Tuosta voisi vetää joitakin johtopäätöksiä. Miksi asunnot myytiin ja Lampitornikin, ei vaikuta oikein kasvustrategialta. Siksikö että tehtaat ajetaan alas myöhemmin. Sittenhän niillä asunnoilla ei olisikaan saanut enää juuri mitään.
Niinpä, jos upm lähtee Kajaanista niin missä kuvittelette silloin asuntojen hintatason olevan?
Niinpä, jos upm lähtee Kajaanista niin missä kuvittelette silloin asuntojen hintatason olevan?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Maltahan mielesi, päättelijä. Työsuhdeasuntoja on myyty RUNSAAN 20 VUODEN AIKANA eri puolilta kaupunkia, noudattaen työntekijöiden vapautta ja halua asustella missä puolilla kaupunkia (tai jopa haja-alueella) tahansa. Ei tällä myyntipolitiikalla ole mitään tekemistä manaamiesi ennusmerkkien kanssa.
Kuten Ahonenkin sanoi Aamulehdessä (siteeraus KS:ssa tänään): Kajaani jatkaa vaikka kahdella koneella.
Lopettaisit tuhon enteiden etsimisen! Toivon valon kajastusta päähäsi.
Mitäs Ahosella on näiden asioiden kanssa tekemistä. Ahosen tehtävähän on valaa uskoa liittonsa jäseniin. Ei Ahonen voi sanoa koskaan, että voi voi surkeutta kun teiltä menee nyt tehdas alta, varsinkin kun on ollut vasta työtaistelun johtajana joka juuri on johtanut tuohon supistuskehitykseen.
Ja upm on myynyt Kajaanissa viimisen parin vuoden aikana enemmän asuntojaan kuin koskaan, mm. teppanasta useita kivitaloja ja lampitorninkin. Milloin on myynyt yhtä paljon? Ja Mitä?
...on UPM myynyt, niitäkin vuosikymmenien ajan.
Jokainen järki-ihminen ymmärtää, että automaation myötä inhimillisen työpanoksen tarve vähenee alalla kuin alalla, ja näin ollen työsuhdeasuntojenkin määrää voidaan laskea.
Toisaalta ostovoima on kohentunut, ja työsuhdeasuntoetu käyttäytyy verotuksessa huonosti. Asuntolainat ovat halvat jne, joten jos olisin tuo möhkäle nimeltä UPM, tekisin ihan saman - kaikkien edun vuoksi. Onhan työntekijöillä (kattaa myös toimihenkilöt!) etuosto-oikeus.
UPM on hyvä ja huolehtiva työnantaja, joka ei ole pistämässä lappua luukulle - ainakaan antamillasi ennusmerkeillä.
- Lepää vain rauhassa, tihi.
Oletko ihan vakavissasi manaamassa paperitehdasta suohon, vai mihin vihjaat kun ilmoitat, että "tuosta voisi jo jotain päätelläkin".
Jutut paperitehtaan ympärillä ei varmaan lopu ennen kuin saadaan lopullista tietoa siitä miten tuon tehtaan oikein käy. Epävarmuus voi vaikuttaa esim. paikallisiin asuntomarkkinoihin jonkun verran. Hyvä ja huolehtiva työnantaja, jaa-ah, työnantajassa varmaan mitään vikaa mutta markkinat ovat avainasemassa. Jos maailmalla on ylikapasiteettia paperintuotannosta niin jostainhan sitä on purettava. On aivan mahdollista että se purkaminen sattuu tänne Kajaaniin. UPM on ilmoittanut että sen aikomuksena on pienentää maakohtaista riskiä. Lehdistössä, logistisesti epäedullisen sijainnin takia, Kajaani on noussut lakkautuslistojen kärkeen.
Ei vaikuta kun keskihintaisiin asuntoihin. Halvat säilyttävät hintansa koska kysyntää on ja kalliisiin taas ei paperityöläisillä ole varaa joten niitä ei myyntiin tule hintoja laskemaan.
tuokin tarkoittaa...kyllähän paperityöläisillä on Kájaanissa parhaammat tulot ? vai mitä ihmettä tarkoitat ettei olisi varaa ....jos vähän selvität
Paperityöläisen palkka on noin 12-14 euroa tunti eli siinä selvitystä. Vuositulot kaikkine yö sunnuntai yms. lisineen jää yleensä n. 40ke paikkeille eli ei sillä mihinkään kaupungin kermaan nousta tulojen puolesta.
UPM tekee niinkuin kaikki muutkin isot konsernit, eli myy omistamaansa omaisuutta mikä ei ole ydinliiketoimintaa. Asuntojen vuokraus ei varmaankaan ole UPM:s päästrategia.
Ja nämä sun johtopäätökset voit vetää vaikka alapäähäsi.
Kainuun sanomien yleisön osastossa tai kuuloluureissa, tehtaitten kohtaloon liittyvä arvailu ei ehkä menisi läpi, mutta onneksi on internet, joka mahdollistaa suht vapaan tiedonkulun. Jokainenhan voi esittää asiaan aina oman vastineensa, jos nyt on asiasta jotain sanottavaa. Monista erilaisista mielipiteistä muodostuu kokonaisuus joka antaa pohjaa itse kunkin ajattelulle.
Internet on lahjomaton!
Samaa mieltä kanssasi. Taitaa olla aika epävarmaa porukkaa täällä kun noin suuttuvat mielipiteistäsi ja alkavat henkilökohtaisuuksia laukoa.
Yleensä tuollaisella käytöksellä peitellään omaa epävarmuutta tai sitten ei haluta uskoa tosiasioita.
ketä kiinnostaa... viiksi paronilla sentään on oikeetaki asiaa tuolla alempana...
Pitää iskeä myyjälle faktat tiskiin. Eli Kajaanissa on tilanne tämä ja tämä ja tämän verran olen valmis nyt maksamaan. Kaikki riskitekijätkin pitää olla huomioituna silloin kun asuntoja hinnoitellaan.
Asunnonvaihtajalle aika merkityksetön asia. Ainakin jos entinen on maksettu. Ottaahan se tietysti pikkuisen päähän jos asunnon arvo laskee ja velat jää.
miksi kajaanin upm sitten tälläkin hetkellä infestoi uuteen ja paranneltuun jäteveden puhdistukseen jos koko paska aijotaan ajaa alas!!
TURVAT KIINNI TE VÄHÄ USKOISET!!!
komeaa siellä kajaanissa kun oikein investointikin kirjoitetaam oikein f:llä...enpä ole muualla tuohon törmännyt
Kajaania, jos yhdellä kirjoittajalla vähän f:ää pukkaa? Täällä kuitenkin tiedetään, että erisnimet, kuten Kajaani, kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.
Eiköhän ole pää-asiassa määräyksistä, päästörajoista ja lupamenettelystä johtuvaa tuo jätevesien puhdistus ja siihen tehtävät investoinnit.
Oli aika, jolloin oli tehtaan henkilökunnalle asunnot. Tuli aika jo kymmeniä vuosia sitten, että tehtaan työntekijät rakensivat ja ostivat omia asuntoja. Sen pituinen se!
Eikös nämä Kajaanin tehtaat ole perustettu joskus vuosisadan vaihteessa, pitkäänhän nuo ovat pysyneetkin täällä.
Piruako me yksillä tehtailla, meillähän on vapaa maa jossa saa tehdä ja yrittää niin paljon kuin jaksaa.