Kuten täälläkin on moneen kertaan kerrottu nykyiset keskustaministerit vaativat vimmaisesti Lipposen hallituskaudella polttoaineisiin kohdistuvan verotuksen alentamista. Koko puolue virittyi välikysymyksillään tähän samaan vaatimukseen. Ja nyt hallitusvastuussa ollessaan Keskusta pysyy hiiren hiljaa asiasta eikä tee mitään, vaikka polttoaineiden hinnat ovat jo ylittäneet reilusti sen tason, missä keskustalaisten, Mauri Pekkarinen ja Juha Korkeaoja etunenässä, huuto alkoi.
Nimimerkki Ökyisäntä väitti eräässä aiemmassa keskusteketjussa minulle vastatessaan, että on sovittu maaseutuyrittäjien polttoaineiden hinnanalennuksesta. Muistan itsekin, että tämänsuuntaista on sovittu nykyhallituksessa, mutta ei maaseutuyrittäjien osalta, vaan vain sen pienen osan eli maatalousyrittäjien osalta. Tämä puolestaan kertoo erinomaisella tavalla siitä, minkä viiteryhmän etuja ajamaan koko Keskustapuolue on asetettu. Tämä on vain yksi tyypillinen kepulikonsti sarjassa, jonka tavoitteena on myöntää piilotukea kotimaiselle maataloudelle. Toivotaan, ettei tällainen keppulointi mene EU:ssa läpi.
Keskustan politiikan tavoitteena ja perusteina on myöntää etuja sen perusteella, että ihmiset ovat valinneet väljemmän ympäristön asuinpaikakseen. Tämän logiikan soveltaminen kaupunkiympäristössä merkitsisi sitä, että tukea pitäisi antaa esim. suurissa omakotitaloissa Espoon laitamilla kuten Westendissa asuville, koska he ovat kauempana keskustojen palveluista ja "joutuvat" asumaan niin suurissa tiloissa. Keskustalainen politiikanteko ei ymmärrä sitä, että monet ihmiset muuttavat kaupunkeihin pienentääkseen kustannuksiaan ja saadakseen parempia palveluja. Tämä tehdään tinkien asumisväljyydestä. Suurten asumisväljjyksien maaseudulla tähän tinkimiseen ja palvelujen saatavuuden parantamiseen on täysi mahdollisuus, kun muuttaa johinkin asumiskeskukseen tai sen liepeille. Suomen suurimmat muuttovoittokunnat löytyvätkin keskusten liepeiltä kuten esim. Tampereen Pirkkalasta tai Oulun ympäristökunnista.
Yritystoiminnassakaan ei tule suosia sellaisia, jotka ovat valinneet mahdollisesti vähämmen otollisen ympäristön yrittämiselleen. Jokaisen yrittäjän tulee punnita kaikkia yrittämiseen liittyviä riskejä kohta kohdalta. Pitemmät välimatkat ovat jokaisen yrittäjän tiedossa oleva asia ja yrittäjäriskin yksi osa. Osa yrittäjistä haluaa välttää tätä riskiä ja valitsee toimintaympäristökseen vähäisten etäisyyksien alueita.
Polttoainevero
6
200
Vastaukset
- Otsikossa hymiö
Kepun ek-ryhmä 2003-
Anttila (sikatilan emäntä)
Haapoja järjestöagrologi, maanviljelijä
Hautala agrologi, mv
Hoskonen metsänhoidonneuvoja
Hänninen rehtori, agronomi
Kalli maanviljelijä
Karjula toim.joht, agronomi
Kettunen rehtori, maatalous- ja metsätieteiden maisteri
Kiviranta agronomi, varatuomari, maanviljelijä
Komi agronomi, MMM
Korkeaoja agronomi
Koski toimitusjohtaja, maanviljelijä
Lahtela maanviljelijä, yrittäjä
Lankia puoluesihteeri (koulutus: agrologi 1974-)
Leppä maanviljelijä
Lämsä maanviljelijä
Pentti maanviljelysneuvos, maa- ja metsätalousyrittäjä
Ranta-Muotio agronomi, maanviljelijä
Rantakangas maanviljelijä, agrologi
Tiilikainen metsänhoitaja, luomuyrittäjä (Koulutus: MMM)
Vihriälä agronomi
Vilkuna maanviljelijä
Väistö agronomi - Diesel
Jos SDP mopottaa Keskustaa niin täydellisesti kuin väitetään, miksei Heinäluoma käske laskemaan polttoaineveroa? Matti Vanhanen nöyrästi tottelee ja se on siinä!
