En koskaan voinut kuvitella joutuvani tähän tilanteeseen.
Ihastuin ihmiseen, joka on perheellinen niinkuin minäkin. Tätä on jatkunut jo monta kuukautta, ja kerran olemme suudelleet, mutta jotenkin tultiin järkiimme, tai jotain, toisaalta olisin valmis mihin vaan ,toisaalta en...
Tapaamme päivittäin ja vietämme aikaa yhdessä, mutta pysymme aina asialinjalla, tosin katseiden kohdatessa näkyy molemmista se pohjaton kaipuu ja sanomattomat sanat. Hakeudumme toistemme seuraan, vaikka se on väärin. Tosin en tiedä onko hänellä vastaavat tunteet kuin minulla, mutta ihan siltä vaikuttaa kun hän yleensä kuitenkin luokseni tulee.
Eihän mulla mikään onnellinen perhe ole, ongelmia sen kummemmin erittelemättä, mutta silti olen aivan hukassa ja tiedän näiden tunteiden olevan väärin. Oman tilanteeni tiedän mutta hänestä ei ole varmuutta.
Kaipa tämän yli on vain päästävä päivänä jonakin. Vaikken ollut onnellinen ennen ihastustakaan, tiedän eläväni minulle täysin väärän ihmisen kanssa, niin silti tämä sattuu.
Ihastuin ihmiseen, joka on perheellinen niinkuin minäkin. Tätä on jatkunut jo monta kuukautta, ja kerran olemme suudelleet, mutta jotenkin tultiin järkiimme, tai jotain, toisaalta olisin valmis mihin vaan ,toisaalta en...
Tapaamme päivittäin ja vietämme aikaa yhdessä, mutta pysymme aina asialinjalla, tosin katseiden kohdatessa näkyy molemmista se pohjaton kaipuu ja sanomattomat sanat. Hakeudumme toistemme seuraan, vaikka se on väärin. Tosin en tiedä onko hänellä vastaavat tunteet kuin minulla, mutta ihan siltä vaikuttaa kun hän yleensä kuitenkin luokseni tulee.
Eihän mulla mikään onnellinen perhe ole, ongelmia sen kummemmin erittelemättä, mutta silti olen aivan hukassa ja tiedän näiden tunteiden olevan väärin. Oman tilanteeni tiedän mutta hänestä ei ole varmuutta.
Kaipa tämän yli on vain päästävä päivänä jonakin. Vaikken ollut onnellinen ennen ihastustakaan, tiedän eläväni minulle täysin väärän ihmisen kanssa, niin silti tämä sattuu.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olipa samanlaatuista kuin meilläkin, tosin emme
ole päivittäin tekemisissä, mutta perhetuttuja ja siksi tapaamme lähs viikottain.
Meillä noita suudelmia ja hyväilyjä oli enemmänkin, mutta sitten päädyimme siihen lopputulokseen, että fyysinen puoli loppuu.
Henkinen ystävyys on tärkeää, kun tuo pettäminen olisi liian rankkaa...
Mutta kaipuu on kova, koska tunteet joita koin
häntä kohtaan oli jotain uskomatonta.
Rakastan häntä enemmän kuin mitään, vaikka rakastan myös miestäni jo monien yhteisten kokemusten ja vuosien vuoksikin. Myös seksielämä mieheni kanssa on ihan tyydyttävää ja monipuolista, mutta silti intohimo tähän toiseen mieheen ylittää kaiken järjellisen...haaveilen hänestä osin tahtomattanikin todella usein, unet vielä vahvistavat jatkuvan ikävän hänen syliin.
Se, että pysyn järjissäni, on mahdollista ainoastaan siten, että kuvittelen, että meillä joskus on mahdollisuus rakastaa toisiamme ilman
näitä esteitä!
Minäkään en ihastumista ja rakastumista todellakaan hakenut, se vain syttyi ensimmäisestä yhteisestä pienestä suudelmasta, vaikka olimme jo sitä ennen tunteneet kymmenen vuotta ystävinä!!!!
