kiitos vain teille erään seutubussin matkustajat. teidän takianne vaimoni makaa sairaalassa teho-osastolla ja taistelee hengestään.
Vaimo oli kuudetta kuukautta raskaana ja matkusti bussilla kuten hän joka päivä tekee. sinä päivänä bussi oli kuitenkin täynnä jopa vanhuksille ja raskaanaoleville varatuilla paikoilla istui väkeä. vaimoni pyysi päästä istumaan näille paikoille, mutta pyyntö evättiin sanomalla että jaksathan sinä nuori ihminen seistäkin.
puolessa välissä matkaa vaimoani alkoi huimata ja pyysi uudelleen useita ihmisiä päästämään hänet istumaan. edelleenkään kukaan ei huomioinut häntä.
kun hän viimein pääsi bussista ulos, hän oli jo niin huonovointinen että pyörtyi siihen kadulle. Samaan aikaan bussista jääneet kävelivät vain ohi.Joku ohikulkija soitti kuitenkin ambulanssin sillä' vaimoni oli edelleen tajuton.
Nyt hän makaa sairaalassa, esikoisemme menettäneenä. Lisäksi hänen kohtunsa repesi pahasti ja hän oli kuolla verenvuotoon.
Minulta meni usko ihmisten hyvyyteen ja vaimoltani mahdollisuus enään koskaan saada lapsia.
Vaimo oli kuudetta kuukautta raskaana ja matkusti bussilla kuten hän joka päivä tekee. sinä päivänä bussi oli kuitenkin täynnä jopa vanhuksille ja raskaanaoleville varatuilla paikoilla istui väkeä. vaimoni pyysi päästä istumaan näille paikoille, mutta pyyntö evättiin sanomalla että jaksathan sinä nuori ihminen seistäkin.
puolessa välissä matkaa vaimoani alkoi huimata ja pyysi uudelleen useita ihmisiä päästämään hänet istumaan. edelleenkään kukaan ei huomioinut häntä.
kun hän viimein pääsi bussista ulos, hän oli jo niin huonovointinen että pyörtyi siihen kadulle. Samaan aikaan bussista jääneet kävelivät vain ohi.Joku ohikulkija soitti kuitenkin ambulanssin sillä' vaimoni oli edelleen tajuton.
Nyt hän makaa sairaalassa, esikoisemme menettäneenä. Lisäksi hänen kohtunsa repesi pahasti ja hän oli kuolla verenvuotoon.
Minulta meni usko ihmisten hyvyyteen ja vaimoltani mahdollisuus enään koskaan saada lapsia.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tietääkseni bussinkuljettaja tilaa aina ambulanssin kun matkustajan tila sitä vaatii. Surullista että näin kävi mutta istuinpaikka tuskin olisi tapahtumaa pelastanut. Ei kohdunrepeymä yksin estä mahdollisuutta saada jatkossa lapsia. Apua saa useimmiten jos sitä uskaltaa pyytää, suomalaisilla vain tuntuu olevan liian korkealla kynnys pyytää apua. (Paikan saanti varmaan helhottuu jos hieman selittäisi mistä on kyse, ensimmäisen raskauden aikana raskaus näkyy huonosti ulkopuoliselle)
ilmaisin itseäni huonosti, keskenmeno aiheutui kun vaimonmi pyörtyessään kaatui vatsalleen. eli jos vaimoni olisi päässyt istumaan koko pyörtymistä ei olisi tapahtunut.
ja raskaus kyllä näkyi päällepäin.
ei kohdunrepeämä estä ei, mutta poisto estää. kohtu repeytyi niin pahoin että lääkärit poistivat kohdun pelastaakseen vaimoni hengen
suurinosa ihmisistä on valitettavasti niin itsekeskeisiä että apua ei tule.kukaan ei tule juttelemaan kuin pakon sanelemana,mutta jos minä aloitan keskustelun katsotaan kieroon että, joudunko minä perkele juttelemaan ton kanssa.tosin onneksi poikkeuksiakin on!!!
Mistäpä kuljettaja olisi tiennyt soittaa ambulanssin jos hänelle ei kukaan asiasta mainitse? Tämä on taas osoitus nimenomaan pääkaupunkiseudulla olevasta välinpitämättömyydestä , kunhan itsellä on kaikki hyvin niin toisen, varsinkin tuntemattoman ihmisen voi jättää täysin oman onnensa nojaan. Periaatteessa tuosta voisi saada syytteen heitteillejätöstä, mutta kukapa niitä ohi kävelleitä matkustajia enää muistaa ja tunnistaa...