Lipposen hallitustenkaan aikaan polttoaineveroa ei laskettu, miksi?SDP ei ole luvannut saati vaatinut polttoaineverotuksen alentamista. Keskusta on sen sijaan pitänyt asiasta suurta älymölyä. SDP on toiminut täysin linjakkaasti eikä ole käännellyt takkiaan tuulten mukana. Keskusta taas lupaa äänestäjille yhtä ja tekee toista. Tässä on se vissi ero. Keskustan politiikka on erinomaisen populistista, luvataan kaikenlaista, mutta livetään teoista.
Itse en kirjoiyuksessani vaatinut polttoaineveron alentamista. Kerroin vain se, että Keskusta on sitä vaatinut, mutta hallitusvastuussa ollessaan on asiasta hiiren hiljaa. Tai ei aivan hiiren hiljaa, vaan pyrkii nyt kääntämään asian maatalousyrittäjien uudeksi piilotueksi muiden veronmaksajien kustannuksella. Asiahan on niin, että kun maatalousyrittäjien verotusta helpotetaan, veroalijäämä pitää saada kompensoitua niin, että muut veronmaksajat maksavat jostakin sitten lisää, jos menot pysyvät vakioina. Polttoaineveron yleinen kaikkiin kohdistuva alennus taas saattaisi virittää taloudellista toimeliasuutta esim. matkailualalla ja se yhdessä kulutuksen lisääntymisen kanssa toisi lisää verotuloja. Mutta tällainen ei Keskustaa liiemmin kiinnosta.- george.
Mielipidepankki kirjoitti:
SDP ei ole luvannut saati vaatinut polttoaineverotuksen alentamista. Keskusta on sen sijaan pitänyt asiasta suurta älymölyä. SDP on toiminut täysin linjakkaasti eikä ole käännellyt takkiaan tuulten mukana. Keskusta taas lupaa äänestäjille yhtä ja tekee toista. Tässä on se vissi ero. Keskustan politiikka on erinomaisen populistista, luvataan kaikenlaista, mutta livetään teoista.
Itse en kirjoiyuksessani vaatinut polttoaineveron alentamista. Kerroin vain se, että Keskusta on sitä vaatinut, mutta hallitusvastuussa ollessaan on asiasta hiiren hiljaa. Tai ei aivan hiiren hiljaa, vaan pyrkii nyt kääntämään asian maatalousyrittäjien uudeksi piilotueksi muiden veronmaksajien kustannuksella. Asiahan on niin, että kun maatalousyrittäjien verotusta helpotetaan, veroalijäämä pitää saada kompensoitua niin, että muut veronmaksajat maksavat jostakin sitten lisää, jos menot pysyvät vakioina. Polttoaineveron yleinen kaikkiin kohdistuva alennus taas saattaisi virittää taloudellista toimeliasuutta esim. matkailualalla ja se yhdessä kulutuksen lisääntymisen kanssa toisi lisää verotuloja. Mutta tällainen ei Keskustaa liiemmin kiinnosta.Hallitusvastuulliset kokoomuksen kansanedustajat esittävät kuta kuinkin samansisältöisen kirjallisen kysymyksen omalle valtiovarainminiterilleen.
Toisinsanoen pitivät meteliä polttoaineverosta vain luultavasti sen takia jotta saisivat itselleen lisää ääniä.
Sanoisin että jotenkin moraalitonta touhua, sillä aivan varmasti heillä oli tietoa mikä on vastaus siihen tulee, mutta oma toiminta saa lisää nostetta.