Nyt elämä haltuun!!! haluatko kuolla ja kuihtua pois? haluaisitko että omat lapsesi tuntisivat aikuisena samaa tuskaa kuin sinä? en usko!! taipaleemme täällä telluksella on voimakasta ihmissuhteiden kokemista jokaisella! riistät mieheltäsikin nyt mahdollisuuden rehelliseen elämään!! nyt asiat selviksi ja mene rakastettusi kainaloon mars mars!!!!!
se pitää sisällään vaikeitra päätöksiä se on varmaa mutta elämä hymuilee sen jälkeen ;)
vaan käskisin lapseni tehdä juuri niin kuin en itse tee. Sanoisin että ota kiinni elämästä ja nauti!
Mutta kun ei voi olla varma toisen tilanteesta, ei halua sotkea hänen elämäänsä. Mistä minä varmaksi tiedän, ovatko asiat niin kuin olen ymmärtänyt. Enkä halua suinpäin mitään suhdettakaan tai rikkoa kenekään perhettä. Oman tilanteeni tietäisin paranevan kävi niin tai näin, mutta kun asiassa on toisetkin osapuolet.
Mutta aika raastavaa on haaveilla toisesta, joka on siinä vieressä, mutta niin kaukana kuin vain voi. Tänäänkin istuttiin yhdessä tunti ja juteltiin niitä näitä siinä ihmispaljoudessa, ja silti en nähnyt ketään muita.
Ja sen toisen silmiin kun katsoo niin niihin hukkuu...
Kysytkö täällä neuvoja/lupaa/hyväksyntää, vai miksi kerrot kaiken tuon?
Tee miten parhaaksi näet, mutta vastaa myös seurauksista, joita aivan varmasti tulee!
En hae täältä mitään. Kunhan puran ajatuksiani.
Joskus sekin selkeyttää kun näkee tilanteensa kirjoitettuna.
Olen aina ajatellut että ihmisen ei tule kärsiä suhteessa joka on kaikille osapuolille huono, mutta niin monet asiat tekevätkin tilanteesta paljon monimutkaisemman. Itse ei ole helppo toimia omien ajatustensa mukaan.
Ja mitään hinkua minulla ei ole rynnätä suhteesta toiseen, vaikka tämän tunteen nyt olen osakseni saanutkin.
Mutta edelleen ihastelen häntä, tuli vastaan mitä tuli. Mitenkään en kyllä aio kenenkään väliin mennä änkeämään. Jos tästä on tarkoitus tulla jotain suurempaa, niin sen aika näyttää.
Itselläni on hieman samanlainen tilanne, emme ole vanhoja tuttuja, muutaman vuoden vaan ollaan tunnettu. Ystävystyimme ja tapailimme kahvien merkeissä. Tiesin heti aluksi että hän on naimisissa ja isä. Itse olen sinkku mutta lapsia minullakin on.
Ystävyydeksi sitä luulinkin ja hyvin viihdyimme yhdessä jutellen kaikesta mahdollisesta...kunnes kerran olin ystävien kanssa baarissa ja hän yllättäen soitti ja tulikin paikalle myöhemmin. Siellä hän kertoi rakkauden vuodatuksensa minua kohtaan. Laitoin sen humalan piikkiin ja seuraavan kerran kun puhuimme, sovimme että unohdetaan koko episodi. Kunnes hän sitten alkoi selvinkin päin kertomaan tunteistaan...tunteita oli tietysti minullakin mutta en paljastanut niitä heti...ajan myötä kuitenkin. Tilanne on vaikea...ei ole ollut puhettakaan enkä niin haluakkaan että hän eroaa...vaikka suhteessa on joskus vaikeaa niin se silti vaikuttaa keskiverto suhteelta. Emme suutele tms. kuin joskus todella harvoin ja sekin tuntuu heti väärältä. Mielestäni pystymme olemaan yhdessä ystävinäkin, mutta aina välillä huomaan että hän on aivan ulalla. Luopua en halua ystävästäni, eikä hänkään minusta...vaikeaa. En elättele siis mitään toiveita mutta eihän sitä tietenkään koskaan tiedä. Mutta elän niin että yritän löytää itselleni kumppanin ihan jostain muusta ihmisestä...jos se tapahtuu niin tiedän että ystäväni loukkaantuu mutta enhän voi elää häntä varten koska hänellä on jo ns.elämä, ts.perhe.