Tämä oli päivän ikävin uutinen.
Ihmiset ovat nykyisin äärimmäisen itsekkäitä varsinkin täällä Pääkaupunkiseudulla. Toisten hyvinvoinnista ja terveydestä ei välitetä vähääkään, jos se tarkoittaa omasta mukavuudesta tinkimistä. Tämän ei kuitenkaan pitäisi olla kenellekään yllätys.
Matkustaminen joukkoliikenteessä tarkoittaa asettautumista toisten ihmisten armoille. Matkan onnistuminen riippuu bussin kunnosta, kuljettajan toiminnasta, bussin täyttöasteesta sekä toisista matkustajista. Helsingin metrossa lyötiin jokin aika sitten matkustajaa kirveellä päähän. Tällaiset tapaukset, vaikka harvinaisia ovatkin, ovat koko ajan mahdollisia. Riskiä lisäävät ylimääräiset kävelymatkat sekä odottelu pysäkeillä varsinkin öiseen aikaan.
Tungos bussissa on ilmiö, joka yleistyy myös jatkossa. Vaikka matkustajamäärät vähenevätkin, vähennetään vuoroja vieläkin nopeampaa tahtia.
Joukkoliikenteen suureksi ongelmaksi ovat muodostuneet bussikalustolle kilpailutuksessa asetettavat vaatimukset. Vaatimuksista seuraa se, että liikennöitsijöiden kannattaa tehdä ainoastaan huippukalliita tarjouksia uusilla busseilla. Käytetyistä busseista menettää niin paljon kalustopisteitä, ettei liikennöinti niillä kannata. Niinpä veronmaksajien rahoilla aikanaan kunnallisille liikennelaitoksille hankittuja laadukkaita ja täysin käyttökelpoisia busseja viedään Venäjälle ja Viroon pilkkahintaan, vaikka niillä olisi vielä jopa 10 vuoden käyttöikä jäljellä.
Seurauksena järjettömistä kalustovaatimuksista on liikenteen kustannusten hallitsematon kasvu, joka johtaa vuorojen vähentämiseen, kuljettajien työehtojen polkemiseen sekä lippujen hintojen toistuviin korotuksiin.
Säästöjä tehtäessä ajatellaan niiden vain huonontavan palvelutasoa, ei muuta. Päättäjät eivät myönnä virheitään eivätkä suostu tinkimään kalustovaatimuksista. He eivät ymmärrä, että vuorojen täyttyminen tungokseen asti hidastaa matkantekoa, tuhoaa vaihtoyhteydet, ajaa ihmiset yksityisautojen käyttäjiksi ja aiheuttaa myös selviä terveyshaittoja mm. ilmastoinnin riittämättömän tehon muodossa.
Olen varma, että vaimosi matka seutubussissa olisi sujunut paremmin 17 vuotta vanhassa linja-autossa, jossa kaikille olisi ollut istumapaikka. Sairauskohtausta se ei välttämättä olisi estänyt, ja lopputulos saattaisi joka tapauksessa olla sama. Varmuudella tätä ei voi tietää. Se kuitenkin varmasti tiedetään, että tuskainen matka ja seisominen tungoksessa eivät ainakaan auttaneet vaimoasi.
Toivottavasti joku seutuliikenteestä päättävä lukee tämän viestiketjun ja tuntee piston sydämessään. Rahat ovat niin vähissä, että huippukalliiden uusien bussien tarpeeton hankkiminen on saatava loppumaan. Säästyvät rahat on käytettävä vuorovälien tihentämiseen linjoilla, joilla on paljon matkustajia. Joukkoliikenteen lähtökohtana tulee olla matkustajien terveys ja hyvinvointi. Vuosikertomuksissa hyvältä näyttävät luvut bussien alhaisesta keski-iästä ovat säälittävä osoitus ymmärtämättömien ihmisten takertumisesta numeroihin, kun tietämys ei riitä sanomaan mitään itse asiasta.
Ovatko missään muualla maailmassa niin taitamattomat ihmiset aiheuttaneet niin monille muille niin suurta haittaa kuin seutuliikenteen suunnittelijat Pääkaupunkiseudulla? On todella vaikeaa käsittää esimerkiksi vaatimusta, jonka mukaan bussien keski-iän on oltava alle 7 vuotta. Mitä tämä oikeastaan tarkoittaa? Sitä, että kahden auton linjalla voi olla uusi bussi sekä 14 vuotta vanha bussi. Miksi linjalla ei voi olla kaksi 14 vuotta vanhaa bussia, jos yksi kuitenkin on sallittua? Jos kaksi 14-vuotiasta autoa ei kelpaa, miten yksi voi kelvata? Tämä on täysin käsittämätöntä ja osoittaa, miten kaukana joukkoliikenteen suunnittelijat ovat käytännön toiminnasta ja matkustajien arjesta.
