Volvolla ensin

Sovitaanko niin, että Volvolla ajavat saavat etuoikeuden ajaa kovempaa kuin muut, koska he ovat kroonisia ohittajia joka tapauksessa. Tehdään me muut suosiolla tilaa, niin nopeiden Volvojen ei tarvitse ohittaa mäissä, mutkissa tai muissa vaarallisissa paikoissa. Näin ainakin liikenneturvallisuus paranee.
7616
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Näin tehdään. Tosin en ymmärrä tuota itkeskelyäsi kroonisista ohittaja-Volvisteista. Itse en ole huomannut Volvistien ajavan sen kummemmin kuin Audistien, Bemaristien, Hondistien tai muidenkaan tienkäyttäjien.

Toki Volvojen keskimääräistä suuremmat tehot ja suorituskyky saattavat tarjota paremmat edellytykset helppoihin ohituksiin, koskapa monet Volvot ovat joko 2.4T tai T5-malleja. 5-sarjan Bemareistakin löytyy pääsääntöisesti puhdikkaita malleja, joten ajaisivatko he sitten samalla tavoin? Luultavasti.

Äänestä

Minä ihmettelin viime viikolla sitä, että Kehä ykkösen penkalla oli harvinaisen monta raatoa. Luulin niitä hylätyiksi kesäautoiksi, kun vuodenaikakin sopi kuvaan. Paluumatkalla äkkäsin, että joka ikinen raato oli Volvo. Liittyykö ilmiö sinun ehdotukseesi ajaa kesävolvot loppuun vai olivatko vaihtoviikot muuten vaan tulossa?

Äänestä

Nuo Volvothan ovat urheiluautoja joten nillä on varmaan pakko ajaa kovaa. Ei kuulemma vauhti tunnu niissä, siksi ajavat kuin hurmiossa.

Äänestä

Nythän on jo niin, että Volvisteille on annettu erivapaus jättää merkki nro 315 huomioimatta.

Vai onko kukaan koskaan nähnyt poliisin siitä heitä sakottavan.

Äänestä
  • Kyllä. Valkoinen volvofarmari oli sakotettavana moottoritien kupeessa (pääsiäisenä tehoratsioissa) samaan aikaan kun minutkin pyäsytettiin.

    Kortti itsellä lähti 6kk jostain mitättömästä ylinopeudesta (oma auto ei onneksi kulkenut kuin vähän yli 190km, lukemat olisi ollut varmaan ihan toista luokkaa kaverini BMW 730 V8). Oma auto oli melko uusi Saab ja samassa rivissä oli myös vihreä Alfa Romea 156 olikohan se tarkalleen V24 joka on V6 moottorinen.

    Ei ollut kovin kuppaisia autoja sakotettavina ylinopeuksista ;-).

    Harmitti todella paljon että piti mennä ajamaan vähän lujempaa juuri pääsiäisenä tehoratsioiden aikaan mutta kortin saan taas tämän kuun lopussa. Sitten elämä paistaa jälleen. Ihan innolla odotan rattiin pääsyä kun pistivät niin kovan odotusajan kortin takaisin saannille.

    PS. hieman provo mutta noin kävi vaikka olen yleensä ihan oikeasti tunnollinen kuski (esim. en ikinä hurjastele kaupungissa tai taajamissa koska siellä voi tulla ihminen vahingossa vastaan tiellä). Aikaisemmin ei mitään muita sakkoja eikä mitään pienintäkään vahinkoa/onnettomuutta/lommoa autoon sen aikana kun olen autoa ajanut.

    Äänestä

  • Kuljettaja -82 kirjoitti:

    Kyllä. Valkoinen volvofarmari oli sakotettavana moottoritien kupeessa (pääsiäisenä tehoratsioissa) samaan aikaan kun minutkin pyäsytettiin.

    Kortti itsellä lähti 6kk jostain mitättömästä ylinopeudesta (oma auto ei onneksi kulkenut kuin vähän yli 190km, lukemat olisi ollut varmaan ihan toista luokkaa kaverini BMW 730 V8). Oma auto oli melko uusi Saab ja samassa rivissä oli myös vihreä Alfa Romea 156 olikohan se tarkalleen V24 joka on V6 moottorinen.

    Ei ollut kovin kuppaisia autoja sakotettavina ylinopeuksista ;-).

    Harmitti todella paljon että piti mennä ajamaan vähän lujempaa juuri pääsiäisenä tehoratsioiden aikaan mutta kortin saan taas tämän kuun lopussa. Sitten elämä paistaa jälleen. Ihan innolla odotan rattiin pääsyä kun pistivät niin kovan odotusajan kortin takaisin saannille.

    PS. hieman provo mutta noin kävi vaikka olen yleensä ihan oikeasti tunnollinen kuski (esim. en ikinä hurjastele kaupungissa tai taajamissa koska siellä voi tulla ihminen vahingossa vastaan tiellä). Aikaisemmin ei mitään muita sakkoja eikä mitään pienintäkään vahinkoa/onnettomuutta/lommoa autoon sen aikana kun olen autoa ajanut.

    Etkä edes tiedä, mikä tuo merkki 315 on!!!!

    Autokouluun hush hush!!!

    Äänestä

Muuten hyvä idea, mutta tuo on jo käytössä Audi-merkkisissä autoissa. Parempi onni ensi kerralla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kokemuksen ääni kirjoitti:

Sovitaanko niin, että Volvolla ajavat saavat etuoikeuden ajaa kovempaa kuin muut, koska he ovat kroonisia ohittajia joka tapauksessa. Tehdään me muut suosiolla tilaa, niin nopeiden Volvojen ei tarvitse ohittaa mäissä, mutkissa tai muissa vaarallisissa paikoissa. Näin ainakin liikenneturvallisuus paranee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu