Minä asetan vastauksen näin, että jos sinulla on tullut esimerkiksi haava sormeesi leikattuasi leipää ja se on jo hyvin sidottu ja paikattu, mutta et sinä anna kenenkään tulla painelemaan sitä haavaa. No, ei tainnut olla mikään hyvä vastaus, mutta jos joku vastaisi paremmin.
0Äänestä
sam
Voisit kuvitella sitä vaikka niinkin, että potkaiset ison varpaasi vaikka kiveen niin että siitä irtoaa kynsi hetken päästä. Miltä tuntuu kun sen jälkeen potkaiset varpaasi vaikka sängyn jalkaan? Suunnilleen se tuntuu siltä, mutta kuitenkin upealta!
0Äänestä
käsityöläinen
Hei Nina!
Täytyy sanoa, että olen touhunnut käsitöitä liki 20 vuotta 0-15 kertaa vuorokaudessa eikä ORGASMIN JÄLKEEN terska ole koskaan ollut hellänä. Mutta se saa selän kaarelle (väärään suuntaan, tekisi mieli mennä sängyn pohjan läpi) kun nainen hieroo peukalolla, kädellä ennen tai jälkeen orgasmin kuivaa terskaa. Tai puristaa niin hirvittävästi, että tuntuu sen yrittävän vetää sitä irti. Kysy poikakaveriltasi ihan suoraan, jos hän sitä sanoo. T: HandyHeikki
0Äänestä
Olli
Minulla se on sivelyarka. Jos sitä liikuttaa emättimessä tai sivelee käsillä tulee vesi silmistä ja tuntuu kuin siitä yritettäisiin kuoria nahka pois päältä. Mutta on jännä juttu, että sitä voi puristella. Jos jätän sen emättimeen, tyttöystäväni voi puristella siittimen vartta (ei terskaa) emättimen lihaksilla ja pitää siittimen puolijäykkänä. Noin 10 minuutin kuluttua on arkuus sitten kadonnut ja taas voidaan jatkaa. Kymmenen minuutin kuluttua sen voi myös imeä käyttökuntoon, ei ennen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minä asetan vastauksen näin, että jos sinulla on tullut esimerkiksi haava sormeesi leikattuasi leipää ja se on jo hyvin sidottu ja paikattu, mutta et sinä anna kenenkään tulla painelemaan sitä haavaa. No, ei tainnut olla mikään hyvä vastaus, mutta jos joku vastaisi paremmin.
Voisit kuvitella sitä vaikka niinkin, että potkaiset ison varpaasi vaikka kiveen niin että siitä irtoaa kynsi hetken päästä. Miltä tuntuu kun sen jälkeen potkaiset varpaasi vaikka sängyn jalkaan? Suunnilleen se tuntuu siltä, mutta kuitenkin upealta!
Hei Nina!
Täytyy sanoa, että olen touhunnut käsitöitä liki 20 vuotta 0-15 kertaa vuorokaudessa eikä ORGASMIN JÄLKEEN terska ole koskaan ollut hellänä. Mutta se saa selän kaarelle (väärään suuntaan, tekisi mieli mennä sängyn pohjan läpi) kun nainen hieroo peukalolla, kädellä ennen tai jälkeen orgasmin kuivaa terskaa. Tai puristaa niin hirvittävästi, että tuntuu sen yrittävän vetää sitä irti.
Kysy poikakaveriltasi ihan suoraan, jos hän sitä sanoo. T: HandyHeikki