Mutta kuten sanoit...kun katsoo silmiin joihin hukkuu...se tuntuu joskus niin väärältä...miksi asiat eivät olisi voineet mennä toisin, tai olisimme tavanneet aikaisemmin. Joskus jopa mietin että pitäisi kehittää kunnon riita jostain jotta pääsisi irti toisesta...mutta kun ei voi...kun toinen täydentää lauseesi yms. ei voi olla muuta kuin onnellinen että on tavannut hänet ja saa olla osa hänen elämäänsä...edes ystävänä. Toivotan sinulle voimia tilanteeseen...kyllä näillä asioilla on tapana aina selviytyä aikanaan. Ja moraalisaarnaa jos joku aikoo viestini perään laittaa "niistä toisista naisista", niin aivan turha...se ei muuta mitään. On helppo arvostella jos tilannetta ei ole koskaan osunut kohdalle...sydän kun usein on voimakkaampi kuin järki.
Tuntuu lohduttavalta että joku muukin on samassa solmussa kuin minä! Itse myös edellisenä talvena ihastuin ja olin valmis vaikka lähtemään heti uuteen suhteeseen... Itse olen naimisissa ja hän sinkku, ja nytkin vielä kun "törmäämme" puhumme meistä...(olemme suht.nuoria 25v.) Vaikka hän onkin sanonut että minun pitää jäädä mieheni luo. Silti tuntui pahalta kun hän lipsautti kerran, että kaikki olisi toisin, jos en olisi naimisissa (välillä toivoin saavani aikaa takaisin, niin tekisin paljon toisin). Ei elämässä todellakaan tiedä mitä tapahtuu, en minäkään tälläistä suunnitellut, näin vaan kävi! Välillä tuntuu helpommalta, mutta en varmaan koskaan lakkaa miettimästä minkälainen elämä olisi hänen kanssaan... Kaippa tämä tuska joskus helpottaa.
On se aika kummallista ja toisaalta yllättävää
tämä elämä, muuta ei voi sanoa.
Meitä saman kohtalon kokeneita tuntuu olevan
monta, onneksi en ole yksin :)
Joka aamu päätän "ryhdistäytyä" ja alkaa elää
vain omaa elämääni, mutta sitten taas jostain
Hän ja kaikki kauniit muistot ja se rakkauden suuruus ja kaipuu tulee mieleen. Välillä olen tosi iloinen ja onnellinen kaikesta, mutta sitten taas ihan maassa ikävissäni. Vaikka tiedän , että meillä ei tässä tilanteessa ole tulevaisuutta, ei minkäänlaista.
Järki ei todellakaan ole aina mukana, tunteet ottaa ylivallan, olisipa mahdollista olla
tunteeton, monelta tuskalta olisi säästynyt.
Tosin myös siltä ihanalta rakkauden tunteelta...
Minä kaipaan todella paljon keskusteluja tästä
tilantesta, Hän on ainoa joka meidän jutusta mitään tietää, mutta en aina viitsi viestitellä ja pyytää soittoja, kun Hänellä on omat työnsä, perheensä ym. ja en haluaisi ainakaan hänelle yhtään ylimääräistä murhetta tuottaa. Sillä luulen, että tämä tilanne ei häntä niin paljon koskettanut kuin minua, vaikka sanoikin tuntevansa rakkautta minua kohtaan ja kaipuuta.
Joten olisi kiva vaihtaa ajatuksia teidän kaikkien saman kokeneiden kanssa.
Viestitellään :)
Onko meitä todellakin näin monta kärsimässä? Miksi? Miksi Miksi? Kysyn itseltänikin aika usein.Unohda toistelen itselleni!!!Minulla menee hyvin mieheni kanssa mutta silti kaipaan toista ja kaipaus repii mut kappaleiksi jättäen syviä haavoja.Miksi???? Tapaan hänet päivittäin, pientä leikkiä, pitkiä katseita. Pidämme toistitamme mutta tiedostamme samalla mis mennään... Joskus vielä en pysty vastustamaan...
tutlta tuntuu ihastuin korviini saakka 39.v mieheen naimisissa 3 lasta oon itsekin naimisissa ja kaksi lasta en voi tajuta... mulla piti olla onnellinen avioliitto... me ei olla edes suudeltu ... katseemme kertoo kaiken... en uskalla edes ajatella kosketusta... se on sitten menoa...