa täällä joka sivulla sun hyvää elämääs mikä on mun mielestä todella säälittävä).
Mutta ketjun aloittajalle mulla ei tällä kertaa ole mitään. Ottaa vaan päähän tämä eräs!
Kaikkea hyvää!
onnea teille, ja opintoihisi, ja muutenkin! mukava kuulla vaihteeksi onnellisiakin tarinoita..:)