Keskivertoa huonompi itsetuntoni alkaa vaikuttaa jo parisuhteeseenkin, kauankohan mies jaksaa minua katsella. Vai olenko vain liian huomionkipeä?!? En pelkää enkä epäile että mies pettää, mutta useimmiten jos hän ei mielestäni huomioi minua tarpeeksi, alan heti miettiä että eikö hän enää rakastakaan minua, onko kaverit tärkeämpiä kuin minä jne... En itsekään pidä itsestäni tällaisena!
Olisiko kenelläkään antaa vinkkejä esim. kirjoista jotka auttaisivat itsetunnon kohotuksessa? Ammattiauttajalle menoa olen myös harkinnut, tuntuu vain etten ole "oikeasti" masentunut eikä minua otettaisi vakavasti. Mies ei oikeasti kohtele minua mitenkään huonosti, kaikki johtuu vain minusta. VINKKEJÄ? Kiitos!
Olisiko kenelläkään antaa vinkkejä esim. kirjoista jotka auttaisivat itsetunnon kohotuksessa? Ammattiauttajalle menoa olen myös harkinnut, tuntuu vain etten ole "oikeasti" masentunut eikä minua otettaisi vakavasti. Mies ei oikeasti kohtele minua mitenkään huonosti, kaikki johtuu vain minusta. VINKKEJÄ? Kiitos!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei todellakaan tarvitse olla masentunut saadakseen ammattiapua!!! Masennus on vain yksi kala meressä.
Oletko harkinnut terapiaa, perheneuvolaa, mielentervystoimistoa, seurakunnan järjestämiä palveluita tms.? Ota ihmeessä yhteyttä johonkin ammatilliseen tahoon. Sinulla on ongelma ja se on syy saada apua. (Minä puhun kokemuksesta ja siihen voit luottaa)
Tämä asia on sinun, mutta myös miehesi, teidän kummankin yhteinen asia. Älä jää yksin vaan hae apua.
Jos kirjoja haluat etsiä tiedän joitakin, mutta nimeä en kunnolla muista. Kannattaa etsiä kirjastosta ja netistä hakusanoilla esim. hyvä itsetunto ja itsetunto ongelmat. Suosittelen, jos kirjallisuutta aijot hankkia, että otat luettavaksesi suhteellisen uusia opuksia. Vuoden 60 ja 70 kirjat eivät välttämättä ole optimaalisia.
Haluan lohduttaa sinua vain sanomalla, että et ole ainut, joka miettii samoja asioita. Kun luin viestisi, ajattelin, että sen sanoma oli juuri sama, kuin mitä omassa päässäni pyörii. Eilen ensimmäistä kertaa päässäni kävi ajatus: koska oma käytökseni ei mielestäni ole normaalia, voisinkohan parantua tästä: olenko oikeasti masentunut? Omasta mielestäni en usko, että olen, vaikkakin kaikki masennuksen merkit täsmäävät. Mutta: asiani ovat paremmin kuin hyvin, minulla on kaikki mitä olen aina tähän ikään mennessä halunnut saavani. Silti en ole tyytyväinen -> minulla ei ole oikeutta sanoa olevni masentunut, kun kaikki asiat ovat päällisin puolin mallillaan. Mutta silti, olenko kuitenkin?