* *
Toivottavasti vaimosi selviää hengissä. On vaikea kuvitella tuskanne ja kärsimystenne suuruutta tapahtuneen johdosta siitä riippumatta, mikä osuus huonosti järjestetyllä joukkoliikenteellä tai välinpitämättömillä lähimmäisillä on tapahtumiin ollut.
Toivon teille kaikkea hyvää jatkossa.
Just joo, kukaan ei antanu paikkaa vaikka pyydettiin, ja kaatui ulos ja kohtu poistettiin. Aika pervoa vitsailla tällaisella!
Tämä on ensimmäinen paikka mistä tarinasi luen. Ainesta olisi nykyisillä uutiskynnyksillä iltalehtien lööpiksi. Miksei sitä siellä näy?
Luulisi että kaikenlaista "tosi TV" ja "reality" kärsimyksiä janoavat lukijat vaatisivat tästä vähintään neljännesaukeaman verran juttua. Pääsihän nuori nainenkin joka vain kolhi hiljaisella vauhdilla lapsia etusivulle :)
Asia on vakava paikka ettei sillä kannata heittää läskiksi. Aina silloin tällöin myös autoilevia, raskaana olevia joutuu kolareihin, kolarissa kohtu repeää ja kohtu joudutaan poistamaan. Täysin mahdollista että pyörtyessä ja kaatuessa noin on voinut käydä. Pointti oli, istualta pyörtyessä ei kaadu niin korkealta. Ehkei kukaan olisi pystynyt estämään kun ulkona kaatuu ettei olisi käynyt hullusti. Tänäpäivänä on niin paljon mömmöissä ym. sekavasti liikkuvia liikenteessä, ettei ihmiset tajua asian vakavuutta. (Jokin aika sitten "laitapuolenkulkijat" pelastivat diapetes-kohtauksen saaneen sekavasti käyttäytyneen nuoren kun muut kulkivat ohitse)
... mutta onko peten tarina tosi? Minä en noin vakavaa tarinaa kirjoittaisi vain tänne, vaan laittaisin sen vähintäänkin valtalehtien yleisönosastoon, josta joku toimittaja voisi poimia sen isomman jutun aiheeksi.
Mutta mahtuuhan meitä epäileviä tuomaita nettiin. Toivottavasti suurin osa suhtautuukin varauksella kaikkeen mitä täältä löytyy.
Miksi annat raskaana olevan naisesi matkustaa bussilla? Kaupunkien sisäinen joukkoliikenne on tarkoitettu työttömille, eläkeläislle ym. sosiaalitapauksille. Ei sellaiseen karjavankkuriin ole syytä naisia tunkea.
Taisi tulla säästettyä väärässä paikassa. Jos olisit viitsinyt ostaa vaimollesi oman auton, olisit isä muutaman kuukauden kuluttua.
Ehkä kaikilla ei ole varaa/halua ostaa autoa? Yksittäiseen matkaan kannattaa käyttää taksia, mutta päivittäiseen liikkumiseen bussi saattaa hyvinkin olla ainoa käytännön vaihtoehto. Ja jos rahaa vähän olisikin, niin varsinkaan jonkun tonnin ritsan ostaminen raskaalle naiselle ei kuullosta yhtään paremmalta ajatukselta.
On se kyllä kumma, ettei edes pyydettäessä voi niitä invapaikkoja antaa. Vaikka sitten olisi joku juuri invakortin saanut vanhuskin, jos muuten on voimia seistä.
Olen tässä minäkin joutunut erään kerran junalla kulkemaan.
Kauhia hätä on ihmisillä päästä junaan, niin kova, ettei ulostulijat meinaa millään päästä.
En ihmettele yhtään tuota alkuperäistä kirjoitusta. Itsekin menin kerran tutkimuksiin ja bussilla. Kun olin silloin vielä hiukan ujo, niin en kehdannut pistää mitään shouta pystyyn. Vaan niinpä seisoin pahoinvoivana bussissa. Onneksi matka oli lyhyt ja pääsin raikkaaseen ulkoilmaan.