Jotenkin tulee myös sellainen olo että nyt kun myös sinä olet esittänyt sen seikan että välikysymys=vaalilupaus. Niin ruvetaanko nyt sitten listaamaan nykyisen opposition vaalilupauksia lukemalla heidän tekemiä välikysymyksiä tai vaikkapa heidän tekemää varjobudjettia?
Olisi ihan hyvä jos oppinut mies? käyttäisi joskus ihan omaa ajttelukykyään eikä menisi populistien virtaan mukaan. Taitaa vain olla liika vaadittu?
Kuinka monta eri veronalennusta palkansaajille pitää antaa että joku toinen saisi sen ensimmäisen? george. kirjoitti:
Hallitusvastuulliset kokoomuksen kansanedustajat esittävät kuta kuinkin samansisältöisen kirjallisen kysymyksen omalle valtiovarainminiterilleen.
Toisinsanoen pitivät meteliä polttoaineverosta vain luultavasti sen takia jotta saisivat itselleen lisää ääniä.
Sanoisin että jotenkin moraalitonta touhua, sillä aivan varmasti heillä oli tietoa mikä on vastaus siihen tulee, mutta oma toiminta saa lisää nostetta.
Jotenkin tulee myös sellainen olo että nyt kun myös sinä olet esittänyt sen seikan että välikysymys=vaalilupaus. Niin ruvetaanko nyt sitten listaamaan nykyisen opposition vaalilupauksia lukemalla heidän tekemiä välikysymyksiä tai vaikkapa heidän tekemää varjobudjettia?
Olisi ihan hyvä jos oppinut mies? käyttäisi joskus ihan omaa ajttelukykyään eikä menisi populistien virtaan mukaan. Taitaa vain olla liika vaadittu?
Kuinka monta eri veronalennusta palkansaajille pitää antaa että joku toinen saisi sen ensimmäisen?Vaalilupauksia ja välikysymyksiä pitää ehdottomasti listata. On tultava loppu jatkuvalle valehtelulle ja poliitikot saatettava poliittiseen vastuuseen. Tässä on erityisesti poliittisella medialla paljon tehtävää. Poliitikoilta pitää suoraan ja kovaa kysyä, miksi tuli valehdeltua. Ei sellainen ole mitään populismia, vaan toimivan demokratian edellyttämää kontrollia. Kun tätä kontrollia ei ole riittävästi ollut, erityisesti Keskusta on häikäilemättömästi voinut olla montaa mieltä samasta asiasta.
- halunnut huomata
Mielipidepankki kirjoitti:
Vaalilupauksia ja välikysymyksiä pitää ehdottomasti listata. On tultava loppu jatkuvalle valehtelulle ja poliitikot saatettava poliittiseen vastuuseen. Tässä on erityisesti poliittisella medialla paljon tehtävää. Poliitikoilta pitää suoraan ja kovaa kysyä, miksi tuli valehdeltua. Ei sellainen ole mitään populismia, vaan toimivan demokratian edellyttämää kontrollia. Kun tätä kontrollia ei ole riittävästi ollut, erityisesti Keskusta on häikäilemättömästi voinut olla montaa mieltä samasta asiasta.
kuinka kokoomus oli kahta eri mieltä polttoaineverosta hallituksessa ollessaan, eihän sitä muuten kirjallisia kysymyksiä esitetä.
No nyt voimme sitten odottaa kuinka kokoomus sitten nostaa eläkkeitä, opintotukea, maataloustukea ja muutamaa muuta asiaa. Ovathan he niistä pitäneet ääntä ja varjobudjettin summatkin laittaneet.
"Poliitikoilta pitää suoraan ja kovaa kysyä, miksi tuli valehdeltua." jep voimme kysyä Itälältä että miksi vaikka hän niin kovin väitti pystyvänsä suojelemaan suomen maataloutta eihän sitä ole tehnyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad691265- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että356744- 116690
- 53673
- 51648
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76602
- 56584