mistä sivulta voi seurata livenä raakaöljyn hintaa ???
raakaöljy
deere
6673
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tässä tilanteessa moni kuluttaja olisi valmis etsimään vaihtoehtoja. Monissa Euroopan maissa kuten Ruotsissa autoilijoille alkaa olla tarjolla biopolttoaineita. EU kannustaa valtioita tähän suuntaan, ja Porvoossa Fortum rakentaa parhaillaan uutta biodieseliä valmistavaa laitosta. Yhtiö on nähnyt, mistä löytyy tulevaisuuden kansainvälisiä markkinoita.
Suomessa tätä mahdollisuutta ei ole kuitenkaan autoilijoille tarjolla. Biopolttoaineen kilpailukyky edellyttää verohelpotuksia, mutta Suomessa polttoaineen verotus tuo valtiolle hyvät tulot. Siksi vaihtoehtoja ei ole suunniteltu.
Bensiinin hintakehityksen ja ympäristösyiden vuoksi tämä ajattelutapa ei ole enää kestävä. Raakaöljyn hinnat eivät tule oleellisesti alaspäin, ja on järkevintä kannustaa siirtymistä pois öljypohjaisten tuotteiden käytöstä aina siinä missä se on mahdollista. Biopolttoaineiden käytön tukeminen olisi tässä yksi ilmeisimmistä askelista, sillä tulevaisuus on joka tapauksessa tässä suunnassa.
Halvan öljyn aika on ohi, jolloin myös ajattelutapojen on aihetta muuttua. Havahtuminen on tähän asti ollut hidasta.
jos otat netistä,,raakaöljyn.hinnat.... sieltä pääset lukeen kaikkia
Biopolttoaineiden (biodiesel & etanoli) valmistuksessa kuluu tuotettuun energia määrään nähden huomattavat määrät fossiilisia polttoaineita, minkä lisäksi niistä ei ole kuin polttoaineen lisäaineiksi.
Eli se siitä ympäristöystävällisyydestä.
Todellisen ympäristöasiantuntijan tunnistaa siitä, että hän ei koskaan käytä sanaa "ympäristöystävällinen".
Joskus tiettyä jalostetta saadaan jonkun prosessin sivutuotteena, paljonkin. Tällöin vaihtoehdot ovat sivutuotteen järkevä käyttö tai esimerkiksi sen prosessointi muuksi tai hävittäminen.
Tällöin lienee ihan perusteltua väittää ko. tuotteen käytön esim auton polttoaineena (esim etanoli) olevan parempi vaihtoehto kuin raakaöljyn jalostaminen ja käyttö.
http://www.wtrg.com/
http://www.nymex.com/index.aspx
http://www.bloomberg.com/energy/